Torvipojilta musiikillinen joulutervehdys – kuuntele video
Muhoksen Torvipoikien kvartetti jatkoi vanhaa perinnettä. Takavuosina soitettiin vanhainkodilla, nyt koululla ja hoivakodissa.
Korivaaran koulun pihamaalla kajahtivat viime perjantaina jouluiset sävelet puhallinsoittimin, kun Muhoksen Torvipoikien kvartetti soitti tuttuja joululauluja koulun oppilaille.
Sirkka Kangaspuoskari (barytoni), Osmo Meller (trumpetti), Esa Säntti (pasuuna) ja Seppo Karppinen (saksofoni) soittivat kahdella välitunnilla.
– Nämä olivat tällaisia pedagogisia välitunteja: lyhyitä musiikkiesityksiä ja samalla soitinten esittelyä, sanoo kouluesiintymisen ideoinut Seppo Karppinen
Oppilaat kuuntelivat musiikillista joulutervehdystä pihamaalla. Puhallinsoittajien piti sen sijaan hakea suojaa pakkasta vastaan koulun tuulikaapista.
– Vähän jo alkoi silti metalli poltella sormia, Karppinen sanoo.
Marraskuussa Torvipojat vierailivat soittamassa Laitasaaren koululla. Koulukierrosta Muhoksella on ajatuksena jatkaa ensi vuonna.
Korivaaran koululta kvartetti jatkoi vielä soittamaan Muhoksen terveyskeskuksen hoivaosaston asukkaille.
Torvipoikien musiikillisella joulutervehdyksellä on pitkät perinteet.
– Torvipoikien edellisen johtajan, Director musices -arvonimen saaneen Olavi Heikkisen aikaan kävimme soittamassa Muhoksen vanhainkodilla aina jouluaattona. Käyntejä tehtiin vielä 1990-luvun alkuvuosina, muistelee Torvipoikien nykyinen johtaja Seppo Karppinen.
Muhoksen Torvipojat -puhallinkokoonpano on toiminut vuodesta 1959 alkaen osana Muhoksen seurakunnan musiikkitoimintaa.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.