Lumijoella kirmattiin pihalla koko perheen talvitapahtumassa

Voi mahoton, miten mukava päivä meillä olikaan, huokaa Lumijoen seurakunnan diakonissa-seurakuntasihteeri Marjo Koski-Vähälä.

Sunnuntaina 16. maaliskuuta Lumijoella järjestettiin perinteinen talvitapahtuma. Tällä kertaa tapahtumaa ei pidetty laskiaisen yhteydessä, joka tänä vuonna ajoittui hiihtolomaviikolle, vaan pari viikkoa myöhemmin.

Lumen vähyys toi haasteita tapahtumalle, mutta jonkinlainen mäki saatiin aikaiseksi. Tarjolla oli muun muassa minijunakyytiä, ponikärryajelua, keppihevosrata, tietovisa ja onnenpyörä herkkuja unohtamatta. Kahviosta saattoi ostaa arpojen lisäksi pullia, lättyjä, kuumaa juomaa ja makkaroita, joita pääsi paistamaan itse ulkonuotiolla.

Paikalla nähtiin nelijalkaisten karvakamujen lisäksi myös kaksijalkaiset koira ja kettu lapsia ilahduttamassa.

Mukana tapahtuman järjestelyissä olivat useat paikalliset tahot, seurakunnan ja kunnan lisäksi 4H:n, Marttojen ja Mannerheimin lastensuojeluyhdistyksen toimijat.

– Yhdistimme voimamme ja keräsimme samalla varoja Yhteisvastuukeräykselle, Koski-Vähälä tiivistää.

Ennen talvitapahtumaa kirkossa järjestettiin perhemessu, jossa musiikissa avusti seurakunnan oma lapsikuoro Suvilinnut.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää