Sulkalan perheessä kaikki tyttäret laulavat
Pyhän Tuomaan lapsikuoro on ollut osa oululaisen Sulkalan perheen elämää 25 vuotta, sillä perheen kaikki viisi tytärtä ovat laulaneet siinä.
Meea Sulkala on kohta lähdössä kuoroharjoituksiin kotoaan. Se on hänelle tuttua, sillä 14-vuotias Meea on laulanut Pyhän Tuomaan lapsikuorossa yli puolet elämästään.
– Menin kuoroon aikanaan isosisko Neean perässä. Ihailin häntä, ja halusin kuoroon niin kuin vanhemmatkin siskot, Meea muistelee.
Menin kuoroon aikanaan isosisko Neean perässä.
– Meidän perheemme seitsemästä lapsesta viisi, eli kaikki tytöt, ovat laulaneet Pyhän Tuomaan lapsikuorossa, kertoo Meean äiti Kirsi Sulkala.
Vanhin tyttäristä on nyt 31-vuotias, joten takana on äkkiä laskettuna reilu neljännesvuosisata kuoroharrastusta.
– Sen jälkeen aina joku meidän tytöistä on ollut kuorossa, hän laskeskelee.
Nykyisin enää kuopus Meea on mukana kuoron nuorisoryhmässä. Harrastus näkyy ja kuuluu muulloinkin kuin harjoituspäivinä.
– Yhtään päivää ei mene, ettenkö laulaisi, hän kertoo.
– Taidetaan olla tämän talon äänekkäimpiä asukkaita, äiti toteaa hymyillen vieressä.
Tulossa odotettuja jälleennäkemisiä
Pyhän Tuomaan lapsikuoro juhlii tulevana viikonloppuna 30-vuotisjuhliaan, koronan takia pari vuotta todellista merkkipäivää myöhemmin. Viikonloppuna on tiedossa monia mukavia jälleennäkemisiä, joita perheessä odottavat niin äiti kuin tyttäret.
– Kiva nähdä joitakin vanhempia, kuorosta jo lähteneitä kavereita, Meea tuumii.
Kiva nähdä joitakin vanhempia, kuorosta jo lähteneitä kavereita.
– Vuorenmaan Anua on kyllä mukava nähdä monen vuoden jälkeen, huokaa puolestaan Kirsi Sulkala.
Kuoron perustanut ja sitä pitkään johtanut Vuorenmaa ehti tulla tutuksi monille vanhemmille. Kuorolaisten vanhemmat ovat usein mukana myös harjoitusleireillä ja varsinkin esiintymismatkoilla, joten lasten harrastus yhdistää helposti aikuisiakin.
– Kuoro on koskettanut aivan valtavaa määrää ihmisiä, Kirsi Sulkala pohtii.
Ikimuistoisia hetkiä yhteisillä reissuilla
Vuosien varrelta hänelle on paljon muistoja hienoista hetkistä, esimerkiksi kuoromatkoilta ulkomaille. Kirsi Sulkala muistelee, kuinka kuorolaiset lauloivat Tukholmassa joulutorilla joululauluja suomeksi, ja suomalaiset tulivat siitä kiittämään ihan kädestä pitäen.
Lontoossa puolestaan äidin selkää pitkin kulkivat kylmät väreet, kun kuorolaiset lauloivat melkein tyhjällä asemalla Pilvipeiton alla -kappaleen.
– Minua on aina ihmetyttänyt, miten he osaavatkin muodostaa niin kauniita ääniä.
- Pyhän Tuomaan lapsikuoron juhlakonsertti lauantaina 23.9. kello 18 Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3, Oulu). Konsertissa esiintyvät nykyiset ja entiset kuorolaiset. Konserttiin on vapaa pääsy, ja sen jälkeen on yhteinen juhla kello 19.30–21 seurakuntasalissa.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.