Pääkirjoitus: Joukolla rauhaa rukoilemaan

”On helppoa väistää vastuuta ajatellen, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa. Silloin unohtuu, että pienistä puroista ne meretkin syntyvät”, kirjoittaa Elsi Salovaara.

Miten paljon yhden ihmisen teoilla tai sanomisilla on vaikutusta? Kuinka suuria muutoksia yksi ihminen pystyy saamaan aikaan?

Maailmanpolitiikan johtohahmojen kohdalla vaikutusta ja muutosvoimaa on paljon. Viime viikkojen tapahtumat todistavat tämän. Valkoisen talon tapaamisissa ja huippukokouksissa käytyjä keskusteluja ruoditaan Atlantin valtameren molemmin puolin.

Vaikutusta on varmasti myös heillä, joiden viestit ylittävät uutiskynnyksen tai joiden tekemisiä, sanomisia ja pohdintoja seuraavat jopa miljoonat ihmiset. Esikuvista otetaan mallia.

Mutta eivät muutoksen tekijät ole vain heitä, joiden puheita ja tekoja analysoidaan aamutelevisiossa, välitunnilla tai saunan lauteilla. Jokainen meistä vaikuttaa koko ajan ympäristöönsä, vaikkei sitä välttämättä edes huomaa.

On helppoa väistää vastuuta ajatellen, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa. On helppoa ajatella, ettei minun teoillani ole väliä. Ei yksi ihminen maailmaa pelasta, todetaan. Silloin unohtuu, että pienistä puroista ne meretkin syntyvät. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kaaosteoriassa puhutaan perhosvaikutuksesta, kun halutaan havainnollistaa pienten muutosten suuria vaikutuksia. Kristinuskossa puhutaan rukouksen voimasta. Jokaisella rukouksella on vaikutusta – jopa silloin, kun sen huokaisee vain omassa mielessään.

Talvisodan päättymisestä tulee tällä viikolla 85 vuotta. Tuon sodan jäljet näkyvät yhä. Maailmassa soditaan monessa paikassa ja epävakaassa maailmassa sodan uhka häilyy myös yhä useamman suomalaisen mielessä.

Kokoonnutaan yhteen rukoilemaan rauhan puolesta. Rukoillaan yhdessä ääneen. Rukoillaan yhteisen maailmamme puolesta. Annetaan rauhan viestin kuulua sanoissa, teoissa ja rukouksissa – niillä kaikilla on vaikutusta.

Kirjoittaja on Rauhan Tervehdyksen päätoimittaja


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää