"Seurakunnassa jokaisen tulee voida kokea arvostusta"

Tuiran uuden kirkkoherran Lauri Kujalan terveiset sisältävät kiitoksen myös heille, joilta ei ääniä vaalissa saanut.

Uusi kirkkoherra voi halutessaan myllertää seurakunnan toimintaa uusiksi. Tästäkin kirkossa on kokemuksia.

Tuiran tuore kirkkoherra Lauri Kujala toteaa, että ei ryhdy ensitöikseen muutostentekijäksi. Tarkennettuja linjauksia edessä silti saattaa olla, mutta sen näyttää aika. 

– Tulevaisuus sanelee, mihin on tarvetta keskittyä enemmän.

Mitään ei muuteta äkki-innostuksen seurauksena.

– Kuuntelen ensin työyhteisöäni, Kujala toteaa.

Kirkkoherran rauhallisuus on entuudestaan monen tiedossa – onhan hän työskennellyt Tuiran seurakunnassa jo 26 vuotta. 

Yllätys tai hämmästys sen sijaan saattaa olla se, että pastori on raskaan musiikin ystävä. 

Kujala kuuntelee mielellään melodista metallimusiikkia. Hänet voi bongata myös raskassointisten bändien keikoilta.

Mitä kirkkoherra ajattelee kysymyksestä, sopiiko metalli kirkonmiehen harrastukseksi?

– Tuossa pohdinnassa on hieman vanha klangi, tuulahdus menneestä, jolloin ahkerammin arvotettiin, mikä papille sopii ja mikä ei. Nykyaikaan kuuluvana en pidä kysymystä.

Yhteinen hyvä ei saisi jäädä piiloon

Pari päivää vaalivoiton jälkeen Kujala kiitti Tuiran seurakunnan Facebook-sivuilla julkaistussa videossa äänestäjiään, mutta myös heitä, joilta ei ääniä saanut.

Kujalan mukaan äänestäminen kertoo välittämisestä ja halusta vaikuttaa siihen, mikä olisi seurakunnan parasta. 

Hän korosti samalla puolella olemista, kun rakennetaan seurakuntaa, jossa jokainen voi tuntea olevansa arvostettu.

Yhteisestä rintamasta Kujala puhuu myös silloin, kun hän kommentoi kirkon sisäisiä, medioiden palstoille nousseita kiistakysymyksiä.

– Toivon, että näkemyserojen varjoon ei jää se kaikki, mistä kirkossa ollaan sovussa. 

Seurakunnan perustyötä tekevät yhdessä eritaustaiset työntekijät ja vapaaehtoiset, hän muistuttaa.

– En puhu sen puolesta, että ongelmat tulisi lakaista maton alle, mutta vaarana on kadottaa hälyyn viesti siitä, miten seurakunnat palvelevat ihmisiä heidän eri elämäntilanteissaan.  

Kujala arvostaa aktiivisten seurakuntalaisten lisäksi heitä, jotka pysyvät kirkon jäseninä, vaikka eivät olisi arjessaan kirkon toiminnoissa mukana.  

”Sopiiko metalli kirkonmiehen harrastukseksi? Tuossa pohdinnassa on hieman vanha klangi.”

Hallinnolliset asiat kiinnostavat

Tutkimusten mukaan iso osa suomalaisista kaihtaa johtotehtäviä – vastuu ja vaatimukset eivät innosta. 

Yksi kirkkoherraan kohdistuvasta vaatimuksista on seurakunnan hallinnon hoitaminen. Kujala on toiminut pitkään Tuirassa hallintokappalaisena ja rohkenee kuvata hallinnollisia tehtäviä jopa kiinnostaviksi.   

– Sitäkin vastuuta on hoidettava, jotta seurakunnan arki sujuu. Kirkon organisaatio on monimutkainen, mutta se ei tee hallinnosta epäkiinnostavaa.

Kujala myöntää, että hänen työpöydälleen tulevien asioiden määrä hieman hirvittää. Hänen aloittaessaan syyskuun alussa vt. kirkkoherrana sähköpostien määrä moninkertaistui nopeasti.

– Mietin, ehdinkö reagoida riittävän ripeästi kaikkeen siihen, mihin minun pitää tarttua. Uskon toisaalta siihen, että tuumaustauot ovat usein tarpeellisia. Asioita on hyvä hoitaa yksi kerrallaan. 

Tuiran seurakunta on jäsenmäärältään Oulun suurin seurakunta ja yksi Suomen suurimmista seurakunnista. Elokuun 2025 lopussa Tuiran seurakuntaan kuului 39 486 jäsentä.

Nuoruudesta asti seurakunnassa

Lauri Kujala kertoo olleensa nuorena aktiivinen kitaransoittaja kotiseurakunnassaan Raahessa. 

Vaikka usko kirkastui hänelle nuoruuden vuosina, kuten hän kuvailee, luottamus Jumalaan ei ole kaikissa elämän myllerryksissä aina pysynyt vahvana. 

Siksi hän sanoo iloitsevansa kasteen lahjasta. Kasteessa lapsi saa omakseen Jumalan rakkauden koko elämänsä ajaksi ja kuoleman rajan ylikin.

– Kaste ja rukous ovat kantaneet minua. Kristuksen tähden kelpaan Jumalalle.

Kujala puhuu vielä seurakunnan yhteisen uskon voimasta.

– Vaikka teologiset ja hengelliset näkemykset poikkeaisivat, olemme lopulta saman Kristuksen seuraajia. 

– Seurakunta uskoo yhdessä. Kun joku väsyy, toisten usko ja rukoukset kantavat. Tämä näkyy erityisesti jumalanpalvelusten yhteisessä esirukouksessa.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kirkkoherra Lauri Kujala asetetaan virkaan 22. maaliskuuta Tuiran seurakunnan piispantarkastuksen yhteydessä.  

Seurakunta uskoo yhdessä. Kun joku väsyy, toisten usko ja rukoukset kantavat. Tämä näkyy erityisesti jumalanpalvelusten yhteisessä esirukouksessa.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää