Oulun vankilan pastori Sanna Kilpelänaho on juuri siellä missä pitää: "Tämä on ollut matka sekä ihmisyyteen että omaan itseen"

Oulun vankilan pastori Sanna Kilpelänaho kulkee varmoin askelin vankilan uudenkarheita käytäviä pitkin. 

Niukasti sisustettuun hengelliseen tilaan on aseteltu penkkejä tasaisiin rivistöihin, entisöintiin menossa olevaa alttaritaulua sijaistaa enkelihahmoinen pieni taideteos.

Huoneessa tuoksuu tuore puu – rakennus on ollut käytössä vasta parin kuukauden ajan.

Vankilapastorin virassa reilu vuosi sitten aloittaneen Kilpelänahon olemuksesta huokuu tyytyväisyys: hän on juuri siellä, missä pitääkin.

Vangeista puhutaan usein julkisuudessa negatiivisesti. Minä ajattelen sitä, että tämä ihminen minua vastapäätä on jonkun lapsi, sisarus, lapsenlapsi, äiti tai isä.

– Tämä on ollut huikea matka. Jos kuvittelin tietäväni aikaisemmin jotakin elämästä, tajusin täällä nopeasti, miten vähän lopulta tiedän. Tämä on ollut matka sekä ihmisyyteen että omaan itseen.

Kilpelänaho kuvaa astuneensa vankilapastorin työkenkiin ilman ennakkomielikuvia. Se, että hänellä on työpäivän ajan hallussaan vankilan avaimet, ei ole itsestään selvää.

– Jos olisin tehnyt nuoruudessani piirunkin verran huonompia päätöksiä, minun elämääni voisi olla tämä elämä, mitä joku elää täällä juuri nyt.

 – Jos mä alan liikaa miettimään ihmisten rikoksia tai pahoja tekoja, en pysty olemaan aidosti heidän tukenaan. Ajattelen, että Jumala on se, joka tuomitsee, en minä.

Päihteet ovat pääosassa suurimmassa osassa rikoksia. Päihdekuntoutuksen ja mielenterveyspalvelujen tarve on valtava, eikä näihin asioihin saa apua niin helposti, kuin tarve on. Tänä aamunakin mietin tämän päivän asiakkaitani, he kaikki ovat täällä päihteiden käytön vuoksi.

Ekumeeninen meininki

Kilpelänahon laajan työnkuvan pääpisteenä ovat viikkomessujen lisäksi yksilösielunhoito sekä erilaiset hengelliset tilaisuudet ja toimitukset, kuten rippikoulu.

Luovuutta ja mielikuvitusta saa vankilatyössä käyttää vielä laajemmin kuin seurakuntapappina.

– Olen saanut asiakkaat todella hyvin osallistettua tekemään messua kanssani. Messusta muodostuu joka kerta erilainen, ja yhteinen. Messut rakentuvat niin, että soitamme, laulamme ja rukoilemme yhdessä. Pidän harvemmin varsinaista saarnaa – yleensä juttelemme yhdessä jostakin Raamatun tekstistä, ja lopuksi tarjolla on ehtoollinen.

Uudessa vankilassa on osastoja melkein tuplaten enemmän vanhaan vankilaan verrattuna. Palapeliä on siis pitänyt rakentaa sen mukaan, miten saan kaikille mahdollisille osastoille pidettyä ainakin yhden hengellisen tilaisuuden per kuukausi. Huh, siinä oli aikamoinen savotta!

Vankilapastorina Kilpelänaho vastaa myös siitä, että kaikki saavat toteuttaa omaa uskoaan. Hänen kauttaan on mahdollista saada käyttöön vaikkapa rukousmatto tai Koraani.

Hän järjestää asiakkaille tarvittaessa tapaamisia myös muiden uskontokuntien edustajien kanssa.

– On ollut ihana nähdä, miten ekumeeninen meininki täällä on, ja miten eri uskontokunnat elävät sovussa rinnakkain. Messuissa on usein paikalla useampien uskontokuntien edustajia, jotka saattavat jättää ehtoollisen väliin, mutta haluavat tulla siunatuksi.

Oma kohtalo pitää kantaa

Vankilapastorin palvelut ovat tarjolla kaikille. Jos asiakas haluaa tavata Kilpelänahon, halu tapaamiseen nousee asiakkaasta itsestään.

Hengellisyyttä tarjotaan, mutta se ei ole pakollista: kaikilla on vapaus uskoa tai olla uskomatta.

– Yksilökeskustelujen aiheet liikkuvat kaikessa maan ja taivaan välillä – ne voivat olla hengellisiä tai liittyä vaikkapa häpeän tunteisiin tai syyllisyyden kokemuksiin. Usein asiat ovat hyvin käytännönläheisiä: ne liittyvät esimerkiksi perheeseen, vanhemmuuteen, parisuhteeseen, jaksamiseen tai johonkin, mitä ihmiselle on tapahtunut elämän aikana.

Vaikka Kilpelänaho kokee työnsä erityisen merkitykselliseksi, on hänen samaan hengenvetoon todettava, että se on myös raskasta.

Koen työni tärkeimmäksi osaksi päivittäiset sielunhoidolliset keskustelut. Keskustelupyyntö tulee aina ihmiseltä itseltään, ja moni haluaa keskustella papin kanssa riippumatta omasta hengellisestä taustasta. Keskusteluissa pyrin herättelemään asiakasta pohtimaan toivon ja paremman tulevaisuuden näköaloja.

