Taidenäyttely kuvaa vanhoillislestadiolaisuuden kokemista ja näkymistä ulospäin
Oulun tuomiokirkossa avautuu keskiviikkona 9. huhtikuuta installaationäyttely, joka käsittelee muistoja ja kokemuksia vanhoillislestadiolaisena elämisestä.

Kuva: Meri-Anna Paloniemi
Näyttely keskittyy vanhoillislestadiolaisuuteen, jonka narratiivit ja uskonkäsitykset vaikuttavat vahvasti jäsentensä arkeen ja ruumiilliseen kulttuuriin monin tavoin myös sen jälkeen, kun henkilö on luopunut yhteisöstä. Vanhoillislestadiolaiset naiset ovat perinteisesti tunnustaneet uskoaan kehonsa ja ulkonäkönsä kautta.
Näyttelyn kokoaa ja järjestää teologian tohtori Meri-Anna Paloniemi (ent. Hintsala) yhdessä taiteen tohtori Riikka Mäkikoskelan kanssa. Molemmilla on taustallaan vanhoillislestadiolainen kasvuympäristö, ja lisäksi näyttely on saanut aineksia entisiltä vanhoillislestadiolaisilta kerätyn kokemusaineiston kautta.
Näyttely toteutettiin vuonna 2021 Mikael Agricolan kirkossa Helsingissä, ja sitä tuki Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto. Tällä kertaa näyttely tuodaan Ouluun, joka on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen ydinaluetta.
Vanhoillislestadiolaisuutta on kuvattu ja käsitelty runsaasti tieteellisessä tutkimuksessa, elokuvataiteessa ja kirjallisuudessa, mutta sen käsittely on jäänyt vähemmälle kuvataiteessa. Siksi käsillä oleva näyttely on harvinaislaatuinen pyrkimys käsitellä materiaalista uskontoa ja sen vaikutuksia sekä tulkintoja kuvataiteen keinoin.
Vaikka materiaalisen uskonnon keskiössä on tässä näyttelyssä vanhoillislestadiolaisuus, teokset avaavat näkökulmia monien muidenkin vähemmistöjen kokemuksiin muun muassa rajasta, ulko- ja sisäpuolisuudesta sekä identiteetin rakentamisesta valtakulttuurin marginaalissa.
Näyttely rakennetaan kirkkotilaan sen symboliikkaa ja tilallisia ulottuvuuksia hyödyntäen. Näin näyttelystä, sen osista ja kokonaisuudesta erityisessä tilassa, muodostuu paikkasidonnainen installaatio. Näyttely on moniaistinen ja osaan teoksista voi osallistua. Esillä on eri aisteja herätteleviä teoksia, joten näyttelykävijä pääsee muun muassa haistelemaan, kuuntelemaan ja koskettamaan teoksia.
Näyttely on osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta, jossa tarkastellaan turvallisuuden ja turvattomuuden kokemuksia kirkkotilassa. Paloniemi on käsitellyt tutkimuksissaan vanhoillislestadiolaisten ruumiillisia kokemuksia, erityisesti naisten ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien kokemusten kautta.
Näyttelyssä kävijöiden on myös mahdollista osallistua tutkimukseen, jossa kerätään kokemuksia taiteen kokemisesta ja sen herättämistä tunteista kirkkotilassa.
- “Vaikka minä lähtisin siitä, se ei lähde minusta – Vanhoillislestadiolaisuus ruumiin muistissa” -näyttely Oulun tuomiokirkossa 9.-28.4.2025. Näyttelyn avajaiset pidetään keskiviikkona 9.4. kello 18, jolloin näyttely laajenee kirkkosaliin ja taiteilijat ovat paikalla. Näyttely on avoinna Oulun tuomiokirkon aukioloaikojen puitteissa.
Kuva: Riikka Mäkikoskela
Kuvaukset taiteilijoista
Teologian tohtori Meri-Anna Paloniemi (ent. Hintsala) on tutkimuksissaan ja teoksissaan käsitellyt aikaisemmin vanhoillislestadiolaista elettyä uskoa, ruumiillisuutta, tunteita ja toimijuutta. Hänen tutkimuksiaan ja töitään on esitelty useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä akateemisissa julkaisuissa ja konferensseissa.
Paloniemen uralla leimallista on ollut tieteen, taiteen ja henkilökohtaisen aktivismin yhdistäminen, ja hän on yksi ensimmäisistä papiksi vihityistä naisista vanhoillislestadiolaisuudessa. Paloniemi tutkii töissään ruumin suhdetta opeteltuun, muutoksen ja pysyvyyden jännitettä sekä nykyhetken ja muistojen vuorovaikutusta. Paloniemi toimii arkkipiispa Tapio Luoman erityisavustajana.
Taiteen tohtori Riikka Mäkikoskela on ammatiltaan kuvanveistäjä ja kuvataiteen opettaja. Hänen tutkimustaan ja taidettaan on esitetty niin suomalaisissa kuin kansainvälisissä tapahtumissa, gallerioissa, museoissa, konferensseissa ja julkaisuissa.
Mäkikoskelan taiteen teemoja ovat myötäelämisen pyrkimys ja vaikeus, oman itsen näkeminen ja unohtaminen, ylisukupolvisuus sekä tradition tulkinta. Mäkikoskela on tutkinut luovaa prosessia. Hänen tutkimuskiinnostuksensa kohdistuu erityisesti siihen, kuinka ilmiöitä tunnistetaan aistisissa ja kehollisissa kokemuksissa ja miten ajatteleminen kietoutuu yhteen tämän toiminnan kanssa. Mäkikoskela toimii projektipäällikkönä Aalto-yliopistossa.
Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto. Näyttelyn ohessa tehtävän tutkimuksellisen aineistonkeruun mahdollistaa Suomen Akatemian tutkimushanke CoCo – Tutkimushanke turvallisuudentunteen rakentumisesta ja rapautumisesta uskonnollisissa tiloissa.
Lisätietoa tutkimushankkeesta: https://katsomukset.fi/2024/05/29/uskonnollinen-tila-turvallisuuden-ja-turvattomuuden-kokemusten-tutkimuskenttana/
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.