Loistavaa teologiaa kahdessa sanassa
Liisa Jaakonsaaren mielestä Raamatun yksi voimallisin kohta on jouluevankeliumin sanoissa ”älkää pelätkö”
Ani harva on yltynyt kehumaan luterilaisuutta julkisuudessa. Helpompi on sanoa kohteliaisuuksia esimerkiksi ortodoksisuudesta: suitsukkeet tuovat suloista tuoksua ja ikonitaide on ihastuttavaa.
Oululainen pitkänlinjan poliitikko, entinen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari äityi kehumaan luterilaisuutta maaliskuisessa Minun uskoni -illassa Tuiran kirkossa.
Hän ei verrannut luterilaisuutta muihin uskontoihin, mutta ihasteli luterilaista kirkkokuntaa muun muassa sen tavallisuuden vuoksi.
– Luterilaisuus on ennen kaikkea arkea, jossa ihmiseltä ei vaadita kohtuuttomasti. Luterilaisuuteen kuuluu kehotus rakastaa lähimmäistä, mutta se ei ole vaatimus.
Jaakonsaari kertoi arvostavansa sitä, että luterilaisuudessa ei ylenmääräisesti selitellä uskonasioita, vaan jokainen voi itse etsiä vastauksia uskonkysymyksiin lukemalla Raamattua.
Oppien eli dogmien selityksistä Jaakonsaari ei innostu.
– Tarvitaanko selittelyä, hän kysyi Tuirassa.
Hienoja muistoja nuoruudesta seurakunnassa
Luterilaisuudesta päädyttiin puhumaan Minun uskoni -illassa Liisa Jaakonsaaren lapsuudenkokemusten kautta. Jaakonsaarin äiti oli metodisti, mutta tytär liikkui luterilaisen kirkon nuorisotyössä.
Tätä ei pidetty kotona pahana asiana.
1940-luvulla syntynyt Jaakonsaari muisteli nuoruuttaan innostuneena.
– Meitä oli iso joukko nuoria, jotka kuljimme seurakunnan tapahtumissa. Silloin laiva vei ihmisiä Hietasaareen, ja sillä me nuoretkin kuljimme osallistuaksemme nuorisotyön toimintaan.
– Seurakunnan mukana pääsimme käymään Euroopassa: Ranskassa, Hollannissa, Saksassa. Se oli ihmeellistä ja myös harvinainen mahdollisuus nuorille siihen aikaan.
– Yksi hämmästyksen aihe maailmalla oli juustokauppa. Me suomalaiset emme voineet siihen aikaan kuvitellakaan, että yksi kauppa voi olla täynnä pelkästään erilaisia juustoja.
Saksalaisteologi Dorothee Sölle teki suuren vaikutuksen
Jaakonsaaren mukaan uskonto ja politiikka ovat olleet läpi vuosikymmenten aiheita, jotka ovat kiinnostaneet häntä.
– Äitini kokemus oli, että näistä aiheista ei synny muuta kuin riitaa ja siksi niistä kannattaisi pikemminkin vaieta.
– Minä en olisi halunnut muusta puhuakaan.
Jaakonsaaren teki nuorena suuren vaikutuksen muun muassa saksalainen feministiteologi, runoilija Dorothee Sölle. Teksteillään teologi otti kantaa myös politiikkaan, kuten Vietnamin sotaan.
Juuri Sölle oli osa sitä maailmaa, johon Jaakonsaari tutustui kirkon piirissä ja joka muokkasi hänen maailmankuvaansa.
Herätys poliittiseen vaikuttamiseen tapahtui, kun hän lukioikäisenä ymmärsi, millaisen turvan sairausvakuutuslaki ja myöhemmin kansanterveyslaki tarjosivat hänen lapsuudenperheelleen.
Äiti oli sairastunut ja tarvitsi lääkkeitä, jotka olivat osin kalliita.
– Oivalsin silloin, että yhteisillä päätöksillä voidaan vaikuttaa ihmisten elämään ja sellaisia ratkaisuja on mahdollista tehdä.
Jumala on voima, jolla ihminen jaksaa eteenpäin
Minun uskoni -tilaisuuden juontaja, pappi ja viestintäjohtaja Mikko Salmi kysyi, mitä oululaisvaikuttaja ajattelee Jumalasta.
– Jumala ei ole jossakin ylhäällä, vaan hän on voima ihmisessä, vastasi Jaakonsaari.
Liisa Jaakonsaari ei näe Jumalaa hahmona, jonka päälle voitaisiin sysätä esimerkiksi koronan leviäminen tai ilmastonmuutos.
– Ihminen on itse omilla teoillaan sallinut sen, että tällaista tapahtuu. Jumalan antama tehtävä meille on viljellä ja varjella maapalloa.
Jaakonsaarta Raamatussa puhuttelevat sanat ”älkää pelätkö”. Sanat ovat loistavaa teologiaa, hän kuvasi.
– Pelko luo paljon pahaa maailmaan, se on uhka myös demokratialle. Monet ääriliikkeet ovat syntyneet pelon seurauksena.
Ilta Tuirassa päättyi kysymykseen, mistä Jaakonsaari on kiitollinen.
– Elämästä yleensä, terveydestä ja siitä, että Seppo (puoliso) on ollut rinnallani kaikki nämä vuodet.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.