Kirkkoherran tervehdys korona-aikana

Seurakunnan työntekijä on vain puhelinsoiton päässä, vakuuttaa kirkkoherra Niilo Pesonen.

Jumala on meidän kanssamme!

Tilanne on harvinainen. Seurakunnan sivu Rauhan Tervehdyksessä on varsin tyhjä, koska suurin osa toiminnoista on koronaviruksen takia peruttu tai siirretty.

Jumalanpalveluksia pidetään ja diakoniatyö toimii edelleen. Voit seurata seurakunnan tilaisuuksia muun muassa virtuaalikirkon tai radion kautta. Seurakunnan työntekijälle voi aina soittaa. Tältä sivulta näet, miten tässä tilanteessa voit osallistua jumalanpalvelukseen tai kenelle voit seurakunnassa soittaa.

Epätavallinen tilanne hämmentää. Voimme kuitenkin muistaa ainakin kaksi asiaa. Fyysisesti joudumme nyt olemaan etäämmällä toisistamme, mutta voisiko se tarkoittaa, että tulemme muuten lähemmäksi toisiamme. Puhelin on olemassa. Naapurista on hyvä nytkin pitää huolta. Seurakunnan työntekijä on vain puhelinsoiton päässä.

Me olemme lopulta rakastavan Jumalan kädellä. Emme voi ymmärtää kaikkea tässä maailmassa, mutta voimme olla varmoja, että Jumala on meidän kanssamme kaikissa tilanteissa. Epävarmuuden keskellä saamme rukoilla häntä. Me voimme ruokoilla läheistemme, Koronaan sairastuneiden ja hoitavien henkilöiden puolesta. Jumala ei meitä hylkää!

 

Niilo Pesonen
Tuiran seurakunnan kirkkoherra


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää