Seurakunnatkin ovat monin tavoin mukana Oulun kulttuuripääkaupunkivuodessa
Oulu2026-avajaisviikonlopussa Oulun seurakunnat ovat mukana Katedraali soi -tapahtumasarjalla tuomiokirkossa.
Oulu on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki.
Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisviikonloppuna 16.–18. tammikuuta tarjotaan esimakua vuoden ohjelmistossa lähes 200 tapahtumassa. Oulu2026-avajaisfestareilla on ohjelmaa kaikenikäisille yli 20 paikassa.
Kulttuuripääkaupunkivuoden tarjontaa esitellään muun muassa kauppatorilla, kävelykadulla, kulttuurikeskus Valveella, teatterilla, keskustakirjasto Saaressa, taidemuseolla, kaupungintalolla sekä tuomiokirkossa.
Tapahtumista valtaosa on pääsymaksuttomia ja kaikille avoimia.
Tuomiokirkko soi avajaisviikonloppuna
Oulun seurakunnat ovat monin tavoin mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa, onhan kirkko merkittävä kulttuurinen toimija ja kulttuuriperinnön vaalija.
Oulu2026-avajaisviikonlopussa Oulun seurakunnat ovat mukana Katedraali soi -tapahtumasarjalla Oulun tuomiokirkossa.
Perjantaina 16. tammikuuta kello 17.30 alkaen vietetään kuoromusiikin iltaa, jonka aikana esiintyy useita oululaisia kuoroja: kello 17.30 äänessä on nuorisokuoro Illusia johtajanaan Eeva Maija Sorvari, kello 18 Madetojan musiikkilukion tyttökuoro, (johtaa Elina Kärki), kello 18.30 Tuiran Kamarikuoro (johtaa Satu Korpi), kello 19 naiskuoro D´amen (johtaa Tommi Hekkala), kello 19.30 Oulun Tuomiokirkon Katedraalikuoro (johtaa Henna-Mari Sivula) ja illan päätteeksi kello 20 Cantio Laudis (johtaa Olli Heikkilä).
Katedraali soi -tapahtumasarja jatkuu lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina 17.1. on vuorossa miesten ja poikien yhteislauluilta. Sunnuntaina kello 10 vietetään Oulu2026-avajaismessua.
Sunnuntaina kello 15 alkavassa laulumusiikin konsertissa esiintyvät Henna-Mari Sivula sopraano, Joose Vähäsöyrinki baritoni, Lauri-Kalle Kallunki baritoni, piano ja urut sekä Miikka Lehtoaho urut ja piano. Konserttia voi seurata myös osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.
Sunnuntaina kello 18 kuullaan vielä urkukonsertti, jossa urkuri Péter Marosvári tarjoaa kattauksen urkuteoksia barokin, romantiikan, modernin ja jazzin tyyleillä.
Luvassa muun muassa murremessu ja yhteisiä ruokailuja
Oulun seurakuntien kulttuuripääkaupunkivuoden päätapahtumiin lukeutuvat monitaiteellinen pääsiäisnäytelmä, kaksi taideprojektia, Matteus-passio, jumalanpalvelus vanhalla Oulun murteella, pyöräilypyhiinvaellus, yhteisöllinen ruokailu hävikkiruokaa hyödyntäen sekä hanke, joka luo taidekohtaamisia haastavassa elämäntilanteessa olevien oululaisten kanssa.
Via Crucis kertoo Jeesuksen viimeisistä hetkistä
Oulun seurakuntien yhteishankkeena Ouluun saadaan monitaiteellinen näytelmä, joka kuvaa Jeesuksen elämää ja erityisesti sen viimeisiä hetkiä.

Muutamissa isoissa kaupungeissa vastaavanlaisia kiirastorstain ja pitkäperjantain tapahtumin perustuvia kärsimysnäytelmiä on jo nähty, Ouluun sellainen saadaan nyt ensimmäistä kertaa.
Via Crucis esitetään pitkänäperjantaina 3. huhtikuuta kello 21. Yleisö on tervetullut seuraamaan myös kenraaliharjoituksia kiirastorstaina 2.4. kello 21. Näytelmän tapahtumapaikka ilmoitetaan tuonnempana.
Ääni- ja tekoälytaidetta tuomiokirkkoon
Oulun tuomiokirkkoon tulee kulttuuripääkaupunkivuonna kaksi taideteosta.
The Logos -äänitaideteoksessa avaruuden nopeat radiopurkaukset (Fast Radio Bursts) on muunnettu kuultavaksi musiikiksi ja yhdistetty tarinallisen sävellyksen kanssa, jotta ihmiskorva voi “kuulla avaruuden”.
Teoksen on luonut brittiläis-sakslainen tuottaja ja taiteilija Andrew Melchior yhteistyössä fyysikko Kiyoshi Masuin ja filosofin Timothy Mortonin kanssa.
Äänitaideteos julkistetaan 5. huhtikuuta Oulun tuomiokirkossa. Teos on sen jälkeen koettavissa päivittäin kello 12–13; toukokuun lopusta syyskuun alkuun laajennetulla aukiololla kello 10–20.

