Yhteisvastuukeräykseen ehtii vielä lahjoittaa

Koronakriisi lisää vanhemmuuden haasteita monella tavalla. Nyt olisi hyvä aika osoittaa yhteisöllisyyttä osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen, sanoo oululainen yv-aktiivi Jorma Viitala ja kannustaa keräyksen loppukiriin.

Yhteisvastuukeräyksen juhlavuoden teemaa ”Sinä riität” Jorma Viitala pitää loistavana.

– Vanhemmuutta on syytä tukea monin tavoin jo siksi, että Suomessa syntyvyys on laskenut huolestuttavasti.

Viitala muistuttaa, että kautta Suomen historian on tarvittu yhteisvastuuta ja isoon rooliin se nousee nyt koronakriisissäkin. Koronakriisistä seuraa talouden ongelmia. Niistä on Viitalan mielestä puhuttu melkeinpä pelkästään kansantalouden tasolla.

– Paljon enemmän pitäisi avata sitäkin, mitä kriisistä seuraa yksilötasolla. Uhkana on, että jos esimerkiksi työttömyys pitkittyy, kärsijöiksi joutuvat lapset.

Viitalan omassa seurakunnassa Karjasillalla ehdittiin pitää jokusia Yhteisvastuu-tapahtumia tammi–helmikuussa, mutta valtaosa tapahtumista olisi ajoittunut maalis–huhtikuulle.

– Meillä oli suunniteltuna hyviä tapahtumia, mutta niitä ei nyt harmi kyllä päästy toteuttamaan.

Viitalaa harmittaa myös se, että Yhteisvastuukeräys ei ehtinyt saada sitä näkyvyyttä, jonka se tavanomaisena vuonna saa, kun vapaaehtoiset kerääjät yv-liivit yllään liikkuvat kauppojen edustoilla tai kotiovilla.

– Tänä vuonna keräys on jäänyt jotenkin piiloon.

Vaikka yv-tapahtumia ei tänä keväänä voitu järjestää, Viitala uskoo, että loppukirillä voidaan vielä saada paljon pelastettua.

– Toivottavasti ihmiset tekevät rahalahjoituksia keräyksen hyväksi, Viitala sanoo.

Karjasillan seurakunnassa yv-keräyksen tuotolla on tarkoitus tukea alueella olevia lapsiperheitä seurakunnan diakoniatyön kautta.

– Lapsiperheiden avuntarve näkyi jo ennen koronakriisiä ja se lisääntyy nyt entisestään.

Lisää koronakriisi onneksi jotakin positiivistakin:

– Yhteisöllisyyden lisääntymisestä on merkkejä näkyvissä, Viitala iloitsee.

Miten voin lahjoittaa Yhteisvastuulle:

Perinteinen pankkitilille lahjoitus

Yhteisvastuukeräyksen tilille maksettaessa kannattaa muistaa merkitä seurakuntakohtainen viite. Siten voit itse päättää, minkä tietyn seurakunnan yv-keräyspottia lahjoituksesi kartuttaa.

Tilinumerot ovat Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28.  Viitenumerot ovat alempana tässä tekstissä.

MobilePay

Osassa seurakunnista lahjoituksen voi tehdä älypuhelimeen ladattavan MobilePay-sovelluksen kautta. Seurakuntien MobilePay-numerot löydät tästä alta.

Viitenumero / MobilePay

Hailuodon seurakunta 303066 / 38568

Haukiputaan seurakunta 303082 / 39535

Karjasillan seurakunta 303150 / 14907

Kiimingin seurakunta 303231 / 75047

Limingan seurakunta 303325 / 25796

Lumijoen seurakunta 303341 / 68442

Muhoksen seurakunta 303367 / 37710

Oulujoen seurakunta 303406 / 82099

Oulun tuomiokirkkosrk 303419 / 89047

Oulunsalon seurakunta 303422 / 65613

Tuiran seurakunta 303710 / 60727

Tyrnävän seurakunta 303723 / 72111

Seurakunnan oma nettilahjoitussivu

Osassa seurakunnista on mahdollista tehdä lahjoitus seurakunnan verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta. Lomake aukeaa kohdasta, jossa on yv-keräyksen logo ja teksti ”Lahjoita tästä oman seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen” tai ”Lahjoita tästä (seurakunnan nimi) Yhteisvastuukeräykseen”. Täytettyäsi nettilomakkeelle muutamia perustietoja voit siirtyä tekemään lahjoituksen oman verkkopankkisi kautta.

Lahjoitus tekstiviestillä

Voit lahjoittaa 5,10 tai 20 euroa lähettämällä tekstiviestin. Tekstiviestilahjoitus ei kartuta oman seurakuntasi yv-pottia.

Tekstiviestillä APU5 numeroon 16588 lahjoitat 5 euroa Tekstiviestillä APU10 numeroon 16588 lahjoitat 10 euroa Tekstiviestillä APU20 numeroon 16588 lahjoitat 20 euroa

Lahjoitus soittamalla

Voit lahjoittaa soittamalla puhelun. Tekstiviestilahjoitus ei kartuta oman seurakuntasi yv-pottia.

0600 1 5005 (5,09 € / puhelu + paikallisverkkomaksu) 0600 1 7010 (10,26 € / puhelu + paikallisverkkomaksu) 0600 1 7020 (20,28 € / puhelu + paikallisverkkomaksu)

Merkkipäiväkeräys

Onko sinulla tulossa merkkipäivä? Voit ohjata merkkipäivämuistamisesi Yhteisvastuukeräyksen hyväksi perustamalla lahjoitustilin, jonka olemassaolon voit ilmoittaa tuttaville ja sukulaisille.

Haluamansa summan kukin voi lahjoittaa Yhteisvastuun tilille FI16 2089 1800 0067 75. Lisätietoja merkkipäivä- ja muistokeräyksistä täältä: 040 700 902 tai yhteisvastuu@yhteisvastuu.fi


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää