Ensi pääsiäisenä Oulun kaduilla nähdään Jeesuksen kärsimysnäytelmä

Yhteinen kirkkovaltuusto varasi vuoden 2026 talousarvioon 95 000 euron määrärahan Via Crucis 2026 -tapahtumaa varten.

Via Curcis on Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden pääsiäisenä 2026 esitettävä yhteisöllinen kaupungin läpi kulkeva, pääsiäisen tapahtumiin perustuva ”vaellusnäytelmä”, joka esitetään ensimmäistä kertaa Oulussa. Mukaan odotetaan noin 300–400 henkilön tekijäjoukkoa ja produktioon kutsutaan laajasti eri tahoja Oulusta ja ympäristökunnista.

Tapahtuman suojelijaksi on lupautunut piispa Jukka Keskitalo. Oulun seurakuntayhtymässä tapahtuman tuotannosta vastaa pastori Outi Huczkowski, käsikirjoitus ja ohjaus on Arto Myllärisen ja apulaisohjaajana ja koreografina on Anna Levy.

Juhlavuosi näkyi myös aloitteissa

Yhteinen kirkkovaltuusto pidensi Oulun seurakuntien ja seurakuntayhtymän nykyisen strategian strategiakautta vuodella eli vuoden 2027 loppuun saakka. Päätöstä perusteltiin kokonaiskirkon strategiaprosessin aikataululla sekä sillä, että seurakuntavaalien ollessa 2026, pääsevät uudet 2027 aloittavat valtuutetut mukaan strategiaprosessiin.

IT-tukihenkilön tehtävä päätettiin täyttää pysyväisluonteisesti 1.6.2025 alkaen. Tehtävä on haettavana ajalla 8.5. saakka ja työsuhde sijoittuu tietohallinnon yksikköön.

Yhteinen kirkkovaltuusto palautti valmisteluun asian, joka liittyi kulukorvausten maksamiseen Oulun seurakuntayhtymän luottamushenkilöille oman laitteen käytöstä (50 euroa / vuosi).

Kokouksessa jätettiin myös kaksi valtuustoaloitetta. Niistä toinen liittyi bussikuljetusten järjestämiseen Oulun seurakuntien kirkkoihin kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 ja toinen lasten ja nuorten leirimaksuista luopumiseen.

15.4.2025 pidetyn yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen esityslista ja mahdolliset julkiset liitteet löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/paatoksenteko.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää