Martinkulma: Yhteen hiileen!

Yhteisvastuukeräys on yli 75 vuoden ajan saanut suomalaiset ”puhaltamaan yhteen hiileen”. Jo ensimmäinen keräys vuonna 1950 tuotti 60 miljoonaa markkaa, ja sen tuotto kohdennettiin Pohjois- ja Itä-Suomen lapsiperheiden auttamiseen.

Ensimmäisinä vuosina Yhteisvastuun keräysvaroja käytettiin muun muassa huonokuntoisten kotien kunnostukseen, köyhien perheiden toimeentulon tukemiseen, invalidien apuvälineisiin ja lasten koulutukseen. Jokainen vuosi toi esille uusia auttamisen tarpeita, kuten leskien, työttömien ja asunnottomien tilanteen parantamisen.

Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon merkittävin hyväntekeväisyyskeräys. Se tukee hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Keräyksen kohteet vaihtelevat vuosittain, mutta sen perusperiaate pysyy samana: auttaa heikoimmassa asemassa olevia sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla.

Vuoden 2024 tuotto, 2,5 miljoonaa euroa, ohjattiin yksinäisten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa tehtävään työhön. Keräyksessä oli mukana kymmeniä tuhansia vapaaehtoisia.

Tänä vuonna keräyksen tavoitteena on tukea ikääntyneiden ja heidän läheistensä hyvinvointia.

Kirsi Kunnas on kiteyttänyt hyvin yksinäisyyden Tiitiäisen satupuu -kirjassaan (WSOY):

– Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!
Ja se on aivan totta:
se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

Ja näin sanoo yksinäisyydestä Rakel Liehu kirjassaan Ihmisen murhe on yhteinen (WSOY):

”Yksinäisyys on sitä, että painaa kuumat kämmenensä yhteen tunteakseen ihmisen lämmön, että kääntyy ja vilkaisee peiliin nähdäkseen ihmisen hymyn, että purskahtaa itkuun kuullakseen ihmisen surun äänen.”

Yhteen hiileen voi puhaltaa vielä vanhanakin. Jooseppi ja Mari olivat laskemassa verkkoja: Mari airoissa ja Jooseppi perätuhdolla.

Kotimatkalla puhkesi yhtäkkiä hirmuinen myrsky, Mari hätääntyi ja pudotti jo toisen airon veneeseen.

Tällöin Jooseppi rauhoitteli: – Annahan kun mie souvan.

Se oli Marin mielestä kauneinta, mitä Jooseppi oli hänelle sanonut 60 yhteisen vuoden aikana.

Kirjoittaja on oululainen tietokirjailija