Oulu tarjoaa ensimmäisenä kaupunkina Suomessa ruokaa nuorille aikuisille – kyse on puistoruokailusta
Kesäkuussa puistoruokaa oli tarjolla alle 18-vuotiaille. Heinäkuussa vuorossa ovat 18–29-vuotiaat. Ruokailun lisäksi tarjolla on muutakin ohjelmaa, johon halukkaat saavat osallistua.
Oululaiset lapsiperheet ovat saaneet nauttia tänä vuonna ruoanlaittovapaasta kesästä: kaupunki järjestää maksutonta puistoruokailua kesä- ja heinäkuun ajan.
Oulun nuorisopalveluiden koordinaattori Sonja Nuottila kertoo, että kesäkuussa puistoruokaa oli tarjolla alle 18-vuotiaille. Heinäkuussa vuorossa ovat 18–29-vuotiaat.
– Kesäkuun puistoruokailujen vastaanotto oli todella hyvä. Ruokailijoita kävi kolmessa eri puistossa noin 200–300 joka päivä. Ihmiset antoivat meille ihanaa palautetta siitä, että lapsiperheitä huomioidaan ja pidetään tärkeinä.
Nuottila odottaa mielenkiinnolla, saako ilmainen ruoka myös nuoret aikuiset liikkeelle. Ruokaa on tarjolla maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin Byströmin ohjaamon sisäpihalla.
Tiistaisin ruoka katetaan Oulun NMKY:n kohtaamispaikka Lokon tiloihin Kauppurienkatu 23:ssa.
– Oulu on Suomen ensimmäinen kaupunki, joka pilotoi puistoruokailua nuorille aikuisille. Tässä kohderyhmässä on varmasti paljon porukkaa, jolle tämänkaltainen toiminta sopii hyvin.
Ruokailun lisäksi tarjolla on muutakin ohjelmaa ja toimintoja, joihin halukkaat saavat osallistua.
– Erilaisia ryhmiä, harrastuksia ja tukipalveluja, Nuottila luettelee.
Toive kesän aikana tapahtuvaan yhteisölliseen toimintaan on tullut suoraan nuorilta itseltään.
– Tuntuu erityisen hienolta, jos ruokailun avulla tai sen yhteydessä nuoren kynnys lähteä näiden palveluiden äärelle madaltuu.
Kaupungin yhteistyökumppaneina ruokailussa toimivat muun muassa asukasyhdistykset, useat järjestöt sekä iso joukko toimintaan mukaan ilmoittautuneita vapaaehtoisia.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.