Ouluilo-keräys jatkuu - tukea kerätty jo yli 100 000 euroa
Oululaiset ovat osoittaneet suurta auttamisen halua: vuodesta 2021 alkaen järjestetty Ouluilo-keräys on tuottanut syyskuun alkuun mennessä yhteensä 100 455,67 euroa oululaisten hyväksi.

Oulun seurakuntien toteuttaman paikallisen keräyksen tuotto käytetään lyhentämättömänä diakoniatyön kautta heikoimmassa asemassa olevien oululaisten tukemiseen.
Vuoden 2024 keräyksellä kertyi 25 949 euroa, jolla autettiin 38 eri taloutta. Avustuksia käytettiin esimerkiksi laskujen maksamiseen, ruokalahjakortteihin ja välttämättömien taloustavaroiden hankintaan.
Summat vaihtelivat 300–1000 euron välillä, ja kaikki lahjoitukset käytettiin suoraan avustustyöhön ilman keräyskuluja.
– Tilanne ei ole helpottunut, vaan moni tarvitsee apua yhä enemmän. Elinkustannusten nousu ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat lisänneet hätää, sanoo diakoniatyöntekijä Marja Posio.
Avustusta voidaan myöntää kaikenikäisille oululaisille, jotka elävät vähävaraisuudessa tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa. Tukea saavat niin nuoret, perheet kuin ikäihmisetkin, kenen arkea taloudellinen niukkuus koettelee.
– Hätä ei lopu, eikä avunkaan saisi antaa loppua. Taloudellinen ahdinko ei kuitenkaan ole aina pysyvä tila, vaan monella on mahdollisuus nousta siitä ajan ja tuen avulla, sanoo Posio ja kiittää oululaisia kaikista lahjoituksista.
Diakoniatyö tarjoaa taloudellisen avun lisäksi myös henkistä tukea ja rinnalla kulkemista.
Syksyn Ouluilo-keräyskampanja jatkuu vuoden loppuun saakka. Lahjoittamaan pääsee helposti MobilePaylla tai tilisiirrolla. Lisätietoa keräyksestä löytyy osoitteesta oulunseurakunnat.fi/ouluilo.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.