Vierellämaalaus pysäyttää hetken: "Ihminen tarvitsee kohdatuksi ja vahvistetuksi tulemisen tunnetta"

Miltä tuntuisi pysähtyä hetkeksi? Istua alas, ottaa käteen kuppi teetä ja puhua ulos omaa elämäntarinaa – siinä määrin, kun se tuntuu itsestä hyvältä.

Tulla nähdyksi ja kuulluksi, ja saada tästä kaikesta muistoksi mukaan runoutta ja kuvataidetta yhdistävä maalaus?

– Vierellämaalaaminen on menetelmä, jossa yhdistyvät minun läsnäoloni, havaintoni sekä tapani kuunnella siveltimellä ja kynällä tietyn ihmisen hetkeä. Peilaan tuon hetken ihmiselle takaisin sanan ja kuvan muodossa, vierellämaalaamisen kehittäjä Marianne Lukkarinen kertoo.

Vierellämaalaamisen tekniikka lähti Lukkarisen mukaan muodostumaan yhteistyöstä runoilijaystävän kanssa. Ystävä ehdotti Lukkariselle, että he lähtisivät tekemään yhdessä runomuotokuvia tapahtumiin.

”Maalauksella on lupa jäädä keskeneräiseksi. ”

Runomuotokuva on luovan kirjoittamisen harjoitus, jossa kirjoitetaan voimaannuttava tai positiivinen runo saajastaan.

– Tästä kului noin vuosi, kun mieleeni nousi ajatus siitä, että jos en kirjoittaisikaan runoa, vaan maalaisin ihmisen vieressä. Aloin kutsumaan menetelmää voimamaalaukseksi.

Tekniikan kehittymiseen on vaikuttanut myös elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Kaija Juurikkala, josta muodostui Lukkariselle eräänlainen mentori.

– Kaija kutsui teoksia sielun muotokuviksi. Hän rohkaisi minua maalaamaan nopeatempoisemmin, ja painotti myös sitä, että maalauksella on lupa jäädä keskeneräiseksi.

Surussa tai ilossa

Vierellämaalaaminen toimii Lukkarisen mukaan tilanteessa, jossa ihminen tarvitsee kohdatuksi ja vahvistetuksi tulemisen tunnetta.

Hän on tehnyt vierellämaalaamista monissa eri tilanteissa: yksittäin, pareittain, perheittäin, juhlissa, syntymäpäivälahjaksi, vastasyntyneille, kuoleville ja sureville.

Noin esimerkiksi.

– Olin mukana vuoden ajan myös Pelastakaa Lapset -järjestön pakolaisperheprojektissa, jossa minulla oli työparina trauma- ja perhetyöskentelyyn erikoistunut työpari.

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Lukkariselle on ollut yhteistyönä sairaalapastori Juha Kyllösen ja Oulun Kriisikeskuksen kanssa toteutettu projekti, jossa Lukkarinen vierellämaalasi kriisikeskusten asiakkaiden surua.

Hän tekee edelleen vierailuja sururyhmissä.

– Koen arvokkaana saada tutustua suruprosessissa myös edesmenneeseen ihmiseen.

Toisten surussa mukana olemista helpotti Lukkarisen mukaan se, että Kyllönen ja kriisikeskuksen kriisityöntekijä Outi Pietiläinen olivat valinneet etukäteen mukaan ne henkilöt, jotka voisivat hyötyä menetelmästä.

– On hyvä muistaa, että luova menetelmä ei välttämättä sovi kaikille. Tapanani on kuulostella herkästi sitä, onko vierellämaalaus saajalleen oman tuntuinen juttu.

Marianne Lukkarisella on kasvatuspsykologinen tausta. Vierellämaalaamisessa hän saa yhdistää psykologiaa ja luovuutta.

Jos vierellämaalauksen tekeminen lähitapaamisena tuntuu epämukavalta, se voidaan toteuttaa myös etäyhteyden tai sähköpostihaastattelun kautta.

– Ajattelen kuitenkin, että vahvuuteni on siinä, että pystyn luomaan turvallisen tilan ja tilanteen, jossa kenenkään ei tarvitse ylittää itseään tai omia rajojaan.

Toisen ihmisen katse kiinnostaa

Miltä vierellämaalamisen kohteena oleminen sitten tuntuu?

– No jännittävää se oli, ainakin aluksi, myöntää Lara Palo-oja.

Palo-oja sai vierellämaalauksen 18-vuotissyntymäpäivälahjaksi reilu kaksi vuotta sitten kummitädiltään.

