Tunteva liike -kurssilla opetellaan itsemyötätuntoa ja tunnetaitoja: "Tämä menee, miten menee ja se riittää"

Valutan kylmää vettä juomapulloon ja kertaan aikaisemmin lukemiani lauseita päässäni: ”Oman kehon tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen, ymmärtäminen sekä hyväksyminen voi olla usein haastavaa. Miten kuulla ja vastata kehossa tapahtuviin asioihin itselle turvallisella tavalla?”

Vatsanpohjassa nipistelee. Helpompi olisi jäädä kotiin pesemään pyykkiä, sen ainakin osaan. Hengitän syvään ja pysähdyn tunteen äärelle. 

Minua jännittää.

Olen lupautunut osallistumaan Oulun tuomiokirkkoseurakunnan, Oulun ammattikorkeakoulun ja JoJo – Oulun tanssin keskuksen yhteistyössä järjestämälle Tunteva liike -kurssille, jonka tavoitteena on harjoittaa omaa kehotietoisuutta seuraavan viiden viikon ajan.

Kosketusta etsimässä

Sofia-seurakuntakeskuksen seurakuntasalissa minua ovat vastassa JoJo:n yleisötyöntekijä Leea Alatalo, Oulun ammattikorkeakoulun neljännen vuoden tanssinopettajaopiskelija Roosa Pyöli ja diakoniatyöntekijä Saila Luukkonen.

Paikalle valuu hiljalleen myös muita naisia.

Todellakin, kaikki osanottajat ovat naisia. Osa heistä näyttää olevan tuttuja keskenään.

Kuulen iloisia kiljahduksia, ehkä helpotusta siitä, että uutta asiaa ei tarvitse kohdata yksin. 

Vaikka en tunne heistä ketään, tunnelma salissa on välitön, lämmin ja rento.

Keräännymme rinkiin ja levitämme jumppamatot lattialle. Vuorossa on esittäytymiskierros.

Kurssin opettaja Roosa kertoo, että Tunteva liike -kurssin teemana on tänä vuonna kosketus.

– Ajatus kirkastui Espanjassa, jossa olin työharjoittelussa. Siellä koskettaminen on ihmisille luontaista, kun suomalaiset taas tuntuvat vieraantuneen siitä.

Touché. Huomaan irvisteleväni pääni sisällä: ajatus siitä, että altistan itseni vapaaehtoisesti tuntemattoman kosketukselle, tuntuu hankalalta. Luulin, että saan etsiä liikettä ja tanssia itsestäni itsekseni, rauhassa.

Mieleni rauhoittuu hieman, kun Leea muistuttaa kurssin tärkeimmästä tavoitteesta: kehon ja mielen yhteyden tutkimisesta ja harjoittamisesta liikkeen avulla. 

Keho tietää

Hakeudumme liikkeen äärelle herättelemällä kehoa silityksillä ja taputuksilla.

Kehollisen kontaktin ottaminen toiseen tapahtuu varovasti: ensimmäiset kosketukset kohdistuvat neutraalisti selkään.

Harjoitukseen kuuluu myös yhdessä hengittäminen.

Liikkeen, kosketuksen ja tietoisen hengittämisen kokonaisuus tuntuu juuri tässä hetkessä äärimmäisen lohdulliselta.

Siirrymme tekemään erilaisia peilaustehtäviä, jossa ajatuksena on keskittyä toisen tekemään liikkeeseen ja seurata sitä. Tämä vaatii keskittymistä ja hetkeen pysähtymistä.

Kylpyhuoneen töhryiset silikonisaumat katoavat muistilistaltani.

Kun tulee oma vuoroni tuottaa liikettä ja olla mallina muille, en ensin tiedä, mitä tehdä. Mutta kehoni tietää, se on varmempi kuin minä. Tajuan, että teen, liikutan itseäni, eikä minua hävetä.

Minua ei hävettänyt, vaikka olin tunteesta täysin varma.

En ajattele tuossa hetkessä kertaakaan sitä, mitä muut ajattelevat tai miltä näytän. Se tuntuu vapauttavalta.

Paritehtävän aikana liikutan itseäni tuntemattoman ihmisen kehon liikkeiden mukana: heilutamme käsiä ylös ja alas, koukistamme polvia ja tärisytämme itseämme musiikin mukana.

Tapaamisen päätteeksi jokainen saa sanoa halutessaan jotakin.

Minä sanon, että minua ei hävettänyt, vaikka olin tunteesta täysin varma.

Ihminen ihmiselle

Toiselle tapaamiskerralle on huomattavasti helpompi tulla kuin ensimmäiselle. Ryhmästä huokui jo viime viikolla hyvä tunne siitä, että olemme kaikki tässä yhdessä.

– Jokainen saa tulla tunnille ja olla täällä juuri sellaisena kuin on. Mikään täällä ei ole oikein tai väärin. Olemme täällä tutkimassa ja opettelemassa, Roosa alustaa päivän ohjelmaa.

Miten inhimillistä tämä kaikki lopulta on?

