Apulaisprofessori ja muusikko luuttulinjalla kirkkokonsertissa

Marko Jouste soittaa 15. helmikuuta Ylikiimingin kirkossa renessanssiluuttua sekä parimetristä teorbia.

Marko Jouste on Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamelaisen kulttuurin apulaisprofessori erityisaloinaan saamelaisen kulttuurin, historian, taiteen ja musiikin tutkimus.

Akateemisen työn ohella hän tekee töitä muusikkona, muun muassa modernia saamelaismusiikkia esittävässä Ulla Pirttijärvi & Ulda -yhtyeessä sekä vanhaa kolttasaamelaista perinnemusiikkia ja nykyaikaista maailmanmusiikkia yhdistelevässä Suõmmkar-yhtyeessä.

– Olen myös ollut pitkään tekemisissä klassisen musiikin sekä vanhan musiikin kanssa. Ensimmäinen ammattini oli klassisen kitaransoiton opettaja. Kitaristin oli helppo lähteä luuttulinjalle, Jouste toteaa.

Helmikuussa hän esittää sopraano Virve Karénin kanssa englantilaisia luuttulauluja Ylikiimingin kirkossa. Jouste säestää luutulla ja teorbilla sekä esittää muutamia sooloja.

Pitkäkaulainen bassoluuttu

Teorbi on barokin ajan näppäinsoitin, jota käytettiin luutun ja cembalon ohella säestyssoittimena. Italiassa kehitetty teorbi kuuluu luuttujen soitinperheeseen.

Teorbille tunnusomainen pitkä kaula liittyy matalien bassosävelien tuottamiseen. 1600-luvulla matalien äänien tuottaminen soittimilla ei ollut helppoa. Kielten massaa tai kielten pituutta oli lisättävä. Teorbin 14 kielestä puolet on tavanomaisia otelautakieliä ja puolet koko pitkän kaulan mittaisia vapaita bassokieliä.

Teorbi tunnetaankin myös nimellä bassoluuttu.

– Voi sanoa, että teorbi soittimena on kuin kitara ja basso yhdessä, Jouste kuvailee.

Englantilaista melankoliaa

Ylikiimingin kirkossa kuullaan 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun englantilaisia sävellyksiä Thomas Campionolta, John Dowlandilta, Henry Purcellilta ja Robert Johnsonilta.

– Englantilainen 1600-luvun taitteen musiikki on ihan omanlaistaan – puhutaankin englantilaisesta melankoliasta, Jouste sanoo.

– Musiikkiin liittyy tietynlainen surumielinen soundi ja laulujen teemat ovat synkänpuoleisia; sanat käsittelevät usein kuolemaa, ihmiselämän lyhyyttä, rakkauden menettämistä tai ikuista kaipuuta.

Historia velvoittaa

– Teimme Virven kanssa ison työn tämän konsertin ohjelmiston kokoamiseksi ja tarkoitus onkin esittää sitä myös muualla. Tosin keikkamarkkinoilla on nyt hiljaista.

– Seurakunnat ovat siitä harvinainen poikkeus, että niihin vielä tilataan esiintymään. Toisaalta voi ajatella, että kirkolla on myös vastuuta jatkaa taiteen tukemista – onhan kirkko valtavan pitkäaikainen taiteen mesenaatti ja edelleen merkittävä toimija kulttuurikentällä.

  • Marko Jouste (luuttu ja teorbi) sekä Virve Karén (sopraano) esittävät renessanssiajan englantilaisia luuttulauluja Ylikiimingin kirkossa 15.2. kello 19. ”Author of Ligh – Valon luoja” -konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 euroa.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää