Esa Kauppi: Kirkon jäsenyys tukee lähimmäisen auttamista

Kirkosta eroaminen on Suomessa helppoa. Päätös syntyy usein hetkessä – vero, pettymys, etäisyys instituutioon tai ajatus siitä, ettei kirkko kosketa omaa arkea.

Harvemmin pysähdytään pohtimaan, mitä kaikkea jäsenmaksulla – kirkollisverolla – todellisuudessa mahdollistetaan. Yksi merkittävimmistä mutta vähiten tunnetuista työn muodoista on diakoniatyö.

Oulun seurakuntayhtymän, erityisesti tuomiokirkkoseurakunnan, diakoniatyö ei ole symbolista hyväntekeväisyyttä. Se on konkreettista apua ihmisille, jotka ovat taloudellisessa ahdingossa, yksinäisiä, velkaantuneita, sairaita tai muuten elämäntilanteessa, jossa yhteiskunnan turvaverkot eivät riitä.

Kyse ei ole pienistä summista tai satunnaisista tempauksista, vaan vuosittain huomattavasta rahamäärästä, joka ohjautuu suoraan avustuksiin, ruokalahjakortteihin, kriisiapuun, leiritoimintaan, keskustelutukeen ja ennaltaehkäisevään työhön.

Diakoniatyö toimii usein viimeisenä luukkuna – paikkana, jonne ihminen tulee, kun kaikki muu on jo kokeiltu. Se on myös matalan kynnyksen apua: ilman byrokratian raskasta koneistoa, ilman leimaamista. Juuri tämä inhimillinen ja nopea reagointikyky tekee siitä korvaamattoman osan paikallista hyvinvointia.

Kun jäsenmäärä vähenee, vähenevät myös resurssit. Jokainen eroaminen on paitsi henkilökohtainen kannanotto myös taloudellinen viesti, joka heijastuu suoraan mahdollisuuksiin auttaa. Harva eroava tietää, kuinka suuri osa kirkollisverosta päätyy suoraan ihmisten tukemiseen omassa kaupungissa – omassa naapurustossa.

Kirkon tehtävä ei ole vain hengellinen. Se on myös sosiaalinen ja yhteisöllinen. Diakoniatyö on konkreettinen osoitus siitä, että lähimmäisenrakkaus ei ole pelkkä sana, vaan budjetissa näkyvä prioriteetti.

Jokainen tekee päätöksensä omista lähtökohdistaan. Mutta toivoisin, että päätös erota kirkosta tehtäisiin tietoisena siitä, mitä kaikkea sen myötä heikkenee. Diakoniatyö ei näy otsikoissa, mutta se näkyy yksittäisen ihmisen elämässä – usein ratkaisevalla hetkellä.

Ennen kuin klikkaamme “eroa kirkosta”, kannattaisi ehkä kysyä: haluanko olla mukana mahdollistamassa tämän työn – vai en?

Kirjoittaja on Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen