Lahjoituksia kaivataan kierrätettävien äitiyspakkausten kokeiluun
Hyväntekeväisyysputiikki DOM kerää äitiyspakkauksia kierrätettäväksi vähävaraisille perheille. Lahjoituksia toivotaan yksityishenkilöiden lisäksi myös yrityksiltä. Pakkausten kokoamiseen kaivataan myös vapaaehtoisia käsipareja.
Oulun seurakuntien hyväntekeväisyysputiikki DOM Second Hand pilotoi kevään ajan hyväntekeväisyysprojektia, jossa kerätään äitiyspakkauksia kierrätettäväksi vähävaraisille perheille.
Projektissa kerätään alkuperäiseen äitiyspakkaukseen kuuluvia hyväkuntoisia vaatteita ja tavaroita ja annetaan pakkaus lainaan vähävaraisille perheille.
– Pakkaus lainataan vuodeksi ja palautetaan, kun perhe ei enää sitä tarvitse. Tämä on myös ympäristöteko, DOMia luotsaava yhteisötyöntekijä Mari Tuokkola kertoo.
Tavaroita otetaan vastaan perjantaihin 14.5. saakka ja niitä voi viedä DOMiin yksittäisinä tai vaikka koko pakkauksen verran.
– Lista pakkaukseen kuuluvista tuotteista löytyy nettisivuiltamme. Jos haluaa osallistua muttei omista pakkauksen tuotteita, niin kiva idea on ostaa keräykseen vaikka ensilelu tai liivinsuojia. Myös yritykset voivat lähteä mukaan keräykseen, Tuokkola sanoo.
Pakkauksia tulee olemaan rajallinen määrä ja niitä voi varata keskiviikosta 19.5. alkaen.
– Perheiden kannattaa varata ja hakea pakkaus, ennen kuin tekevät äitiysrahahakemuksen Kelaan. Näin he saavat sekä kierrätetyn äitiyspakkauksen että Kelan tuen, Tuokkola huomauttaa.
Idea kierrätettävään äitiyspakkaukseen tuli innovatiiviselta seurakuntalaiselta.
– Hän oli miettinyt konseptin tarkkaan ja esitteli idean meille. Innostuimme asiasta heti ja päätimme lähteä toteuttamaan sitä.
Jos kevään kokeilu onnistuu hyvin, tullaan projektia jatkamaan. Myös pakkausten kokoamiseen tarvitaan apureita toukokuussa.
– Toivomme vapaaehtoisia mukaan lajittelemaan lahjoitettuja tuotteita DOMiin torstaina 6.5. kello 14 alkaen, vinkkaa Tuokkola.
DOM Second Hand on osa Oulun ev.-lut. seurakuntien toimintaa ja se sijaitsee Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tiloissa, Oulun vanhassa pappilassa, Asemakatu 6. Tarkemmat tiedot kierrätettävästä äitiyspakkauksesta ja DOMin toiminnasta ovat osoitteessa www.domsecondhand.fi.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.