Martinkulma: Oi muistatko vielä sen verran?

Dementia on muistisairaus, joka hankaloittaa suuresti sitä sairastavien ja heidän läheistensä elämää. Atsalea-kirjanen (Ws Bookwell) kuitenkin muistuttaa, että sairaudesta huolimatta ei elämän tarvitse koko aikaa olla totista ja vakavaa. Ongelmien näkeminen huumorin valossa jopa helpottaa.

Muistisairaus koskettaa erityisesti ikääntyneitä, mutta kyllä heiltäkin löytyy kekseliäisyyttä.

Kun Jumppasen mummeli oli koko ikänsä toivonut pianoa, se ostettiin hänelle 80-vuotislahjaksi. Jonkin ajan kuluttua piano myytiin ja sen tilalle hankittiin klarinetti. Pappa selitti: – Klarinetti on siitä hyvä soitin, että sitä soittaessa ei voi yhtä aikaa laulaa, jutella tai juoda kahvia!

Stuart ja Linda Macfarlanen kirja Minäkö muka vanha (Kolibri) painottaa, että löydät lopultakin etsimäsi, mutta olet unohtanut, miksi se piti löytää. Mutta myös lohdutusta: Mitä vanhemmaksi tulet, sitä kovempaa kuorsaat. Mutta onneksi puolisosi kuulo heikentyy samaa tahtia.

Myös Elämä janottaa -kirjanen (Kolibri) tarjoaa lohtua vanhenemisesta ja dementoitumisesta:
O.W. Holmes: Ihminen ei lakkaa leikkimästä, koska hän vanhenee; hän vanhenee, koska lakkaa leikkimästä. Tuntematon: Keski-iässä kapea vyötärö ja avara mieli alkavat vaihtaa paikkaa.

Tällekin päivälle – ja toki jokaiselle! – sopii tämä Jeanne Moreaun ajatelma: Ikä ei suojele rakkaudelta. Mutta jossain määrin rakkaus suojelee vanhenemiselta.

Näin kirjoittaa Oulussa vaikuttanut teologi ja pappi Leo Iikka Vuotila kirjassaan Kanssapuheita (WSOY):

Eilinen ja huominen ovat sinun kannettaviksesi liian painavia, uppoavan kiven anna painua veteen, tuuleen älä tartu. Elämää ei voi elää kuin tässä, juuri nyt, värähtävänä hetkenä, joka on ja samassa katoaa. Tämän tietämisestä tulee rauha.

Teologi Anja Porio antaa kirjassaan Sinä olet lahja (Karisto) ikäihmisille ymmärrystä:

En ole niin paksunahkainen kuin ennen. Herkkyys on antanut minulle kyvyn aavistaa, miltä toisesta ihmisestä tuntuu eri tilanteissa. Ymmärrän hänen käytöstään paremmin ja voin auttaakin tarvittaessa. Herkkyys on lahja, jonka saa vain avoin lapsen sydän. Nyt voisin jo osoittaa suurpiirteisyyttä itseäni kohtaan. Ei kaiken tarvitse olla niin tiptop, eikä minun tarvitse kelvata toisenlaisena kuin olen.

Vaikka ikävuoteni karttuvat, mieleni ei vanhennu samassa tahdissa. Olen sisimmässäni yhä sama lapsi, nuori ja aikuinen kuin ennen. Vanhuus ja nuoruus asuvat kerroksina sielussani. Siksi vanhuus on runollinen ja merkitykseltään rikas elämänvaihe. Omaa ikäänsä on syy rakastaa!

MARTTI KÄHKÖNEN
Kirjoittaja on oululainen tietokirjailija