Liminkalaisilla on huhtikuussa tilaisuus tavata piispa

Limingan seurakunnassa järjestetään piispantarkastus 4.–6. huhtikuuta. Kolmipäiväisen vierailun aikana on kaikille avointa ohjelmaa perjantaiaamuna, perjantai-iltana sekä sunnuntaina aamulla ja aamupäivällä.

Limingan piispantarkastuksen yhteydessä piispa Jukka Keskitalo siunaa käyttöön seurakunnan uuden toimitilan. Arkistokuva on kesäkuulta 2024, jolloin liminkalaiset pääsivät tutustumaan rakennustyömaahan.

Piispantarkastus alkaa perjantaina kello 9 Limingan kirkossa. Paikalla on piispa Jukka Keskitalo sekä hänen seurueensa: asessori Mirva Ahola, lääninrovasti Teemu Isokääntä, piispan sihteeri Pekka Mustakallio ja notaari Outi Huczkowski.

Lisäksi paikalla ovat Limingan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Miika Korkiakoski, valtuuston varapuheenjohtaja Tiina Saukkoriipi-Haapala, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Tanja Hietala sekä kaikki seurakunnan työntekijät.

Vt. kirkkoherra Eeva Mertaniemi ja työntekijät pitävät aamuhartauden, jonka jälkeen kuullaan piispan puheenvuoro ja nautitaan aamukahvit.

Ennen perjantai-illan kaikille avointa ohjelmaa piispa seurueineen tekee yritysvierailun valmistaloja tekevän Hawon tiloihin, kouluvierailun Tupoksen koululla sekä vierailun Limingan taidekoululla. Lisäksi piispa tapaa iltapäivällä Limingan kunnan edustajia Liminganlahden luontokeskuksessa.

Illalla piispa siunaa käyttöön seurakunnan uuden toimitilan Avaran. Kaikille avoin tilaisuus pidetään pappilan pihapiirissä kello 17.30 alkaen.

Piispantarkastuksessa piispa hoitaa kaitsentatehtäväänsä

Piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa ja toimittaa piispantarkastuksen. Piispa hoitaa näin kaitsentatehtäväänsä.

Piispantarkastuksen yhteydessä piispa tapaa seurakuntalaisia sekä neuvottelee seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Neuvottelussa käsitellään seurakunnan toiminnan painopisteitä ja työn kehittämistä sekä hallintoa ja taloutta.

Piispantarkastusta varten seurakunta laatii kertomuksen, jossa on tietoa seurakunnan toiminnasta ja taloudesta.

Piispantarkastuksen ohjelmaan kuuluvat tavallisesti piispan vierailut paikkakunnan kouluissa, työpaikoilla, laitoksissa ja seurakunnan yhteistyökumppanien luona. Piispantarkastukseen liittyy yleensä jumalanpalvelus sekä muita juhlatilaisuuksia.

Piispantarkastus on satoja vuosia vanha kirkollinen tapa, jossa piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa. Tarkastus osuu seurakunnan kohdalle noin kerran vuosikymmenessä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää