Kirkkoherran tervehdys korona-aikaan
Seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä sielunhoidollista keskustelua, rukousta ja yksityistä ehtoollista varten, vakuuttaa kirkkoherra Pauli Niemelä.
Kirkkohallituksen ja Oulun seurakuntayhtymän valmiusryhmän ohjeistuksen mukaisesti Kiimingin seurakunta keskeyttää toistaiseksi kaiken kokoavan toiminnan eli kaikki kerhot, piirit, ryhmät, leirit, kuorot ja konsertit.
Tauolle jää siis kaikki varhaiskasvatuksen toiminta: päiväkerhot, pikkukoulut, perheryhmät ja esikko. Samoin varhaisnuorten kerhot sekä nuorten toiminta ja rippikoululaisten opetus ovat tauolla. Kaikenikäisten kuoro- ja musiikkiryhmät ovat tauolla.
Lähetystyön säännölliset toiminnat sekä tapahtumat on peruttu toistaiseksi: Toivon Paja, Lähetyspiiri, Piispankamari, Käsityöpaja, Lähetyksen Lauluillat, Lähetysillat, Open Doors -ilta, Kirkon Ulkomaanavun Ajankohtaispäivän retki Kalajoelle. Diakoniatyön ryhmät, kerhot ja ruokailut on peruttu toistaiseksi.
Konfirmaatiot järjestetään talviryhmille sovittuina aikoina (15.3. ja 22.3.). Suosittelemme kuitenkin, että messuihin osallistuisivat vain nuorten lähiomaiset ja messuun voi tulla vain terveenä. Riskiryhmään kuuluvien ihmisten osallistuminen messuun ei ole suotavaa. Tulevan sunnuntain konfirmoitavien koteihin on lähetetty asiasta tarkempaa tietoa.
Diakonian asiakasvastaanotto toimii vielä toistaiseksi normaalisti. Jumalanpalveluksissa siirrytään (konfirmaatiot pois lukien) pääsääntöisesti sanajumalanpalveluksiin. Kirkolliset toimitukset toteutuvat normaalisti. Kirkkoherranvirasto palvelee tuttuun tapaan, suosittelemme puhelimitse asioimista.
Seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä sielunhoidollista keskustelua, rukousta ja yksityistä ehtoollista varten. Työntekijät ovat tavoitettavissa myös puhelimitse.
Edelleen on syytä noudattaa erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Mikäli kuulut riskiryhmään tai sinulla on flunssan oireita, on syytä jättäytyä tilaisuuksista pois itsensä ja toisten suojelemiseksi. Seuraamme tilannetta erityisen tarkasti. Tiedotamme tarvittaessa asiasta lisää. Otetaan presidentin ohjetta mukaillen fyysistä etäisyyttä, mutta sitäkin enemmän henkistä läheisyyttä.
”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.”
Ps.46:2
Pauli Niemelä
Kiimingin seurakunnan kirkkoherra
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.