Hiljaisuus-teemaiseen runokilpailuun tuli lähes 90 runoa
Runoja julkaistaan pääsiäistä edeltävällä viikolla, eli hiljaisella viikolla Kirkko Oulussa -somekanavissa sekä Rauhan Tervehdys -lehdessä. Kaikki runot löytyvät Oulun seurakuntien verkkosivuilta.
Oulun seurakuntien järjestämään hiljaisuus-teemaiseen runokilpailuun saapui 89 runoa.
– Lämmin kiitos kaikille runonsa lähettäneille. Oli hieno huomata, kuinka ihmiset innostuivat runoilemaan, Oulun seurakuntayhtymän tiedottaja Mirjami Ritola sanoo.
Kaikki runot ovat luettavissa verkkosivuilla www.oulunseurakunnat.fi/hiljaisuudenrunoja. Runoja julkaistaan pääsiäistä edeltävällä viikolla, eli hiljaisella viikolla Kirkko Oulussa -somekanavissa sekä Rauhan Tervehdys -lehdessä.
Karjasillan seurakunnan pastori, runoiltoja järjestävä Juha Vähäkangas luki läpi kilpailuun tulleet runot.
– Hiljaisuus on runossa kokemus, päämäärä ja tavoite. Kiireisessä elämässä on hyvä olla pysähdyskokemuksia ennen kuin todella pysäytetään, Vähäkangas kuvailee.
– Hiljaisuudessa ollaan yksin ja yhdessä. Koronaepidemia tuo hiljaisuuteen oman ulottuvuutensa, mitä tavoittelen, mitä kaipaan, missä muut ovat. Lähenevä pääsiäisaika tuo oman erityiskuvan hiljaisuus-teemaan: mitä Jeesus merkitsee minulle, itsensä kohtaaminen, minkä varaan rakennan elämäni, hän jatkaa.
Hiljaisuutta käsittelevät runot pulppuavat kaikenlaisia tuntemuksia, kohtaamisia ja eroja.
– Hiljaisuus on häikäisevää auringonpaistetta ja pilvisyyttä. Runot ovat sydämen puhetta sille, joka ymmärtää.
Kaikkien runon lähettäneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti DOM Second Hand -kauppaan. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.