Paritehtävän aikana kiinnitän huomiota siihen, että minun on helpompi viedä kuin olla toisen vietävänä. Tiivis kontakti toisen ihmisen kanssa tuntuu yllättävän luontevalta, enää vain vähän hankalalta.

Suurimmaksi osaksi unohdan ajan ja paikan. On olemassa vain hetki, jossa läsnä ovat yhtäaikainen liike ja musiikki.

Tunnin jälkeen mielessäni pyörii ajatus siitä, miten inhimillistä tämä kaikki lopulta on. Se, että me olemme ihmisiä, kohtaamme toisemme ja olemme toistemme edessä uteliaina, haavoittuvina, pelokkaina, epävarmoina ja arkoina siitä, teemmekö asioita oikein ja miten tässä pitäisi olla. 

Ajatus on äärimmäisen kaunis, raaka ja alkukantainen: olla ihminen ihmiselle arvottamatta.

Miltä onnellisuus näyttää?

Kurssin kolmas tapaaminen on erilainen. Olen työroolissa: kuvaamassa ja tarkkailemassa. Ehdin huomioida, miten rohkeasti ja epäröimättä ryhmäläiset liikkuvat.

Kiinnitän huomiota myös siihen, miten kauniilta ihmiskehon tuottama liike näyttää.

Roosa lähtee hakemaan tämän päivän liikekieltä eri muodoista ja kehottaa pohtimaan vaikkapa sitä, minkälaista liikettä onnellisuus synnyttää.

Paritehtävään uutta käännettä tuo rullaava kontaktipiste, joka tarkoittaa sitä, että pariin täytyy säilyttää koko ajan kontakti jonkin kehon osan kautta.

Toisten työskentelyn seuraaminen tuntuu yhtä aikaa ihanalta ja jännittävältä – ihanalta siksi, että ihmisten tekeminen näyttää vaivattomalta ja kauniilta, ja jännittävältä siksi, että lähden seuraavalla kerralla kyseiseen harjoitukseen takamatkalta.

Hetki lakkaa olemasta

Neljännen tapaamisen alussa olo tuntuu haikealta: ryhmän yhteinen matka on pian ohi. Pääsen tänään tekemään ensimmäistä kertaa rullaava kontaktipiste -työskentelyä.

Hämmästyn, miten helppoa on päästää toinen ihminen fyysisesti (ja todennäköisesti myös henkisesti) niin lähelle itseä – ja tietenkin myös toisinpäin.

Olen pohtinut kurssin aikana paljon kosketuksen, hoivan ja läheisyyden merkitystä. 

On hämmentävää antautua niin estoitta toiselle ja toisen kanssa: antautua liikkeelle ja intuitiolle, heittäytyä ajatukseen siitä, että tämä menee, miten menee ja se on hyvä. Riittävä.

Tuntuu hyvältä ajatella, että kukaan ei listaa, arvota, ota mittaa tai aikaa tai määritä millään tavalla sitä, mitä työskentelyn aikana tapahtuu.

Nämä liikkeet ja hetki ovat olemassa vain tämän ajan – sitten ne katoavat ja lakkaavat olemasta, eikä se haittaa.

Huomaan kaipaavani jatkuvasti vastapainoa elämän hektisyydelle ja kohinalle, ne ovat alkaneet uuvuttamaan minua etenkin tämän vuoden aikana.

Tanssi ja liike antavat tilaa hengittää ja olla.  Huomaan, että kehoni on kaivannut sitä.

Saan ilmaista itseäni liikkeen, tanssin kautta.

Se tekee harjoitusten aikana selkeästi päätöksiä puolestani, en minä ehdi sitä määrätä.

Tunnen iloa siitä, että tulin mukaan tähän ryhmään.

Tunnen iloa siitä, että olemme yhdessä onnistuneet luomaan turvallisen tilan, jossa kaikki uskaltavat olla juuri niin kuin tuntuu, sanoa asioita ääneen ja avata itseään.

Se ei ole helppoa.

Ja sitten se kuitenkin on, niin yksinkertaista, meille luontaista ja tarpeellista.

Tunnen iloa siitä, että mieleni ja kehoni ovat tavoittaneet jälleen liikkeen ja hennon ajatuksen siitä, että minunkin kehollani – vaikka se ei ole täydellinen tai osaa enää niitä asioita, mitä se joskus osasi – on lupa liikkua, tuottaa liikettä ja antaa liikkeen vapauttaa ajatuksiani.

Saan ilmaista itseäni liikkeen, tanssin kautta.

Kaikki muu katoaa

Tiedän jo heti aamusta, että tänään ei lähde. Harmittaa. Ryhmän viimeinen tapaaminen, ja omasta päästä ja kehosta ei lähde kerta kaikkiaan mitään irti.

Pystyn kuitenkin hieman yllättäen suhtautumaan asiaan armollisesti, ja liikun tavalla, joka tuntuu tänään itselle oikealta ja mahdolliselta.

Tuntuu hyvältä sallia itselleen välillä myös tätä: että asiat eivät mene aina juuri niin kuin ajattelen tai suunnittelen ja silti pystyn tekemään ja toteuttamaan enkä jää rämpimään tunteeseen liian pitkäksi aikaa.

