Oulun hautausmaille haetaan sataa kesätyöntekijää

Oulun seurakunnat palkkaavat kesälle 2025 noin sata kesätyöntekijää hautausmaiden kunnossapitoon. Lisäksi tarjolla on töitä 2–4 kausipuutarhurille hautausmaiden kunnossapidon ammattitehtäviin.
Kunnossapitotöihin toivotaan hakemuksia 17 vuotta täyttäneiltä, ulkotöissä ja vaihtelevissa sääolosuhteissa viihtyviltä henkilöiltä. Tehtäviin kuuluvat hautausmaiden kesäaikaiset hoitotyöt kuten haravointi, nurmikon leikkuu, käytävien kunnostaminen sekä kukkien istuttaminen ja hoito. Työt kestävät noin kuukaudesta viiteen ja puoleen kuukauteen ensisijaisesti touko-syyskuun välisenä aikana.
Hautausmaiden kunnossapitotehtävät ovat herättäneet kiinnostusta vuodesta toiseen.
– Vuosittain hakijoita on ollut noin 500. Oulun seurakuntayhtymälle kesätyöntekijät ovat korvaamattomia, sillä hautausmaiden hoitaminen vaatii runsaasti työvoimaa, toteaa ylipuutarhuri Sari Hirsikorpi.
Kesätyöpaikkojen hakuaika päättyy 12. helmikuuta. Lisätietoa ja sähköinen hakulomake löytyy osoitteesta oulunseurakunnat.fi/rekry.
Oulun seurakuntayhtymä vastaa Oulun, Oulujoen, Oulunsalon, Haukiputaan, Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin hautausmaiden ylläpidosta. Hautausmaita on 13 ja työntekijät sijoittuvat niille hautausmaakohtaisten työvoimatarpeiden mukaan.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.