Kamera vie seuraamaan sääksen elämää sen valtavassa risulinnassa
Jos et pääse luontoon, anna luonnon tulla kotiisi. Pesäkameralähetyksien avulla pääsee seuraamaan esimerkiksi sääksen elämää.
Sääksen pesä on valtavan kokoinen risulinna korkealla männyn latvassa. Ulkoseinät ovat kuivista oksista ja risuista. Sisustamista varten linnut kantavat pesälleen sammalta, jäkälää, kaarnaa ja turvepaakkuja.
Luonnontieteellinen museo Luomus tarjoaa mahdollisuuden seurata Afrikasta muutolta palanneiden lintujen elämää neljällä sääksenpesällä. Pesäkameroista kolme on Pohjois-Satakunnassa, yksi Lounais-Suomessa.
– Viime vuoden huhti–syyskuussa katselukertoja oli yli neljä miljoonaa, sanoo Jari Valkama. Hän on vastaa Luomuksessa rengastuksesta ja petolintuseurannasta ja on pesäkameraseurannan vastuuhenkilö.
Nettilähetysten huippuhetkiä kuten munintaa, munien kuoriutumista ja poikasten rengastusta saattaa reaaliaikaisessa lähetyksessä seurata 600–700 katsojaa.
Jännittäviä hetkiä pesäkameroiden kautta on luvassa jo tässä kuussa, kun selviää, löytyykö jokaiselle pesälle pariskunta. Yksi reviiritaistelukin on jo nähty.
Ensimmäinen poikanen kuoriutuu toukokuussa
Aiempina vuosina ensimmäistä munintaa on saatu todistaa suunnilleen 25.–28. huhtikuuta. Tänä vuonna ykköspesän Almaksi nimetty naaras palasi muutolta tavanomaista aiemmin ja muni ensimmäisen munansa jo 19. huhtikuuta. Kuoriutuminen ajoittuu toukokuun viimeiselle viikolle, jos haudonta sujuu ilman häiriöitä.
Sääksi munii tavallisimmin kolme munaa ja haudontajakso kestää noin viisi viikkoa. Viime vuonna pesintä onnistui kahdella pesällä.
Sääksi on valtavan kokoinen lintu
Tietokoneen ruudulta pesän elämää katsellessa helposti unohtuu, kuinka valtava lintu sääksi on: siivenkärkien väli 140–165 senttiä.
– Pesän halkaisija on yli metrin. Siitäkin saa jo vähän mittakaavaa, minkä kokoisesta linnusta on kyse, sanoo Valkama. Hän on itse nähnyt lukuisia sääksenpesiä kiivetessään heinäkuun alkupuolella rengastamaan 4–5 viikon ikäisiä poikasia.
– Sääkset ovat yleensä arkoja, aikuiset kaartelevat pesän yläpuolella ja päästävät varoitusääniä. Harvoin sääksi hyökkää, mutta silloin on leikki kaukana.
Pesäkameroilla tutkimustietoa ja valistusta
Pesäkameroiden asentamisella on kaksi tavoitetta: tutkimustiedon kartuttaminen ja valistus. Kameroiden avulla pystytään keräämään tietoa sääksen käyttäytymisestä ja saaliskaloista. Kuvista voidaan myös lukea emolintujen mahdolliset renkaat ja saada tietoa niiden aiemmista elämänvaiheista.
Kolmihenkinen ”tekninen tiimi” vie pesäkamerat maastoon sekä ylläpitää kamerat. Tiimi myös ylläpitää sääksi-liven nettisivut ja Facebook-sivut.
Tavoite on tarjota ihmisille mahdollisuus nauttia hienojen lintujen edesottamuksista.
”Pesien seuraaminen tuottaa ihmisille iloa”
Valkaman mielestä ei ole mitään syytä väheksyä luonnon tarkkailua pesäkameralähetyksin.
– Eihän kaikilla ole mahdollisuutta päästä näkemään näitä lintuja luonnossa.
Korona-aika on kasvattanut lähetysten katsojalukuja.
– Facebook-kommenttien perusteella voi sanoa, että pesien tapahtumien seuraaminen on tuonut ihmisille iloa. Monelle näiden lintujen elämän kommentointi sosiaalisessa mediassa antaa myös yhteisön, johon kuulua.
Pesäkameralähetyksen seuraaminen on hyvin koukuttavaa.
– Monet ovat kertoneet, että on vaikea lähteä töihin, kun haluaisi jäädä seuraamaan pesän tapahtumia.
saaksilive.fi/live/saaksikamerat/
https://www.luomus.fi/fi/luomuksen-saaksikamerat
www.facebook.com/satakunnansaakset
Muitakin suoria lähetyksiä luonnosta
- WWF:n kyy-live Varsinais-Suomesta: https://wwf.fi/luontolive/kyy/
- WWF:n norppalive Saimaalta: https://wwf.fi/luontolive/norppalive/
- Koillismaalaiseen koskimaiseman pääsee laittamalla Google-hauksi ”Oulanka live webcam” tai täältä: https://www.youtube.com/watch?v=8aaF82xpU80
- Birdlifen nettikamera vie Lohjan Hyvelänjärvelle katsomaan vesilintuja ja kahlaajia: www.birdlife.fi/lintulive/
- Yle Areena näyttää hirvien siirtymistä talvehtimispaikoilta kesälaitumille Pohjois-Ruotsissa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/04/21/suuri-hirvivaellus-on-taalla-taas-seuraa-suoraa-lahetysta-metsasta
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.