Oulun seurakunnille tunnustus ympäristötyöstä – Näin nuorille opetetaan luonnon kunnioittamista seurakunnissa

Oulun seurakunnat pokkasi viime viikon Hiippakuntapäivillä kolmannen Kirkon Ympäristödiplominsa.

Oulun seurakunnat vastaanottivat Kirkon Ympäristödiplomin Hiippakuntapäivillä torstaina 15.5. yhtymänjohtaja Aarne Kiviniemen (kesk.) johdolla. Diplomin luovutti tapahtumassa vieraana ollut Mikko ”Peltsi” Peltola, joka oli tilaisuudessa myös haastateltavana luontosuhteestaan.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Oulun seurakunnat on tavoitteen saavuttamiseen tähtäävissä talkoissa mukana oman ympäristöohjelmansa myötä.

Suurimpana kehityskohteena uusimman ympäristöohjelmansa rakentamisessa on ollut tällä kertaa Ympäristökasvatussuunnitelma.

Suunnitelmaa on kehittänyt moniammatillinen rovastikuntavastaavien tiimi, jonka työskentelyä koordinoi pastori Lauri Holma.

– Ympäristökasvatussuunnitelma käsittelee kaikkea kirkon varhaiskasvatuksesta ja nuorisotyöstä aikuisille suunnattuun toimintaan ja jumalanpalveluselämään. Suunnitelma pohjautuu luterilaiseen ekoteologiaan, ja se luo käytännön askelmerkkejä siihen, miten seurakuntatyön avulla kaiken ikäisiä ohjataan ottamaan ympäristöasiat huomioon, Holma avaa.

– Erityisesti nuoret kärsivät tänä päivänä ilmastoahdistuksesta, ja me seurakunnissa haluamme auttaa tässä tarjoamalla konkreettisia tapoja kantaa oma kortensa kekoon yhteisen planeettamme hyväksi.

Ympäristöteemaa pidetään seurakunnissa esillä esimerkiksi oman vuosikellon avulla.

Erilaisten teemapäivien myötä ympäristöasioita tehdään oululaisten arjessa näkyväksi. Ympäristöarvot liittyvät saumattomasti seurakuntien sanomaan.

– Esimerkiksi tulevan kesän leireillä askarrellaan kierrätysmateriaaleja hyödyntäen, sekä hiljennytään luonnon helmassa, Holma vinkkaa.

 

Oulun seurakuntayhtymän ympäristökasvatuksen vuosikello.

Hiippakuntapäiviä vietettiin Oulussa piispa Jukka Keskitalon johdolla 14.–15. toukokuuta Tapahtumakeskus Tullisalissa.

Paikalla oli seurakuntien työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia Oulun hiippakunnan alueelta.

Vieraiden joukossa nähtiin muun muassa filosofi Esa Saarinen, arkkipiispa Urmas Viilma Virosta sekä ohjaaja Klaus Härö.

Tapahtumassa jaettiin Ympäristödiplomit myös Limingan, Perhon, Pellon, Kolarin ja Ylitornion seurakunnille.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää