Rauha-kirkkojuhla Oulun tuomiokirkossa marraskuun viimeisenä päivänä

Puolustusvoimien vuosittaisessa kirkkojuhlassa tehdään näkyväksi kirkon ja Puolustusvoimien yhteistyötä. Keskiviikkona 30. 11. kello 18 Oulun tuomiokirkossa alkava juhla on kaikille avoin. Juhlaa voi seurata myös Virtuaalikirkon kautta.

Kainuun prikaati järjestää alueellisen Rauha-kirkkojuhlan Oulun tuomiokirkossa keskiviikkona 30. marraskuuta kello 18. Puolustusvoimat juhlii yhä kirkoissa ja tätä juhlaperinnettä on jatkettu koko Suomen itsenäisyyden ajan. Kyseessä on vuosittain järjestettävä kirkkojuhla, jossa tehdään kirkon ja Puolustusvoimien sekä muiden sidosryhmien yhteistyötä näkyväksi.  

Valtiovallan tervehdyksen juhlaan tuo ministeri Tytti Tuppurainen ja Puolustusvoimien kirkollisen työn tervehdyksen kenttäpiispa Pekka Särkiö. Kainuun prikaatin tervehdyksen tuo prikaatinkenraali Manu Tuominen ja Oulun kaupungin tervetulosanat lausuu kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen.

Saarnan pitää piispa Jukka Keskitalo ja tilaisuuden musiikista vastaa Lapin sotilassoittokunta kapellimestari Jarkko Aaltosen johdolla ja Pohjois-Suomen Reserviläiskuoro, jota johtaa Olli Heikkilä.  

Tilaisuus Oulun tuomiokirkossa alkaa keskiviikkona kello 18 ja se on avoin kaikille. Kirkkokahvit voi ostaa Oulun sotilaskotiyhdistyksen ajoneuvosta kirkkopihalla. Kirkkojuhlaa on myös mahdollista seurata suorana lähetyksenä osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi 

Ohjelma

Hymni puolustusvoimille (2017) Martti Syrjäniemi (1971 -), san. Niilo Rauhala (1936-) 2017
Alkusanat ja -siunaus Eija Nivala vt. kirkkoherra
Tervetulosanat kaupungin puolesta kaupunginvaltuuston pj Juha Hänninen
Kainuun prikaatin komentajan tervehdys prikaatikenraali Manu Tuominen
Iltapilviä Op. 27a No. 5 (1914), Toivo Kuula (1883–1918), san. Veikko A. Koskenniemi (1885–1962) 1913
Puolustusvoimien kirkollisen työn tervehdys kenttäpiispa Pekka Särkiö
Valtiovallan tervehdys ministeri Tytti Tuppurainen
A Hymn for the lost and living Eric Ewazen (1954 -)
Sovinnon aurinkoon Op. 113 No. 6 (1927) Jean Sibelius (1865 -1957), sov. (mieskuorolle) Ossi Elokas (1904 – 1991) san. Niilo Rauhala (1936 -) 2011
Yhteisvirsi 588
Evankeliumi kenttärovasti emeritus Juhani Liukkonen
Saarna piispa Jukka Keskitalo
Yhteisvirsi 548
Esirukous metropoliitta Elia
Kantaatti ”Sun kätes, Herra, voimakkaan” (1990) Virren 577 pohjalta Lauri Nurkkala (1958 -), – säv. keskiajalta (Suomessa 1702) san. Johan Ludvig Runeberg (1804 – 1877) 1857 suom. Lasten Suometar 1857 ja Wäinö Havas (1898 – 1941) 1938 Osat 1-5
Isä meidän rukous Eija Nivala vt. kirkkoherra
Herran siunaus ja lähettäminen piispa Keskitalo
Voisinpa Jeesuksestani (2000) Arto Turpela (sov.)
Virsi 343 säv. toisinto Pohjanmaalta, san. Helmi Mäkeläinen 1935, uud. Pentti Koskelo 1976 ja Niilo Rauhala 1983
Finlandia, Op. 26 (1899/1900/1938), Jean Sibelius (1865 – 1957), san. Veikko A. Koskenniemi (1885 – 1962) 1940
Kiitos ja ohjeet kenttärovasti Penna Parviainen 


Musiikki: Lapin sotilassoittokunta, kapellimestari Jarkko Aaltonen
Pohjois-Suomen reserviläiskuoro, johtaja Olli Heikkilä 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää