Rippikoulu kiinnostaa myös kirkkoon kuulumattomia
Kaikki nuoret ovat yhtä lailla tervetulleita rippikouluun, sanoo Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen.
Rippikoulu on yhä suositumpi. Vuonna 2023 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippikoulun kävi 47 980 nuorta ja tuhat 17 vuotta täyttänyttä aikuista. Rippikoululaisten määrä kasvoi vuoteen 2022 verrattuna 482 henkilöllä.
Rippikoulun aikana kirkkoon liittyi 1175 nuorta. Heistä kastettiin 923. Kastettuja ja kirkkoon liittyneitä rippikoulun aikana oli viime vuonna ennätysmäärä.
Luvut selviävät kirkon vuoden 2023 jäsentilastosta.
Kaste alta pois ja sitten riparille
Kiiminkiläinen isonen, ryhmänjohtajana rippikoulussa toimiva nuori Tuukka Peltola ei hämmästele sitä, että rippikoulu innostaa myös osaa niistä nuorista, joiden vanhemmat eivät kuulu kirkkoon eikä perheen lapsia ole kastettu.
– Nuoret kuulevat toisiltaan hyvistä rippileirikokemuksista: hauskanpidosta kavereiden kanssa, iltaohjelmista sketseineen ja kivoista isosista. Tällaiset puheet saattavat herättää uteliaisuuden nähdä tämä kaikki omin silmin. Ja voivathan rippikouluun houkutella myös rippilahjat.
Tuukan mielestä osalle rippikouluikäisistä voi tulla yllätyksenä se, että konfirmaatio riparin päätteeksi edellyttää kirkon jäsenyyttä. He eivät tee kuitenkaan vaatimuksesta ongelmaa, eivätkä protestoi käytäntöä vastaan.
– Kirkkoon liitytään kasteessa ja asia halutaan hoitaa kuntoon. En ole isosena kuullut, että liittymisestä olisi tehty nuorten parissa isoa numeroa.
– Kaverisuhteisiin kirkon jäsenyys tai kirkkoon kuulumattomuus eivät vaikuta millään tavalla. Uskonto nähdään jokaisen omana asiana eikä kirkon jäsenyyden perään tule mieleen edes kysyä. Luulenpa, että myös nuorten vanhemmat ajattelevat tällaisten ratkaisujen olevan henkilökohtaisia valintoja.
– Mielestäni vanhemmat antavat lapsilleen tilaa muokata omia näkemyksiään. Jos joku kirkkoon kuulumaton haluaa kokea jotain erilaista rippikoulun käymällä, sille ei laiteta kodissa esteitä.
Kaikki nuoret tervetulleita ripareille
Kirkkoon kuulumattomien nuorten kiinnostus osallistua rippikouluun on huomattu Oulunkin seurakunnissa. Viime vuonna 13–16-vuotiaiden kasteita oli Oulun seitsemässä seurakunnassa 46. Vuonna 2022 vastaava luku oli 29.
– Rippikoulun kasvava suosio on iloinen asia. Ilman muuta tällainen kehitys tuo hyvän mielen, Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen toteaa.
– Kaikki nuoret ovat yhtä lailla tervetulleita seurakuntiemme rippikouluihin. Näin on ollut tähänkin saakka ja toivon, että myös jatkossa kirkkoon kuulumattomat nuoret kiinnostuvat rippikouluista.
Rippikoululaisen kastejuhla on usein ennen rippikoulun alkamista, mutta tilaisuus voidaan järjestää myös rippileirillä tai yksityistilaisuutena ennen konfirmaatiota.
Pyhän Andreaan kirkossa Oulun Kaakkurissa järjestetään 24. maaliskuuta kello 12 Kaste rippikoululaisille -tilaisuus, jossa rippikoululainen voi tulla helposti kasteelle. Kaste tapahtuu jumalanpalveluksen yhteydessä, yhdessä toisten kastettavien rippikoululaisten kanssa. Ilmoittautumiset ja lisätiedot 10. maaliskuuta mennessä Iida Glumoff, p. 040 7096090 tai iida.glumoff@evl.fi
Ei lainkaan tavatonta Limingassakaan
Oulun aluekeskusrekisterin alueella 13–16-vuotiaita kastettiin viime vuonna 86 ja sitä edeltävänä vuonna 65. Vuonna 2021 tuo luku oli 44. Oulun aluekeskusrekisteriin kuuluu Oulun seitsemän seurakunnan lisäksi 35 seurakuntaa.
Limingan vs. kirkkoherran Eeva Mertaniemen mukaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien nuorten osallistuminen seurakunnan rippikouluun ei ole tavatonta.
– Heidän määränsä on kuitenkin Limingassa pieni, sillä kasteprosentti on meillä korkea. Luterilaiseen kirkkoon liittyvän rippikoulunuoren taustalla saattaa olla esimerkiksi kuuluminen johonkin toiseen kirkkokuntaan.
Mertaniemi kuvaa upeaksi kirkkoon liittyvien rippikoululaisten vanhempien suhtautumista oman lapsen valintoihin.
– He haluavat osaltaan mahdollistaa rippikouluun osallistumisen selvittämällä, miten mukaan tuleminen käytännössä onnistuu.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.