Martinkulma: Miksi ja mihin meillä on kiire?

Oman nuoruuteni kultaisina vuosina oli tapana seurustella neitosen kanssa niin kauan, että kumpikin tiesi, että tässä on nyt se ”oikea”. Sitten vain naimisiin ja yhteiseloon elämän loppuun saakka.

Tänä päivänä ei tarvitse hukata aikaa seurusteluun, sillä nyt voi mennä ensitreffeihin jopa suoraan alttarille ja nauttia seurustelun aiemmin vaatineen ajan sijaan avio-onnesta ja – toivon mukaan: ei kuitenkaan epäonnesta!

Vaan on sitä kiirettä piisannut ennenkin. Kun kaksi veteraania tapasi toisensa, Ruutinen totesi:

– Vaan enpä ole nähnyt sinua kuin viimeksi Raatteen tiellä.

Tähän Laakinen: – No kas kun on pitänyt kiirettä. Oli niin näitä kansainvälisiä kriisejä ja nyt Ukrainan sotaa ja Gazan kriisiä.

Ruutinen: – No näinhän se on. Mutta jospa kahviteltaisiin ensi viikolla?

Laakinen: – Kuule, ensi viikolla ei käy. Minulla on silloin parturi!

No, kun Laakisen tukkaa leikattiin, parturi totesi: – Teillä alkaa tukka jo harmaantua.

Siihen Laakinen: – No leikatkaa sitten nopeammin!

Kiireen voi kokea neljän ruuhkassa ja lauantaisin marketin kassajonossa. Eroa on kun vertaa entisajan tungokseen Tuiran asemalla: Piimäpänikka ja passipolliisi. Ajella ja ostellahan voi muina kuin ruuhka-aikoina ja löytää rauhan ja kiireettömyyden messusta ja hautausmaalta.

Yksi kiireen ja stressin laukaisijoista on huumori, sillä se tunnetusti päästää irti endorfiinejä, jotka panevat mielihyväkeskuksen liikkeelle.

Kirjassaan Jäätyneet tiet (Otava 1956) kirjailija, Veikko Huovisen hengenheimolainen Heikki Lounaja korostaa huumorin tarpeellisuutta:
Ja silläkö se paranoo, huolehtimisella, ei ku pahenoo. Mut ku oikeen räkänaurun piästää kun pahimmalta näyttää, puskoo sitä piäsä kumaraan ja lähtöö männä körmyttämään, niin jo rupes selekenemmään.

Kiireettömyyden tosi edistäjiä ovat savolaiset. Siellä sanotaan asijahan suattaa olla justiisa näen tahikka olla tok olemattakii. Tahi: Ei missään tappaaksessa vuan iliman muuta, vaekka saattaahan se olla niinnii.

Näin vanhaisäntä, kun turisti kysyy uimapaikkaa: – Voe tok kun kysyvä voep, kukapa tiällä toe´eite kysymällä tuhmenis, ei veikkone. Minnäem muistam, mitenkä ennem penskana ryplättii – ei niim pientä lätäköm puturoo, etteikö oes näen kesäsenä poutapäevänä pakkaavuttu poloskuttelemmaan ja männä uija lullittelemmaan.

Kun turisti isännän puolen tunnin esitelmöinnin jälkeen tiedustelee uimapaikkaa, isäntä: – Teijä oes etitittävä määttiijä semmonenj jonniiv verran kostee paekka, ei kuitenkaan kaevo!

Ja näin murrerunoilija Kalle Väänänen kirjassaan Savolaesta sanarrieskoo (Karisto 1948):
Elä kiireellä immeinen ihtees pilloo, hermos jos männöö, onko siitä illoo?
Elä pikajunan vaahtia hössötä aena, vuan päevälläkii joskus piäs pehkuun paena.
Toppuuta joskus tuo tulinen tahti, kokkeele mittee on tuo ruokalevon mahti!
Kohta jo huomoot kuinka oes sommoo, katkasta virta, antoo hermoille lommoo!

Kiireisille Eeva Kilven syvällinen ajatelma: Nosta jalka kaasulta. Perhonen ylittää tien.

MARTTI KÄHKÖNEN
Kirjoittaja on oululainen tietokirjailija