Kirkossa ennen wanhaan: Kun kirkkoon oli pakko mennä
Juttusarjassa kerrotaan tavoista ja käytännöistä, joiden mukaan kirkollista elämää vietettiin aiempina vuosisatoina myös Oulun seudulla.
Oulun kirkoissa nimenhuudot olivat tavallisia kaupungin alkuaikoina 1600-luvulla. Jumalanpalvelukseen osallistuminen oli jokaisen kristityn velvollisuus.
Tätä valvottiin ja ylläpidettiin lain voimalla. Osallistumisen laiminlyöneet joutuivat antamaan selvityksen syistään tuomioistuimelle.
Aivan jokaisessa jumalanpalveluksessa ei sentään tarkistettu osallistujia. Tämä tehtiin vain erityisten kirkkojuhlien aikana ja rukoustilaisuuksissa.
Yhden henkilön joka taloudesta sallittiin jäädä talonvahdiksi siltä varalta, jos jokin onnettomuus sattuisi tai joku pahantekijä yrittäisi käyttää tilaisuutta hyväkseen. Lisäksi käytännön pakon sanelemat poikkeukset sallittiin, esimerkiksi jos jokin työ vaati jatkuvaa paikallaoloa.
Myös matkalla olevat kaupunkilaiset velvoitettiin osallistumaan jumalanpalveluksiin, jos se vain oli mahdollista. Tällöin oli syytä pyytää paikalliselta papilta kirjallinen todistus palvelukseen osallistumisesta.
Raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa on säilynyt useita tutkimuksia velvollisuuden laiminlyömisestä. Esimerkiksi vuonna 1635 Matti Simonpoika oli saapunut Ouluun veneellä vasta rukouspäivän iltana auringon laskeutuessa.
Hän pystyi kuitenkin todistamaan, että oli ollut jumalanpalveluksessa Iin kirkossa ja lähtenyt vasta sen päätyttyä kohti Oulua. Täten hänet todettiin syyttömäksi.
Samana vuonna Mikko Pentinpoika oli saapunut Kemistä Ouluun laivalla jumalanpalveluksen aikana. Mikko selitti oikeudelle lähteneensä Kemistä hyvissä ajoin, mutta matka viivästyi kovan vastatuulen takia.
Oikeus päätti, että häntä ei voitu tuomita tahallisesta velvollisuuden laiminlyömisestä, mutta hänet kuitenkin määrättiin maksamaan kaksi taalaria hyväntekeväisyyteen.
Se, joka löi laimin velvollisuutta osallistua jumalanpalvelukseen joko tahallaan tai vastuuttoman huolimattomuuden takia, tuomittiin sakkorangaistukseen. Jos sakkoa ei pystynyt maksamaan, sen saattoi myös sovittaa vankeusrangaistuksella.
Osallistumisen seuraaminen hiipui vähitellen 1700-luvun kuluessa käytännön syistä. Kun väkiluku kasvoi, jumalanpalveluksessa kävijöitä oli yhä enemmän.
Läsnäolojen seuraaminen kävi samoin yhä työläämmäksi ja siitä lopulta luovuttiin täysin.
- Lähteet:
Palola, Ari-Pekka (2000): Oulun kirkkohistoria. 1, Vuoteen 1870 : kirkko keskellä kaupunkia
Virkkunen, A.H. (1953): Oulun kaupungin historia. 1, Kaupungin alkuajoilta Isonvihan loppuun
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.