Tiina Molander halusi tarjota kodin turvapaikanhakijalle

Oululainen Tiina Molander ja irakilainen turvapaikanhakija Junes tapasivat kahvilassa, jossa Junes oli ystävänsä seurassa.

– Aloin keskustella heidän kanssaan. Junesin suomen kielen taito oli varsin heikko, mutta hänen ystävänsä toimi tulkkina välillämme.

Tutustuttuaan paremmin Junes pyysi uutta suomalaista ystäväänsä kylään asunnolleen. Noin 80 neliön huoneistossa asui kaikkiaan 14 henkilöä. Suomalaisen silmiin olosuhteet näyttivät karuilta.

– Huoneissa oli paljon sänkyjä. Junes säilytti tavaroitaan pienessä lukollisessa kirstussa ja ruokiaan patjansa alla.

Molander mietti heti, onnistuisiko hänen työsoppensa muuttaa makuuhuoneeksi.

– Ehdotin Junesille, että mikäli alivuokralaisen muuttaminen huoneeseen on sallittua asunto-osakeyhtiön ja vastaanottokeskuksen puolesta, hän voisi tulla asumaan luokseni. Vuokra voisi olla sama kuin mitä hän maksaa yhteisasumisasunnosta.

Juneksen mielestä asia kuulosti hyvältä.

– Selvitin, ettei esteitä hänen muutolleen ole. Kun kaikki osapuolet hyväksyivät asian, paperit allekirjoitettiin ja Junes muutti asuntooni.

Paperisota päättyi asianajajan tultua avuksi

Molander kertoo selvittäneensä, ettei alivuokralaisen ottaminen vaikuta hänen omiin tukiinsa. Kaiken piti olla selvää, kunnes tuli kirje, jossa kerrottiin tukien leikkauksesta. Alivuokralaisuus oli muuttunut avoliitoksi.

– Opiskelijataloudessa, jossa päätulona on vain 254 euron opintoraha, leikkaukset ovat tuntuvia.

Alkoi pitkä paperisota, jonka aikana voimavarat hiipuivat ajoittain.

Molander toimitti dokumentteja todisteeksi siitä, että Junes on avioliitossa ja hänen turvapaikkaprosessinsa on kesken. Myös alivuokralaissopimus vaihdettiin kotimajoitussopimukseksi.

Muutoksista ei ollut mitään hyötyä: Tiina ja Junes katsottiin avopuolisoiksi.

Liki vuoden taistelun ja todistelujen jälkeen Tiina Molander sai oikeusaputoimistosta avukseen asianajajan. Hänen laatimansa kirjelmän jälkeen Kelasta tuli postia, jossa todettiin Molanderin ottaneen alivuokralaisen. Näin ollen avoliitto mitätöitiin.

Majapaikan tarjoaminen vieraalle ei pelottanut

Koko prosessi kesti 13 kuukautta, mutta onneksi etuudet tulivat takautuvasti tilille. Molander kuvailee tuota aikaa raskaaksi. Tapahtumat veivät voimia. Myös toivottomuus iski välillä.

Tiina miettii, kuinka moni olisi jättänyt prosessin kesken eikä olisi jaksanut taistella. Hän kertoo aiemmin itsekin tyytyneensä viranomaispäätöksiin ilman valitusta, mutta nyt hän koki, että asia on vietävä loppuun.

Voimia tuli, kun tiesi olevansa oikeassa. Tärkeää jaksamisessa oli sekin, että hän tiesi ajavansa toisen ihmisen etuja.

Kaksikon yhteisasuminen on sujunut hyvin. Junes kertoo, että Tiinan kautta hän on oppinut suomen kieltä, maan tapoja ja kulttuuria sekä saanut paljon uusia suomalaisia tuttavia.

Rohkean majoittajan mielestä jokainen ihminen ansaitsee oman tilan ja rauhan, jota ei Junesin entisessä asunnossa ollut.

– En voi majoittaa kaikkia, mutta ainakin yhdelle voin mahdollistaa rauhallisen paikan, jossa voi viettää aikaa itsekseen.

Tiina Molander on törmännyt usein kysymykseen, eikö häntä pelota majoittaa lähes vieras ihminen asuntoonsa.

– En tunne pelkoa: tuota kysymystä on vaikea edes hahmottaa. Olen tarjonnut yösijan täysin tuntemattomillekin. Jo vuosia sitten ilmoittauduin vapaaehtoiseksi asunnontarjoajaksi turvapaikanhakijoiden kotimajoittaja-ryhmässä.

– Ihminen on luotu ponnistelemaan pelotta toisten hyväksi.

Vieraassa kulttuurissa pärjäämiseen tarvitsee tukea

Sosionomi-diakonin opinnot suorittanut, nykyisin yliopistossa opiskeleva Molander ajattelee, että jokainen turvapaikanhakija tarvitsisi rinnalleen suomalaisen ystävän.

Monessa asiassa tarvitaan useampi silmäpari katsomaan, että asiat menevät oikein, ja että turvapaikanhakija saa inhimillisen kohtelun. Tietoa tarvitaan työlupa-asioissa, palkkalaskelmien tarkistamisessa, ammattiliittoon kuulumisessa. Näistä ei välttämättä monellakaan ole kokemusta.

Käytännön asioita hankaloittaa sekin, ettei turvapaikanhakijalla ole henkilöpapereita passin ollessa poliisin hallussa.

– Suomi näyttäytyy nyt minulle täysin erilaisena, kun seuraan sitä Junesin vierellä. Epäkohtia on paljon, samoin syrjintää.

– Positiivista on se, että Junes on saanut työluvan ja työpaikan. Se tuo hänelle iloa elämään ja palkan: vastaanottoraha on korkeimmillaan vain reilun kolmesataa kuussa, eikä turvapaikanhakijalla ole oikeutta mihinkään Kelan myöntämiin etuuksiin.

Junesin mukaan on mukava kuulua porukkaan, jossa on myös muita kuin hänen synnyinmaansa Irakin kansalaisia.

– Suomi on hyvä paikka, kun ei ole sotaa ja kaaosta, hän toteaa.

Nyt on kaikki hyvin, mutta tulevaisuudesta ei tiedä

Junes ihailee Suomessa muun muassa asioiden hoitamisen helppoutta sähköisesti. Kotimaassa hän tottui seisomaan viraston jonoissa useita päiviä.

– Se on täällä vaikeaa, kun kukaan ei tervehdi, hän sanoo mietteliäänä.

Oman huoneensa lisäksi Junes viihtyy keittiössä. Tiina kehuu alivuokralaisensa tekemiä ruokia ja kehuu miehen loihtivan vaatimattomista aineista maistuvia aterioita.

Junes pitää siitä, että Tiinalla on paljon ystäviä ja tuttavia. Hänet on otettu lähes poikkeuksetta hyvin vastaan uusien tuttavien parissa.

Suomen kieltä on Junesin mielestä vaikeaa oppia. Tiinan opastuksella kielitaito on kuitenkin kehittynyt huomattavasti, ja Junes kokee pärjäävänsä sillä jo kohtuullisen hyvin. Välillä sanat menevät sekaisin, mutta asia tulee aina ymmärrettyä.

Junesin tulevaisuus on avoin eikä hän halua ajatella elämäänsä kovin pitkälle eteenpäin. Mitä tahansa voi vielä tapahtua. Tällä hetkellä kaikki on onneksi hyvin.

Junes ei esiinny jutussa omalla nimellään.

=> Anna palautetta jutusta