Utajärven Torimakasiini täyttyy musiikista: tarjolla Kansanlaulukirkko ja yhteislauluhetki
Yhteislaulutilaisuus järjestetään 1. kesäkuuta ja Kansanlaulukirkko 15. kesäkuuta.

Utajärven torilla sijaitsevassa Torimakasiinissa järjestetään tänäkin vuonna sekä Kansanlaulukirkko että Suvilinnun laulujen yhteislauluhetki. Kuvat ovat viime kesältä.
Utajärven torilla sijaitsevassa Torimakasiinissa on jo vuosien ajan järjestetty Kansanlaulukirkko ja Suvilinnun laulut -yhteislauluhetki.
– Kodikkaassa, 1930-luvulla rakennetussa vanhassa hirsirakennuksessa on viehättävä tunnelma, siksi siellä on hyvä järjestää myös seurakunnan tilaisuuksia, sanoo kanttori Anna-Mari Tuovinen.
Kesäkuun ensimmäisenä päivänä kello 13 Torimakasiinissa ollaan koolla yhteislaulutilaisuudessa, jossa lauluvihkona käytetään Kirkon Ulkomaanavun muutama vuosi sitten toimittamaa Suvilinnun laulut- vihkoa.
Tilaisuuden juontaa Heikki Nissinen, lauluja säestää Anna-Mari Tuovinen.
Kansanlaulukirkko järjestetään 15. kesäkuuta kello 13.
– Kansanlaulukirkon laulujen sävelmät ovat tuttuja kansanlauluja, joihin runoilija Anna-Mari Kaskinen on tehnyt uudet sanat jumalanpalveluskäyttöä ajatellen. Kansanlaulukirkossa käytämme kirkkovuoden ajankohdan mukaisia tekstejä, Tuovinen sanoo.
Kansanlaulukirkossa yhteistyökumppanina on jo muutaman vuoden ajan ollut Utajärven Reumayhdistys.
Reumayhdistyksen ystävät ovat palvelleet lukutehtävissä sekä tarjonneet päätteeksi kirkkokahvit torilla.
Kansanlaulukirkon toimittaa Heikki Nissinen ja kanttorina on Anna-Mari Tuovinen.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.