Oulunsalolaiset saivat parhaan mahdollisen kiitoksen kummityöstä
Oulunsalolainen lähetysväki sai helmikuun lopussa kirjeen, jossa kerrottiin, että heidän kolumbialainen kummilapsensa Jaider ei enää tarvitse taloudellista tukea Suomesta. Uskollinen avustaminen Suomen Lähetysseuran kautta oli tuonut toivotun tuloksen.

Kolumbialainen nuori poika Jaider on saanut tukea Oulunsalon seurakunnan lähetysiltojen osallistujilta jo reilun kymmenen vuoden ajan. Jaiderin suomalaiskummit ovat uskollisesti laittaneet jokaisella kokoontumiskerralla pienen summan syrjään pojan ja hänen läheistensä auttamiseksi.
Rahaa on kertynyt vuosittain yli 200 euroa lahjoitettavaksi.
Jaider läheisineen on saanut tukea Oulunsalosta Suomen Lähetysseuran kummiohjelman kautta.
”Tämä on tavoite, johon olemme pyrkineet”
Helmikuun lopussa oulunsalolaiset saivat Kolumbiasta postia, jossa kerrottiin, että Jaider ei ole enää mukana kummiohjelmassa. Pojan elämäntilanne on kohentunut tuen aikana siten, että taloudellinen avustaminen ei ole enää Suomesta käsin tarpeellista.
Oulun seurakuntien lähetyssihteerin, lähetystyön koordinaattorina toimivan Ulla Mäkisen mukaan uutinen kummilapsesta teki lähetysväen iloiseksi.
– Hymy tuli monille kasvoille. Lapsen elämäntilanteen paraneminen on tavoite, johon kummiohjelmalla pyritään. Se on päämäärä, joka on silmien edessä, kun avustamisen aloittaa, Mäkinen sanoo.
Kymmenen vuoden ajan Suomen ja Kolumbian välillä on kulkenut kirjeitä, joissa suomalaiset ovat kuulleet pojan ja hänen läheistensä kuulumisia.
Kolumbian luterilaisen kirkon ja Lähetysseuran kummiohjelmaan valitaan vähävaraisten perheiden lapsia. Kummituki käytetään lasten koulumaksuihin ja -tarvikkeisiin. Yhteistyö perheiden kanssa, kotikäynnit ja säännölliset tapaamiset ovat tärkeä osa kummityötä.

Kummitoiminnan ideaan kuuluvat kuulumiset avustuskohteesta. Oulunsalossa on voitu seurata Jaiderin elämää kirjeiden välityksellä.
Työ kolumbialaisten hyväksi jatkuu
Vanhan kummisopimuksen katkettua jouduttiin Oulunsalossa miettimään, miten auttamistyötä jatketaan. Suomen Lähetysseuran kummiohjelma on viime vuosina muuttunut. Uusissa sopimuksissa ei enää mainita yhtä lasta nimeltä, vaan apu suunnataan isommalle ryhmälle.
– Yhteinen näkemyksemme Oulunsalossa oli, että jatkamme avustamista Kolumbiaan. Nyt sopimus kohdistuu yleisesti maan kummihankkeeseen. Kenestäkään ei puhuta nyt nimellä, Mäkinen kertoo.
Kolumbialaisia on yhä halu auttaa, sillä esimerkiksi kansalaisten väliset valtavat tuloerot synnyttävät eriarvoisuutta ihmisten pariin. Kummiohjelman turvin köyhille lapsille turvataan mahdollisuuksia koulunkäyntiin.
– Kummituki antaa vähävaraisille lapsille aivan toisenlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia, Mäkinen iloitsee auttamistyön vaikutuksista.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.