Tansanian evankelisluterilainen kirkko pitää huolta kristityistä
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo vieraili seurueineen Tansaniassa tammikuussa. Matkan tunnelmia käydään läpi myös Tansania-illassa 12. maaliskuuta Oulussa.

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo seurueineen osallistui tammikuussa Tansaniassa uuden piispan Oscar Leman virkaanasettamiseen.
Leman on Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon Viktorianjärven itäisen hiippakunnan piispa.
Oulun hiippakunnan edustajat tutustuivat samalla seurakuntien elämään ja alueella toimivaan Nyakaton raamattukouluun.
Matkan loppupuolella seurue vieraili Sansibarin saarella ja kuuli siellä paikallisen luterilaisen seurakunnan haasteista.
Saarella on asukkaita noin 1,9 miljoonaa, joista noin kaksi prosenttia on kristittyjä.
Pastori Shukuru Malodamin mukaan paikallisessa seurakunnassa on noin tuhat jäsentä, joista noin 700 käy sunnuntaisin kirkossa. Saarella on yhdeksän kirkkoa ja neljä seurakuntaa, joista jokaisella on oma kappeliseurakunta.
Piispa Keskitalon seurueeseen kuuluivat pappisasessorit Mirva Ahola ja Ilkka Mäkinen sekä hiippakuntasihteerit Mirva Kuikka ja Pekka Mustakallio.

Sansibarin seurakunnan vastuunkantaja Hildegalde William käyttää kykyjään seurakunnan hyväksi. Hän oli virkannut tapaamisen kunniaksi puseron, jossa on Tansanian ja Suomen liput.
Hildegalde William työskentelee seurakunnassa lasten, nuorten ja naisten parissa. Hän on lisäksi töissä paikallisessa sairaalassa kätilönä.
– Jokainen voi käyttää kykyjään seurakunnan hyväksi. Minulla on esimerkiksi taito tehdä käsitöitä, virkata ja neuloa, Hildegalde William selvitti.
Pastori Lusungu Mbilinyi kertoi, että Sansibarin luterilaisen seurakunnan ensisijaisena tehtävänä on pitää huolta alueen kristityistä ja saarelle muuttavista kristityistä.
– Monet muuttavat Sansibariin töihin esimerkiksi turistialoille. Kirkon toinen tärkeä tehtävä on pitää yllä hyviä suhteita muslimeihin ja myös muiden uskontojen edustajiin.
Kasteelle kerääntyi ihmisiä
Seurue vieraili alueen pääkaupungista Mwanzasta noin kolmen tunnin ajomatkan päässä olevan Nyamigamban kylän seurakunnassa. Vierailun ohjaajana toimi pastori Stephen John, joka asetettiin hiippakunnan apulaispiispaksi Oscar Leman virkaanasettamisen yhteydessä .
Matkalle osallistuivat myös Suomen Lähetysseuran työntekijät Hanna Londo ja Linda Juntunen. Seurakuntavierailunsa aikana Oulun piispa kastoi paikallisten pappien avustamana joukon lapsia ja nuoria sekä yhden aikuisen.

Tansaniassa silmiinpistävää on lasten ja nuorten suuri määrä. Maan väkiluku on tällä hetkellä arviolta 67,5 miljoonaa, kun se vuonna 2000 oli vielä 34,5 miljoonaa. Kuvassa Jukka Keskitalo kastaa Dominica-nimisen tytön.

Kuoro valmistautuu esitykseensä. Musiikki tulee tietokoneelta.
Tansaniassa jumalanpalveluksissa musiikilla on keskeinen asema. Kuorojen esiintymiseen liittyy usein yksinkertainen, rytmikäs koreografia. Suomalaisvieraat huomasivat, että musiikki soitettiin usein tietokoneelta kovaäänisen välityksellä.
Viktorianjärven itäinen hiippakunta tekee lähetystyötä esimerkiksi Viktorianjärven saarilla. Toiveena onkin, että kaikilla saarilla olisi tulevaisuudessa seurakunta.
Nyakaton raamattukoulu on kehittynyt teologisesta kurssikeskuksesta kirkon koulutuspaikaksi, jolla on yhteistyösopimus Iringan yliopiston kanssa. Oppilaitoksessa saatu tutkinto on myös valtion hyväksymä. Raamattukoulu vastaa Tansanian luterilaisen kirkon läntisten hiippakuntien alemmasta teologisesta koulutuksesta.
Kirkon työllä on yhteiskunnallinen merkitys
Oulun hiippakunta, Viktorianjärven itäinen hiippakunta ja Suomen Lähetysseura ovat allekirjoittaneet 2010-luvulla yhteistyösopimuksen. Matkan aikana uusi piispa Lema ja piispa Keskitalo allekirjoittivat omien hiippakuntiensa edustajina tälle sopimukselle jatkoa. Suomen Lähetysseura allekirjoittaa sopimuksen myöhemmin.