Kieleni päällä pyörii ajatus keskeneräisyyden sietämisestä ja hyväksymisestä. 

Istumme viimeistä kertaa rinkiin jumppamattojen päälle, ja reflektoimme menneitä viikkoja. Mietin, että kurssista jäi kokonaisuudessaan suunnattoman hyvä olo ja mieli.

Päällimmäiseksi ajatukseksi nousee ryhmän hyvä ja turvallinen tunnelma sekä Roosan lämmin, herkkä ja oivaltava tapa ohjata ja opettaa.

Koskettaminen on suomalaisille vaikeaa, ja kurssin lopputulema olisi voinut olla hyvin toisenlainen.

Ehkä ne kuuluisat tähdet olivat tänä syksynä asettuneet täydelliseen muodostelmaan: juuri tässä hetkessä tämä ryhmä ihmisiä tuli hetkeksi koolle, uskalsi heittäytyä ja antautua uudelle, juuri tämän opettajan ohjauksessa.

Ei ollut olemassa muuta kuin liike, hetki ja sen yhdistelmä.

Olen myös hyvin onnellinen siitä, että kurssi palautti liikkeen takaisin elämääni. Se on ollut hukassa niin pitkään, minun suhteeni liikkeeseen, omaan kehooni ja siihen, miten uskallan yhdistää ne vuosien mittaisen tauon jälkeen.

Kurssilla liikkuminen tuntui parhaimmillaan siltä, että kaikki muu katoaa. Ei ollut olemassa muuta kuin liike, hetki ja sen yhdistelmä.

Sanoja ei tarvittu, keho tiesi ja ohjasi juuri sinne, minne pitikin.

Omaa taakkaa vähemmäksi

Kun olemme vaihtaneet haikeat heipat ryhmäläisten ja ohjaajien kanssa, jään vielä hetkeksi hengittämään seurakuntasalin edustalle Pirkko Kandelbergin ja Eeva-Kaisu Achrénin kanssa.

Molemmat ovat osallistuneet Tunteva liike -kurssille aikaisemminkin. Naiset ihastelevat yhteen ääneen syksyn kurssin teemaa ja toteutusta.

Oli ihanaa, kun sai kosketuksen kautta pudottaa omaa jännitystä ja taakkaa.

– Tein elämäntyöni työterveyshoitajana, joten kosketus ei ole minulle vierasta. Tämän ikäisenä huomaa, että ystävien ja sukulaisten määrä vähenee koko ajan, samoin kosketuksen antaminen ja vastaanottaminen, Kandelberg pohtii.

– Olen opettanut joogaa yli 20 vuotta, ja ollut kosketuksen osalta miltei aina antava osapuoli. Yksinasuvana kosketus jää todella vähälle. Se tuntuu kehossa tietynlaisena pintajännityksenä ja kireytenä. Kurssin aikana oli ihanaa, kun sai kosketuksen kautta pudottaa omaa jännitystä ja taakkaa. Tunteet olivat usein pinnassa, Achrén herkistyy.

Naisten mielestä on hyvä, että kurssin nimessä ei mainita tanssi-sanaa.

– Siitä tulee heti painetta, että pitää osata jotkut tanssin askeleet tai rytmit. Tämä kokonaisuus perustuu enemmän improvisaatiolle ja liikkeen tutkimiselle.

Kaksikko kertoo, että kurssin päätteeksi päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus.

Ryhmän tuki kantaa koko kurssin läpi.

– On ollut iso helpotus, kun tietää, että pääsee jakamaan omia tunteitaan toisten kanssa. Esimerkiksi kävelyharjoitus, jossa pysähdyttiin ja joku laittoi käden selälle, oli aivan ihana. Erilaiset heittäytymiset ja painonsiirrot testasivat tavallaan myös ryhmän lujuutta ja vahvistivat tunnetta siitä, että ihmisiin voi luottaa.

– Tätä kannattaa ehdottomasti tulla kokeilemaan. Ryhmän tuki kantaa koko kurssin läpi, ja kaikilla on sama tavoite: huojentaa omaa taakkaa fyysisesti, kehon kautta.

Naisten sanat jäävät pyörimään mieleeni, kun istun takaisin työpisteeni äärelle. Viisi tapaamiskertaa on vähän, ajassa laskettuna mitätön aika.

Onnistuessaan se on kuitenkin tarpeeksi pitkä siihen, että muutos ehtii tapahtua.

Tunteva liike

• Oulun tuomiokirkkoseurakunnan, Oulun ammattikorkeakoulun ja JoJo – Oulun tanssin keskuksen yhteistyössä järjestämä kurssi, jonka tarkoituksena on tutustua liikkeen mahdollisuuksiin ja opetella kehon hyväksymistä, itsemyötätuntoa ja tunnetaitoja.
• Ensimmäinen kurssi järjestettiin vuonna 2019.
• Ohjaajina toimivat Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijat.
• Seuraava Tunteva liike -kurssi alkaa maaliskuussa 2026, ja sen ohjaajana jatkaa Roosa Pyöli.