Omaperäiset kahvilat houkuttelevat ympäristöillään – 50 nuorta saa työpaikan Oulun seurakuntien kesäkahviloista

Oulun seurakuntien kesäkahvilat kaupungin keskustassa, Kiimingissä ja Haukiputaalla työllistävät kymmenittäin nuoria. Yksin jo se on arvokas asia, mutta kahvilat ovat myös mainioita vierailukohteita. 

Kesäiset kahvilat ovat uniikkeja paikkoja. Keskustan Cafe Krypta on Vanhan pappilan miljöössä Asemakadulla. Kiimingin kirkkopihan tapuli, joissa kahvila palvelee, on rakennettu vuonna 1777 ja juuri vanha rakennus tekee paikasta oivallisen retkikohteen. 

Haukiputaan tapuli on sisustettu hienosti kahvilaa varten, ja pieni patio on piste iin päälle.

Ella on yksi Kryptan palvelevista työntekijöistä.

Kahvilat ovat hyvällä asialla

Koska kahvilat keräävät varoja hyväntekeväisyyteen, tarjoiltavat suolaiset ja makeat eivät ole alennusmyynnissä. 

Cafe Kryptassa kahvi ja pulla maksaa 4,50 euroa. Haukiputaalla kahvin hinta on 2,50 euroa ja leivonnaisen 4 euroa. Esimerkiksi gluteeniton ja vegaaninen kinderpiirakka oli jo edelliskesänä yksi ehdoton kahvittelijoiden suosikki.

Kiimingin kahvilassa tuotteita hankitaan kaupasta silloin kun vapaaehtoisia leipojia ei ole löytynyt jauhopeukaloiksi. Olipa makupala kaupasta tai kotoa, se maistuu mainiolta tunnelmallisessa tilassa.

Nuoret tekevät itse leivonnaisia Haukiputaan tapulikahvilaan..

Kehuttavaa löytyy helposti

Kaikista kolmesta paikasta on helppo mainita asioita, jotka tekevät niistä erityisiä. 

Kahvila Kryptassa on keittoperjantai ja käytössä vanha, kaunis kahviastiasto. Pappilassa viihtyy vaikkapa kirja kädessä.

Kiimingin tapulikahvilassa puiset ovet puhuttelevat jykevyydellään. Hautausmaalla käynnin jälkeen paikkaan on hyvä tulla omissa mietteissään. Kun tapulin yläpuolella kirkonkellot kumahtavat komeasti, vastaavaa kokemusta harva kahvila pystyy tarjoamaan. 

Haukiputaan kahvilasta saa syötävien lisäksi käsitöitä vaikkapa tuliaisiksi vieraskäynneille. 

Kesäkahvila Putaalla on nuorten itsensä somistama (pääkuva).

Näin kahvilat ovat auki

Keskustan Cafe Kryptan ja Haukiputaan tapulikahvilan tuotot menevät lähetystyöhön, Kiimingissä kahvilalla kerrytetään varoja diakoniatyöhön.

Cafe Krypta on avoinna 3.6.–9.8. ma–to kello 10–18 ja pe 10–15. Cafe Kryptaan saavutaan sisäpihan kautta osoitteista Isokatu 17 tai Asemakatu 6.

Haukiputaan tapulikahvila on avoinna 12.6.–1.8. ma–pe kello 12–18. 

Kiimingin tapulikahvila on avoinna keskiviikkoisin 12.6.–3.7. kello 12–14.

Kiimingissä kesäkahvila on auki keskiviikkoisin 3.7. saakka.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää