Oulun piispa jatkoi edeltäjänsä työtä

Oulun hiippakunnan piispa emeritus Samuel Salmi pyysi Saamelaiset kirkossa -seminaarissa keväällä 2012 saamelaisilta anteeksi historian tapahtumia, joissa kirkko oli mukana alistamassa ja nöyryyttämässä saamen kansaa. Salmi nosti esille muun muassa saamelaisiin kohdistuneet rotuopilliset tutkimukset.  

Tällä viikolla hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ja hänen seurueensa – joukossa muun muassa kolttasaamelainen pastori Mari Valjakka ja Inarin kirkkoherra Tuomo Huusko – kohtasi paavi Franciscuksen hänen yksityisvastaanotollaan.  

Keskitalo kertoi tapaamisessa pitävänsä erityisen tärkeänä Suomessa käynnistynyttä saamelaisten totuus- ja sovintoprosessia, jonka tarkoituksena on etsiä totuutta ja sovintoa menneisyyden kipeistä asioista.  

Jukka Keskitalo totesi paaville, että ”tulemme vielä myös siihen hetkeen, jolloin koko Suomen evankelisluterilainen kirkon, ja muidenkin kirkkojen, on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta.”  

 Jukka Keskitalo, puheesi toi monien mieleen Samuel Salmen kerran jo saamelaisille esitetyn anteeksipyynnön. Miksi halusit ottaa paavin vastaanotolla esille kirkon anteeksipyynnön?

– Piispa puhuu aina koko kirkon puolesta. Näin teki vuonna 2012 myös piispa emeritus Samuel Salmi anteeksipyynnössään, jota arvostan suuresti. 

– Tilanne alkuperäiskansoihin liittyen on Suomessa ja maailmalla kuitenkin muuttunut kymmenessä vuodessa, mikä tekee ehdotukseni anteeksipyynnöstä juuri nyt ajankohtaisen. 

– Viime syksynä Suomeen perustettiin Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio, johon kutsuttiin kirkkoja mukaan. Tämä prosessi läpivalaisee kirkkojen ja saamelaisten historiaa uudelleen.  

– Ajankohtaisuus syntyy osaltaan myös siitä, että Ruotsin kirkko pyysi viime marraskuussa anteeksi saamelaisten kaltoinkohtelua. Pyynnön taustalla oli kirkolliskokouksen käsittely. Aiemmin syksyllä Kanadan katolisen kirkon piispainkokous pyysi anteeksi alkuperäiskansoihin kuuluneiden lasten pahoinpitelyjä ja hyväksikäyttöjä sikäläisissä kirkon sisäoppilaitoksissa. 

– Esimerkit osoittavat, että maailmalla anteeksipyynnöt on esittänyt kokonaiskirkollinen elin: kirkolliskokous tai piispainkokous. Se viestittää koko kirkon sitoutumisesta.

– Nostin puheessani paaville esille myös paavi Franciscuksen aktiivisuuden alkuperäiskansojen kysymyksissä Amazonin alueella. Minulle oli luontevaa puhua saamelaisen alkuperäiskansan asioista paavin luona, koska aihe liittyy vastaaviin kysymyksiin ympäri maailmaa.

Keiden tuo anteeksipyyntö tulee Suomen kirkossa esittää, jotta sen jälkeen suhde saamelaisiin voi lähteä eteenpäin puhtaalta pöydältä?

– Luontevinta olisi, että pyynnön esittää kirkolliskokous tai piispainkokous. Kun anteeksipyyntö esitetään, sen pohjalla täytyy olla valmistautumisprosessin kautta syntynyt yhteinen ymmärrys siitä, mitä menneisyydessä on tapahtunut eli mitä pyydetään anteeksi. 

– Jotta voidaan lähteä eteenpäin, on käytävä keskustelua ja tehtävä tieteellistä tutkimusta kirkon roolista historian tapahtumissa. Selvitystyö on tehtävä yhdessä saamelaisten kanssa. Vasta yhteisen ymmärryksen jälkeen on mahdollisen koko kirkon anteeksipyynnön aika.

– Prosessi ei pääty anteeksipyyntöön, vaan siihen kuuluu sitoutuminen jatkoaskeliin. Myönteisiä asioita on jo tapahtunut kirkon ja saamelaisyhteisön kesken. Kielen elvytyksestä yksi esimerkki on pohjoissaamenkielinen raamatunkäännös, jonka lahjoitimme paavi Franciscukselle. Lahja oli kooltaan pieni, mutta sisällöltään suuri. 

Vasta yhteisen ymmärryksen jälkeen on mahdollisen koko kirkon anteeksipyynnön aika.

Jukka Keskitalo

Saamelaisia oli runsaasti paikalla lokakuussa 2018, kun Oulussa vietettiin Samuel Salmen lähtöjuhlaa. Kuva: Sanna Krook/Kirkon kuvapankki.

Saamelaispappi Mari Valjakka, mitä sinulle henkilökohtaisesti merkitsee se, että kirkkojen mahdollinen anteeksipyyntö saamelaisille nousi esille näin merkittävässä yhteydessä?

– Näen, että Samuel Salmen anteeksipyynnön pohjalle on ollut hyvä rakentaa keskustelua kirkkojen ja saamelaisten välille. Sille perustalle on hyvä jatkaa myös keskustelua alkuperäiskansojen ja kirkkojen suhteesta yleensä. 

– Yleisemminkin kirkkojen ja alkuperäiskansojen välinen vaikea historia ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi, jos haluamme rakentaa yhdessä parempaa tulevaisuutta. 

–  Keskustelunavaukset anteeksipyynnöstä ja sovinnosta haastavat kirkkoa siirtymään aidosti sanoista tekoihin. Tätä työtä on jo tehty paljon, ja se jatkuu yhä. Luottamusta, yhteyttä ja yhteistä tulevaisuutta rakennetaan hiljalleen eri tavoin anteeksipyynnön pohjalta. 

 – Saamelaistyön näkyminen kirkon kentällä on tärkeää ja uskon, että kirkkojen välisessä yhteistyössä on paljon voimaa. Kyse ei ole vain yhden vähemmistökansan asioista, vaan ajattelen, että kun opimme ymmärtämään edes yhtä vähemmistöä, voimme samalla oppia jotain myös muista. Marginaaleista nousee paljon hyvää. Alkuperäiskansoilla olisi paljon annettavaa esimerkiksi ympäristökysymyksissä. 

– Vaiennettujen äänien kuuluviin saattaminen tuntuu keskeiseltä tavoitteelta kirkon työssä paikallisesti ja yhteistyössä toisten kirkkojen kanssa.

Kyse ei ole vain yhden vähemmistökansan asioista, vaan ajattelen, että kun opimme ymmärtämään edes yhtä vähemmistöä, voimme samalla oppia jotain myös muista. Marginaaleista nousee paljon hyvää.

Mari Valjakka

Kuvassa Inarin kirkkoherra Tuomo Huusko, piispa Jukka Keskitalo ja saamelaispappi Mari Valjakka. Kuva: Marja Keskitalo.

Vuosittain tammikuussa Suomen kansallispyhimyksen Pyhän Henrikin päivän (19.1.) tienoilla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispa johtaa ekumeenista delegaatiota Rooman matkalla, jonka yhteydessä tavataan paavi Vatikaanissa. Tänä vuonna delegaatiota johti Oulun piispa Jukka Keskitalo.