Talven selkä taittuu, kevät voittaa

Luontokuvaaja ja kirjailija Mika Honkalinna havaitsee ensimmäisen hauskan kevään merkin yleensä tammi–helmikuussa. Silloin helmipöllö aloittaa puputtamisen Honkalinnan kodin pihapiirissä Limingan Rantakylässä. 

Pöllön ääntely on kertonut kevään tulosta jo vuodesta 2015 alkaen, mutta tänä vuonna on ollut hiljaista, Honkalinna harmittelee. 

– Ehkä pöllö on heikon pikkujyrsijätilanteen vuoksi jättämässä pesinnän väliin. Jos se taas on siirtynyt niin sanotusti autuaammille metsästysmaille, reviiri täyttynee aikanaan toisella linnulla.

Taattu kevään merkki Honkalinnalle on myös se, kun tiaiset helmikuun tyynen aurinkoisella pikkupakkasella taikka lämpimänä nuoskapäivänä aloittavat laulunsa.

Keväästä kertoo myös tietynlainen auringon lämmittämän

metsän ja puiden tuoksu, joka tiivistyy iltahämärissä

lämpötilan painuessa pakkaselle.

Kevääseen liittyy myös tietynlainen helmikuun alkupuolen valo. 

– Jonakin päivänä havahtuu siihen, että vaikka on pilvistä, valon määrä on selvästi lisääntynyt. Valossa on tiettyä kirkkautta. Talven selkä tuntuu taittuneen.

Tyynenä maaliskuisena iltana laulunsa lurauttava mustarastas viestittää vahvasti keväästä.

Keväästä kertoo myös tietynlainen auringon lämmittämän metsän ja puiden tuoksu, joka tiivistyy iltahämärissä lämpötilan painuessa pakkaselle.

Pohjolan vuodenajat  ovat hieno asia

Honkalinnan mukaan kaikissa vuodenajoissa on puolensa. 

– Itse koen voimakkaimmin syksyn tulon ja pidän myös talven estetiikasta. 

– Kevään tulo tuntuu hienoimmalta silloin, kun aluksi talvi tuntuu ikään kuin pidättelevän sitä, mutta sitten kevät alkaa kertarysäyksellä.

Luontokuvaaja ja kirjailija Mika Honkalinna asuu Limingassa. Kuva: Ulla Matturi

Luontoa valokuvaavalle ja siitä kirjoittavalle kevät on kiireistä aikaa. 

– Huhti–toukokuulle tultaessa luonnossa tapahtuu paljon kaikenlaista. Keväällä on päätettävä, mihin keskittyy, ettei tekeminen mene sohimiseksi ja juoksemiseksi. Ja nukkumaankin pitäisi jossakin välissä ehtiä, Honkalinna naurahtaa. 

– Koska minulla on reviirinä koko Suomi etelärannikolta Pohjois-Suomeen, keväästä tulee onneksi tosi pitkä.

Noin 10–15 viime vuotta Honkalinna on tallentanut myös keväistä Lappia.

–  Kun lumipeite on vielä paksu mutta ei vielä ole liian valoisaa, huhtikuun yöt ovat taianomaisia. Kirkkaita, kuulaita ja jäänsinisiä.

Metsojen soidin on päästävä kokemaan

Honkalinnan kevääseen liittyy oleellisesti myös metson soidin. 

– Aloin käydä metsojen soidinpaikoilla jo vuonna 1981 ja siitä lähtien soitimelle on pitänyt joka kevät ainakin yöksi tai pariksi.  Huhtikuun lopun metsä ja keväisen metsän herääminen aamulla – se tunnelma on minulle jotakin sellaista, joka pitää päästä kokemaan uudelleen ja uudelleen.

Kevättä Siikajoen Revonnevalla.

Tälle keväälle Honkalinna ei ole valinnut kuvaamiseen mitään selkeää kärkiaihetta.

– Suoaiheinen kirjani valmistui hiljattain. Nyt seilaan Lapin ja Etelä-Suomen väliä. Kuljeskelen kiikari kaulassa ja katselen ilman tiukkaa kuvaustavoitetta, mitä tulee vastaan.  

– Ilman kameraa liikkeelle ei silti parane lähteä, sormi on aina hiukan liipasimella, Honkalinnan naurahtaa. Suoluonnossa ympäri vuoden retkeilevä Honkalinna kannustaa suolle muitakin. 

Tupasvillan kukinto huhtikuussa.

– Kun aikanaan muutin Kymenlaaksosta Pohjois-Pohjanmaalle, olin vähän yllättynyt, miten vähän paikalliset ihmiset tunsivat lähisoitaan. Nyt kiinnostus soita kohtaan tuntuu olevan kasvussa.  

– Huhtikuun pakkasaamu on loistohetki lähteä suoretkelle. Yöpakkasen kovettamilla hangenrippeillä on helppo valloittaa koko suo, kun laittaa sukset jalkaan.