Tuiran kirkkoherraksi haettiin Oulun ulkopuoleltakin - kaikilla hakijoilla yhteyksiä Ouluun
Oulun suurimman seurakunnan, Tuiran seurakunnan, kirkkoherran virkaan oli viisi hakijaa.

Tuiran kirkkoherran virkaa haki määräaikaan mennessä viisi henkilöä.
Ehdokkaat ovat aakkosjärjestyksessä: Iisalmen kirkkoherra Sanna Komulainen, Länsi-Turunmaan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Juho Kopperoinen, Tuiran seurakunnan vt. kirkkoherra Lauri Kujala, Tuiran seurakunnan vs. seurakuntapastori Mikko Salmi ja Tuiran seurakunnan kappalainen Petteri Tuulos.
Nykyisin Tuiran seurakunnassa työskentelevien Kujalan, Salmen ja Tuuloksen lisäksi myös Komulaisella ja Kopperoisella on taustaa Oulussa.
Sanna Komulainen työskenteli vuoteen 2016 saakka Oulun seurakunnissa ja myös Kopperoinen on lähtöisin Oulusta, mutta on työskennellyt muualla yli kaksi vuosikymmentä.
Oulun hiippakunnan vs. hiippakuntapastori Sari Timonen kertoo, että kaikki ehdokkaat haastatellaan 24. syyskuuta. Kokouksessa todetaan ehdokkaiden kelpoisuus tehtävään ja asetetaan kolme kärkiehdokasta vaalisijoille.
– Tässä kokouksessa päätetään myös vaalien aikataulusta, ellei katsota tarpeelliseksi teettää ehdokkaille soveltuvuustestejä. Siinä tapauksessa aikataulua käsitellään lokakuussa.
Tuiran seurakunnan kirkkoherran pesti tuli auki, kun edellinen kirkkoherra Niilo Pesonen valittiin Kirkkohallituksen kansliapäälliköksi. Pesonen on aloittanut tehtävässään syyskuun alussa.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.