Viktorianjärven itäisen hiippakunnan piispa Oscar Lema, apulaispiispa Stephen John, piispa Jukka Keskitalo ja Lähetysseuran edustaja Hanna Londo valmistautuvat yhteistyösopimuksen allekirjoittamiseen.
Piispa Leman virkaanasettamisen yhteydessä oli mahdollisuus antaa tervehdyksiä. Oulun hiippakunnan tervehdyksen yhteydessä piispa Keskitalo luovutti Oulun hiippakunnan ja sen seurakuntien kolehteina ja lahjoituksina keräämät runsaat 15 000 euroa (40 miljoonaa Tansanian shillinkiä) käytettäväksi Nyakaton raamattukoulun opettajien asuinrakennuksen viimeistelyyn.
Piispanvihkimyksen jälkeen Tansanian liikenneministeri onnitteli hiippakuntaa ja erityisesti Oscar Lemaa: ”Jumala varjelkoon ja johtakoon piispaa ja kirkon muita johtajia. Pyydän, että teette työtä, että maassa jatkuisi rauha. Uskonnolliset johtajat opettavat kunnioitusta, hyviä tapoja ja hyviä traditioita. Kirkon työllä on hengellisen tehtävän lisäksi yhteiskunnallista merkitystä.”
Afrikkalaiset ovat yhteisöllisiä
Tansanian 67,5 miljoonasta asukkaasta kristittyjä on 63 prosenttia. Muslimien määrä on 34 prosenttia väestöstä ja muiden uskontojen tunnustajia ja uskonnottomia on 3 prosenttia.
Sansibarin saarilla pääosa väestöstä on muslimeja.
Maan ostaminen kirkkojen rakentamiseksi on yleensä onnistunut, vaikka muslimeilla on epäluuloja. Yksityiskodeissa kokoontuvat seurakunnat herättävät lauluillaan ja äänekkäillä rukouksillaan talon muissa asukkaissa epäluuloja.
Tämän vuoksi kirkko on aloittanut kristillis-islamilaisen keskuksen. Dialogi on keskeinen osa kaikkien saarella toimivien kirkkojen toimintaa.
Kääntymiseen liittyy aina kipu, sillä kääntymys merkitsee lähes poikkeuksetta eroa perheestä.
Keskustelussa sivuttiin kääntymistä toiseen uskontoon. Sansibarin seurakuntien edustajat kertoivat, että kääntyminen toiseen uskontoon on vaikeaa.
– Olemme Afrikassa yhteisöllisiä, usko ei ole eurooppalaisten tapaan yksilöllinen. Kääntymiseen liittyy aina kipu, sillä kääntymys merkitsee lähes poikkeuksetta eroa perheestä. Perheet ottavat jäsenensä kääntymyksen vakavasti.
Seurakuntatyöntekijä Hildegalde Williamin mukaan kristityn naisen ja muslimimiehen avioliitto törmää erilaisiin normeihin.
– Puoliso voi esimerkiksi ottaa toisen vaimon tai lapset jäävät eron sattuessa miehelle. Seurakunnat antavat avioliittoa suunnitteleville naisille neuvontaa islamilaisesta kulttuurista, jos se vain on mahdollista. Jokainen tekee kuitenkin lopulta omat päätöksensä.
Islamia ei itsessään koeta uhkana, mutta siihen liittyvät radikaalit liikkeet ovat uhka. Kansainvälisillä tapahtumilla on myös vaikutusta rauhalliseen Sansibariin.
Muslimit olivat kuulleet, että kristilliset yhteisöt tukevat Saksassa moskeijan rakentamista. Tämä vaikuttaa positiivisesti Sansibarin dialogiprojektiin.
Sillä, mitä kristityt tekevät muualla maailmassa, on vaikutusta myös Tansaniassa.
Kirjoittaja vieraili Tansaniassa tammikuussa 2025. Jutun lähteenä on käytetty myös: Maailmanpankki
- Tansania-ilta ke 12.3. klo 18 Myllyojan srk-talossa. Tule kuulemaan terveisiä Tansaniasta. Kirkkoherra Ilkka Mäkinen kertoo matkastaan Tansaniaan ja Oulujoen tukemaan Nyakaton raamattukouluun. Illan lopuksi ”makuja maailmalta”-iltapala.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.