Limingan kirkkoneuvosto päätyi palkkaamaan lainopillista apua
Limingan seurakunnan kirkkoneuvosto käsitteli kokouksessaan 7. huhtikuuta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntöä koskien Minna Lainimon tekemää kirkollisvalitusta kappalaisen valinnasta.
Asiaa esitelleen kirkkoherra Eeva Mertaniemen pohjaesitys oli, että seurakunta antaisi lausunnon, jonka mukaan Lainimon valituksessaan esittämät vaatimukset kappalaisen valinnan kumoamisesta ja oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta ovat perusteltuja ja ne tulee hyväksyä.
Kirkkoneuvosto päätyi kuitenkin äänestyksen jälkeen siihen, että lausunnon valmisteluun hankitaan juridista asiantuntija-apua.
Päätöksen puolesta äänestivät Kristillisten perusarvojen puolesta -ryhmän edustajat. Päätöksestä jättivät eriävän mielipiteensä kirkkoherra Mertaniemen lisäksi Katse-ryhmän edustajat.
Hallinto-oikeus pyysi alun perin lausuntoa toimitettavaksi huhtikuun loppuun mennessä. Edellisen kirkkoneuvoston kokouksen jälkeen lausunnon toimittamiseen pyydettiin lisäaikaa ja sitä myönnettiin 5. kesäkuuta saakka.
Asiantuntijan palkkaamista varten pyydetään tarjouksia seurakunnan hankintaohjeen mukaan. Kirkkoneuvosto valtuutti työryhmän tekemään valinnan kokonaisharkinnan perusteella.
Työryhmään valittiin kirkkoherra Eeva Mertaniemi, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Miika Korkiakoski (Kristillisten perusarvojen puolesta), kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Tiina Saukkoriipi-Haapala (Katse), kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Tanja Hietala (Kristillisten perusarvojen puolesta) ja kirkkoneuvoston jäsen Matti Jääskeläinen (Kristillisten perusarvojen puolesta).
Seuraava kirkkoneuvoston kokous pidetään tiistaina 28. huhtikuuta.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
