Uskontosanakirja: Mikä on päivän epistola?
Rauhan Tervehdyksen uskontosanakirjan kolmas osa pureutuu muun muassa kirkon historian, etiikan ja tekstiilien termistöön.

Kirkollisilla tekstiileillä tarkoitetaan esimerkiksi kirkollisissa tapahtumissa käytettävää vaatetusta.
Albaksi kutsutaan pitkää, valkeaa vaatetta, joka lienee seurakuntalaisille tutuin rippikoulun päättävästä konfirmaatiosta.
Albaa käytetään jumalanpalveluspuvun perusosana, ja se toimii papin asun perusvaatteena.
Alba tarkoittaa latinaksi valkoista, joka värinä kuvaa puolestaan ihmisen pukemista Kristuksen vanhurskauteen.
Morsiuspuvussa ja kuolinpaidassa on vaikutteita albasta, ja myös kastemekko pohjautuu albaan.
Alba tarkoittaa latinaksi valkoista, joka värinä kuvaa puolestaan ihmisen pukemista Kristuksen vanhurskauteen.
Hiippa on piispan asuun kuuluva päähine, jota kutsutaan myös mitraksi. Hiippa voi olla rikkaasti koristeltu tai yksinkertainen.
Hiippaa saavat pitää vain piispanvirkaan vihityt.
Papit ja diakoniatyöntekijät voivat käyttää hengellisen viran merkkinä stolaa, joka on muutaman senttimetrin levyinen ja noin kahden ja puolen metrin pituinen nauha.
Se kulkee niskan takaa ja laskeutuu edestä alas vapaasti ja suoraan.
Kirkonkirjat palvelevat kaikkia
Luterilaisuuden moraalisena perusnormina pidetään kultaista sääntöä, joka kehottaa rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseään.
Näin sanotaan myös rakkauden kaksoiskäskyssä, joka esitetään Raamatussa Jumalan lain tiivistelmäksi: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Myös kymmenen käskyn seitsemän viimeistä käskyä ohjaavat rakastamaan lähimmäistä niin kuin omaa itseä ja omaa persoonaa sekä kunnioittamaan ja rakastamaan omia oikeuksia.

Rakkauden kaksoiskäsky esitetään Raamatussa Jumalan lain tiivistelmäksi.
Kirkonkirjat koskettavat miltei jokaista ihmistä jossakin elämänvaiheessa.
Kirkonkirjoilla tarkoitetaan erilaisia seurakunnan ylläpitämiä rekistereitä ja luetteloita.
Niitä ovat esimerkiksi luettelot seurakunnan jäsenistä, syntyneistä, kastetuista, rippikoulun käyneistä sekä henkilöistä, joiden avioliiton esteistä on toimitettu tutkinta.
Rekisteriä ylläpidetään myös avioliittoon vihityistä, kuolleista, haudatuista, muuttaneista sekä kirkosta eronneista ja kirkkoon liittyneistä.
Vanhoja kirkonkirjoja hyödynnetään muun muassa sukututkimuksessa.
Epistola vai saarna?
Seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus on seurakunnan elämän ja toiminnan keskus.
Kokonaisuudessaan jumalanpalveluksella tarkoitetaan kirkon jumalanpalveluselämään kuuluvaa tapahtumaa, esimerkiksi messua, kastetta, hautaan siunaamista tai rukoushetkeä.
Jumalanpalveluksesta käytetään toisinaan kreikkalaisperäistä termiä liturgia, joka tarkoittaa sekä kansan työtä että työtä kansan hyväksi. Liturgi on puolestaan jumalanpalvelusta johtava pappi.
Liturgiset eleet ovat osa jumalanpalveluksen sanatonta viestintää, esimerkiksi käden liikkeillä tehty ristinmerkki.
Liturgisella laululla tarkoitetaan papin ja seurakunnan vuorolaulua jumalanpalveluksessa.
Saarnan tehtävänä on herättää ajatuksia Raamatun teksteistä, kasvattaa uskoa sekä rakentaa ja vahvistaa seurakuntaa.
Jumalanpalveluksen puheosuus on nimeltään saarna. Se perustuu evankeliumikirjassa kullekin päivälle annettuun raamatuntekstiin.
Saarnan tehtävänä on herättää ajatuksia Raamatun teksteistä, kasvattaa uskoa sekä rakentaa ja vahvistaa seurakuntaa.
Epistolaksi kutsutaan puolestaan sunnuntain ja pyhäpäivän lukukappaletta, joka luetaan jostakin Uuden testamentin kirjeestä messussa tai sanajumalanpalveluksessa.
Sana epistola juontaa kreikan sanasta epistoteeli, joka tarkoittaa kirjettä.
Lähde: evl.fi
Juttua muokattu 27.1. klo 14.21: Korjattu sana diakonit muotoon diakoniatyöntekijät.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.