Martti Rytivaara on päässyt osaksi yhteisöä

Oulujoen kirkosta on tullut Martti Rytivaaralle tuttu paikka.

Sunnuntaiaamuna hän on tullut kirkkoon, sillä hän on yksi kirkkoväärteistä. Hän vierastaa sanaa vapaaehtoinen, ja puhuukin mieluummin osallistumisesta seurakuntalaisena.

Kirkkoväärteinä toimivien seurakuntalaisten tehtävänä on toivottaa tulijat tervetulleiksi, jakaa virsikirjoja, lukea jumalanpalveluksessa päivän raamatuntekstejä ja avustaa ehtoollisen jaossa.

Vuosien varrella Oulujoen kirkon miljööstä ja siellä toimivista ihmisistä on tullut hänelle tärkeitä. Rytivaara tietää, että jumalanpalvelusten perinteisyys ei kuitenkaan miellytä kaikkia.

Onhan se juhlavuudessaan vähän sen kuuloinen kuin odoteltaisiin presidenttiparia tulevaksi.

– Onhan se juhlavuudessaan vähän sen kuuloinen kuin odoteltaisiin presidenttiparia tulevaksi. Minullakin meni monta vuotta käsittää, mistä kaikesta siinä on kyse ja miten siellä toimitaan. Nykyään täältä ei osaa enää olla pois.

Yhteisöllisyyden etsijä oppi rukoilemaan

Rytivaaran mielestä on hienoa, että seurakunnissa on tarjolla erilaisia jumalanpalveluksia. Hän itse on mukana toteuttamassa Kastellin kirkossa järjestettäviä Taizé-messuja yhtenä kuorolaisista.

– Se on kyllä makea juttu. Messuja pitää kehittää ja moniäänistä laulua olisi kiva kuulla enemmänkin kirkossa.

Oulujoella jumalanpalveluksen jälkeen tarjotaan kirkkokahvit kirkon takaosassa. Se on Rytivaaran mielestä hieno tapa.

– Sekin palvelee yhteisöllisyyttä. Siinä tulee jaettua tietoa muistakin asioista ja kohdattua toinen toisensa.

Rytivaaralle seurakunnassa toimimisessa ja kristillisessä arvomaailmassa oli alkujaan kyse nimenomaan yhteisöllisyydestä.

Runsas kirkossa käyminen ja Sanan kuuleminen on kuitenkin vahvistanut kristillisyyden kokemusta myös yksilönä.

– Runsas kirkossa käyminen ja Sanan kuuleminen on kuitenkin vahvistanut kristillisyyden kokemusta myös yksilönä. Olen oppinut rukoilemaan, mikä on ollut oikeastaan yllätys itselleni.

– Harrastuksia minullakin on aina ollut, mutta sosiaalisuuteen liittyvän harrastamisen olen kokenut tärkeäksi.

Rytivaara kertoo, ettei koe itseään erityisen uskovaiseksi, mutta hän kokee tärkeänä kirkon jäsenyyden ja toimimisen seurakunnassa. Omassa arjessa aktiivisempi osallistuminen alkoi, kun oma poika kasvoi isoksi ja vapaa-aikaa oli enemmän.

Katso ja kokeile, kynnys ei ole iso

Se, että Rytivaara lähti mukaan seurakunnan toimintaan, on kuitenkin sattumien summa – tai ehkä sittenkin johdatusta.

Pyörälenkillä hän eksyi Kellonkartanon pihaan ja luki seinällä olevasta kyltistä, että hieno vanha rakennus on kristillinen kurssikeskus ja kappeli.

– Päätin, että sinne on sitten mentävä, ja pian olinkin jo mukana talon remonttiporukassa, hän muistelee naurahtaen.

Oulujoen kirkkoon hän tuli nähtyään kirkon parkkipaikan täynnä autoja ja päätti käydä katsomassa, mitä siellä tapahtuu.

Moni Rytivaaran tuttu on kysynyt häneltä, käykö kirkossa ollenkaan tavallisia ihmisiä, vai ovatko kaikkia uskovaisia. Hän toivookin, että ihmiset uskaltautuisivat rohkeammin katsomaan ja kokeilemaan, millaista seurakunnan tapahtumissa on.

– Kun ylitetään tietty kynnys, ja hoksataan, ettei seurakuntaelämä vaadi suurempaa uskovaisuutta, niin samalla tajuaa, ettei tämä ollutkaan iso kynnys.