Tuomiokirkkoon sijoittuu myös generatiivisen tekoälyn tuottama, alati muuttuva taideteos Chronicon. Teos ammentaa Oulu2026-alueen kirkkojen ja kappeleiden lasimaalauksista. Niistä tekoäly luo uuden digitaalisen lasi-ikkunan tuomiokirkon itäsakaraan. Myös tämä teos on Andrew Melchiorin käsialaa.
POIMINTOJA OULUN SEURAKUNTIEN OULU2026-TARJONNASTA:
- Sunnuntaina 18.1. kello 10 vietetään kulttuuripääkaupunkivuoden avajaismessua tuomiokirkossa. Toimittaa Satu Saarinen, avustaa Jenna Utriainen. Urkuri Péter Marosvari, mukana Vaskiyhtye Lain sekä Soma Ensemble johtajanaan Elina Kärki.
- Sunnuntaina 18.1. kello 10 kulttuuripääkaupunkivuoden aloitusmessun Haukiputaan kirkossa toimittaa Salla Autere. Kanttori Hannu Niemelä, urkuri Elias Niemelä, mukana Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro. Messun jälkeen kirkkokahvit ja juhla srk-keskuksessa. Juhlapuheen pitää entinen kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa. Juhlassa mukana Viihdepiikkarit, Jukka Takalo sekä Oulujoen Senioriteatterin näyttelijät.
- Tuiran kirkossa kuullaan tammikuun alussa alkaneen Musiikkia talvipäivän siniseen hetkeen -konserttisarjan viimeiset konsertit. Sunnuntaina 18. tammikuuta kuullaan lied-konsertti sopraano Eeva Holapan ja pianisti Collin Hansenin esittämänä, 25. tammikuuta Aleksei Zaitsevin pianokonsertti. Konsertit alkavat kello 14.
- Matteus-passio – silta menneestä tulevaan kuullaan palmusunnuntaina 29.3. Bachin suurteos kuvaa Jeesuksen kärsimystien Matteuksen evankeliumin pohjalta. Perinteinen barokkiteos tuodaan osaksi nykypäivän kulttuurista keskustelua, jossa yhdistyvät taide, teknologia ja yhteisöllisyys. Evankelistana on tenori Eero Hartikainen, basso Janne Sihvo laulaa Jeesuksen osan. Mukana lisäksi Johanna Isokoski sopraano, Henna-Mari Sivula altto, Simo Mäkinen tenori, Luke T. Scott basso, Oratoriokuoro DomO, orkesteri konserttimestari Mikko Sorrin johdolla. Musiikinjohto Lauri-Kalle Kallunki.
- Rokuan leirikeskuksessa vietetään 1.–3. toukokuuta toiminnallista hiljaisuuden retriittiä. Liikettä Pyhän läsnäolossa hiljennytään oman hyvinvoinnin ja Pyhän Jumalan äärelle. Hiljaisuuden jooga, Pyhä tanssi, Taizé-laulut ja ekspressiivisen taideterapia hoitavat kehoa, mieltä ja sielua. Ilmoittautuminen aukeaa maaliskuussa.
- Toukokuussa 24. toukokuuta kello 14 jumalanpalveluselämää rikastuttaa Ölövit kirkommenot eli messu Oulun murteella. Musiikkipainotteisen messun kaikki osat, myös virret, on käännetty ja sovitettu 50 –100 vuotta vanhalle Oulun murteelle. Messun jälkeen juodaan kirkkokahavit Sofia-seurakuntakeskuksessa.
- Sanginjoen pyöräpyhiinvaellus liikuttaa ihmisiä pyhän äärellä syksyllä
- Yhteiseen pöytään -tapahtuma kokoaa ihmiset syömään diakonian päivänä 1. syyskuuta. Kaikissa Oulun seitsemässä seurakunnassa järjestettävät yhteisölliset ruokailut tarjoavat maksuttoman aterian hävikkiruokaa hyödyntämällä.
- Rohkeasti rinnakkain -hanke luo taidekohtaamisia haastavassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa koko vuoden mittaan. Euroopan sosiaalirahaston, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Oulun seurakuntayhtymän rahoittama hanke pyrkii kohentamaan oululaisten hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kuntouttavien ja luovien toimintamallien avulla.

Oulun seurakuntien Oulu2026-tapahtumia päivitetään verkkosivuille www.oulunseurakunnat.fi/oulu2026
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