Vankilassa olevien ihmisten kohtalot ovat poikkeuksetta kurjia: harva päätyy vankilaan yhtäkkisesti. Heitä yhdistävät laajat, usein jo vauvaiästä alkaneet elämän haasteet ja ongelmat.

– Mun täytyy aktiivisesti muistuttaa itseäni siitä, että ihmisten kohtalot ovat heidän omiaan. Pystyn kuuntelemaan, tukemaan ja kulkemaan vierellä, mutta en voi ottaa heidän kohtaloitaan kannettavaksi kuin hetkeksi.

Työn vastapainoksi Kilpelänaho urheilee ja musisoi sekä nauttii hyvästä ruoasta ja läheisten seurasta.

Työssäjaksamista tukevat myös työnantajan järjestämä työnohjaus sekä työyhteisö.  

– Täällä on aivan mahtavaa porukkaa töissä, ja yhteistyö heidän kanssaan on helppoa ja mukavaa. Välillä ilmassa on melko hurttiakin huumoria, se auttaa jaksamaan.

Pohdimme säännöllisesti moniammatillisessa tiimissä yhteistyötä. Mietimme valvonnan, erityisohjaajien, ohjaajien sekä psykologin ja toiminnoista vastaavan apulaisjohtajan kanssa, miten pystymme tekemään parhaiten työtä asiakkaiden hyväksi turvallisuusasiat ja resurssit huomioiden. Oulun vankilassa on todella motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta.

 Aina on toivoa

Kilpelänaho ajatteli aluksi olevansa pienen porukan pappi. Kohtaamisten määrä pääsi kuitenkin yllättämään iloisesti.

– Helmikuun aikana eri osastojen viikkomessuihin osallistui noin 80 prosenttia asiakkaista, joilla ei ollut esimerkiksi voimassa olevia rajoituksia. Täällä papin kanssa tekemisissä oleminen ei ole marginaalista.

Tänään oli ihana messu: joukossa oli tuttuja ja pari uuttakin osallistujaa. Porukka oli juttelevaa ja osallistuvaa. Soittimia, kuten pianoa ja erilaisia rytmisoittimia, kokeiltiin rohkeasti. Minä soitan hieman ukulelea, ehkä esimerkkini kannustaa muitakin uskaltamaan. Yhdessä musisoinnista, laulamisesta, rukoilusta ja keskusteluista tulee hyvä mieli.

Yllätys on ollut myös se, miten paljon vankilapapin työssä on pystynyt hyödyntämään musiikkia. Musiikkia ja laulamista rakastava Kilpelänaho aloitti ukulelen soittamisen jo vanhan vankilan puolella, ja on harjaantunut sen soittamisessa niin, että pystyy säestämään virsiä messun aikana.

Vankilaan rakennettu musiikkitila on kovassa käytössä.

– Musiikki on monelle todella tärkeä asia. Ihmisistä on paljastunut piilevää soittotaitoa, joka ei ole päässyt esiin pitkään aikaan. On ihana antaa ihmiselle lainakitara käteen, ja todeta, että sinähän olet tosi taitava.

Saimme tänään isolla fontilla olevia Raamattuja sekä suomi-ruotsi-englanti Uusia testamentteja Oulun Gideonien lahjoituksena. Raamatut menevät nopeasti jakoon.

Kun Kilpelänaholta kysyy työn parasta puolta, hän vastaa epäröimättä: ihmiset. Nämä ihmiset täällä.

Kilpelänaho ajattelee, että hänen tehtävänsä on luoda asiakkaalle toivoa ja uskoa muutokseen, vaikka tilanne tuntuisi hänestä itsestäänkin toivottomalta.

– Tässä työssä saan pappina olla heikoimmassa asemassa olevien tukena. Haluan ajatella, että aina on toivoa.

On liikuttavaa kokoontua ehtoolliselle, yhteiseen pöytään. Katseissa näkyy koko elämän kirjo.

Kursivoidut tekstikohdat ovat Sanna Kilpelänahon helmikuussa työstään tekemiä päiväkirjamerkintöjä.

Eettinen linjaus ohjaa vankilasielunhoidollista työtä

Vankiloissa työskentelevien pappien ja diakonien työtä ohjaa tämän vuoden helmikuussa julkaistu Vankilasielunhoidon eettinen linjaus. Linjauksen keskeisiä arvoja ovat luottamus, ihmisarvon kunnioittaminen, yhdenvertaisuus, yhteistyö ja ammatillinen vastuu.

Linjauksen tavoitteena on vahvistaa vankien uskonnonvapauden toteutumista, tukea vankilasielunhoitajia ammatissaan sekä selkeyttää yhteistyötä Rikosseuraamuslaitoksen ja kirkon välillä.

Sanna Kilpelänaho kiittelee linjauksen kattavuutta. Hän kuvaa, että linjaus määrittelee hyvin kaiken sen, mitä vankilan hengellisen työntekijän työnkuvaan kuuluu.

– Linjaus vahvistaa minulle edelleen sitä, että vankilapappina olen mahdollistamassa kaikkien uskonnonvapauden toteutumista. Linjaus korostaa myös hengellisen työntekijän vaitiolovelvollisuutta.

– Minua ilahduttaa myös se, miten laajasti linjauksessa käsiteltiin työssäjaksamista. Sen huomioiminen tässä työssä on äärimmäisen tärkeää.

Lähde: Kirkon viestintä