– Oli erikoinen tunne lähteä kertomaan omasta elämästä uudelle ja vieraalle ihmiselle, vaikka olenkin yleensä rohkea puhumaan. Oli mielenkiintoista kokea, kun toinen tekee taidetta omasta tarinasta.

”Mua kiinnosti se, miten toinen ihminen näkee minut mun oman tarinan kautta.”

-Anni Pöykkölä-

Palo-ojan vieressä nyökyttelee Anni Pöykkölä, joka sai vierellämaalauksen ylioppilaslahjaksi sukulaiseltaan.

– Mua kiinnosti tää konsepti todella paljon. Olen hieman ujonpuoleinen, mutta Mariannen työhuone tuntui heti turvalliselta ja hänen kanssaan keskustelu helpolta.

– Mua kiinnosti etenkin se, miten toinen ihminen näkee minut mun oman tarinan kautta, ja minkälainen ensivaikutelma tuntemattomalle ihmiselle jää minusta. Ihminen on kuitenkin jollakin tavalla itsekäs persoona, että tuollaiset asiat kiinnostavat, Pöykkölä pohtii.

Konkreettinen muisto

Vierellämaalaamisen tuloksena syntyneet teokset kulkevat molempien elämässä edelleen mukana. Palo-ojan taulusta tuli sen verran värikäs, että se siirtyy syrjään yleensä loppusyksystä joulusisustuksen tieltä.

Kevään koittaessa taulu kaivetaan kaapista jälleen esille.

Pöykkölä kertoo teoksen olevan osa keittiöön muodostunutta tauluseinää, joka elää ja muuttuu tarpeen mukaan.

– Musta tuntuu, että tällä hetkellä tarvitsen taulun tuomaa muistutusta siitä, mitä kerroin Mariannelle mun tavoitteista tuossa hetkessä. Teos auttaa viemään eteenpäin ja muistuttaa omista haaveista.

Lukkarinen huomauttaa, että taulu voi toimia myös tietynlaisena muistamisen välineenä.

– Muistan, kun Laran kummitäti oli hankkimassa tätä lahjaa. Hän toivoi, että Laralle jäisi muisto heistä ja etenkin siitä, kuinka tärkeä Lara on koko heidän perheelleen.

Merkitykset muuttuvat

Lukkarinen kertoo saavansa palautetta tauluistaan vielä pitkienkin aikojen jälkeen. Hän kuvaa taiteen elävän ihmisen mukana.

– Joku saattaa ymmärtää tietyn osan maalauksesta vaikkapa kolme vuotta tapaamisemme jälkeen. Toinen on saattanut katsoa taulua monta vuotta ennen töihin lähtöä, ja taulusta on yhtäkkiä lähtenyt nousemaan täysin uusia merkityksiä.

Lukkarinen haluaa tekemisellään luoda maailmaan jotakin sellaista, joka kestää aikaa. Hän arvioi, että hänessä yhdistyy luontainen ominaisuus olla luovuuden kautta läsnä ihmisille.

– Tässä pitää myös olla hirvittävän nöyrä. Teen näitä maalauksia niin kauan, kun ihmisillä on niille tarve.

Ammattilainen kantaa vastuun

Vierellämaalaaminen ei ole Marianne Lukkariselle pientä, viihdyttävää puuhastelua. Hän kohtaa työssään usein hauraassa asemassa olevia ihmisiä, ja haluaa kantaa vastuun tekemisestään.

– Vierellämaalaamisen menetelmä on hyvin avaava, sen kanssa täytyy olla varovainen ja vastuullinen. Prosessi ei saa aueta liikaa, ja minulla on oltava koko ajan mahdollisuus säätää sitä. Prosessi pitää osata sulkea ajoissa niin, että se on voimaannuttavaa eikä rikkovaa.

”Kaiken tekemisen ytimessä on aina aito ja oikea ihminen.”

Lukkarinen on tehnyt vierellämaalaamisen menetelmästä gradun Lapin yliopistoon. Hän rakensi siihen teoriapohjan, jolle menetelmä perustuu.

Hän haluaa haastaa tutkimuksessaan myös muita taidekasvattajia hahmottamaan tekemisen vastuuta.

– On äärettömän tärkeää ymmärtää oma ammatillinen vastuu. Minulle on tullut vastaan ihmisiä, joiden kanssa on saatettu käyttää avaavaa menetelmää jollakin tavalla holtittomasti. Ohjaaja ei välttämättä ole osannut tai hoksannut kannatella tilannetta tai tiennyt, minkä asian kanssa on tekemisissä.

– Haluan pystyä perustelemaan itselleni taiteessa tekemäni valinnat. Kaiken tekemisen ytimessä on aina aito ja oikea ihminen.