Kolumni | Maarit Peltoniemi: Kaikki samasa onnikasa

Odotan malttamattomana, että saisin jo käsiini Outi Airolan kirjoittaman kirjan Äiti Airolan parempi maailma. Kirjaston varauslista on kuitenkin pitkä.

Outi Airola on monelle tuttu toimittajan työstään ja lahjakkaiden lastensa äitinä, mutta minulle hän on esikuva siitä, kuinka kaikki otetaan mukaan, myös heikoimmat ja syrjään jäävät. Kirjassaan hän kertoo siitä vastavoimasta, jota hän haluaa edustaa yhteiskunnassa, jossa niin moni jätetään ulkopuolelle.

Outi Airola on paikallisessa asukasyhdistyksessä rakentanut Kokkolan Ykspihlajaan yhteisöllisyyttä, josta on syntynyt kulttuuria ja hirsitaloja. Rakentajina ovat työkuntoutujat, pitkäaikaistyöttömät, yhdyskuntapalvelusta suorittavat. Melko haasteellinen työporukka siis.

Mutta asukasyhdistyksessä näky on ollut selkeä: kun ihminen tuntee olonsa hyödylliseksi, se synnyttää hyvää. Kun on työtä, mihin tarttua, se lisää hyvinvointia. Kun on joku, joka uskoo, se luo toivoa.

Tällä hetkellä yhteiskunnassa aika monen edestä ovi suljetaan. Moni jää ulkopuolelle. Syynä voivat olla päihteet, kielitaito, hahmottamiseen liittyvät haasteet, mielenterveyden horjuminen tai vaikkapa vanhuuden raihnaus. Hyvinvoiva ihminen ei halua nähdä omaan kuplaansa niitä, joilla ei mene hyvin. Parempi on vain sulkea ovi, korvat ja katsoa muualle.

Yksi syy syrjään jäämiselle on palveluiden siirtyminen verkkoon. Kaikilla ei todellakaan ole mahdollisuutta tai kykyä asioida verkossa. Eikä se ole lainkaan iästä kiinni. Nuorempienkin voi olla vaikea hallita sähköisiä hakulomakkeita, tunnistautumisia ja sovelluksia. Kun älypuhelinta ei ole ja pankkitunnukset kadoksissa, moni Kela-asiointi tai asuntohakemus jää tekemättä.

Silloin tarvitaan lähimmäistä. Sitä, joka avaa oven, katsoo sinuun kuin ihmiseen, kannustaa ja uskoo. Silloin byrokratian koukerot jätetään syrjään ja otetaan arkijärki käyttöön. Näin monessa paikassa tehdäänkin, esimerkiksi kirkon diakoniassa tai Nuorten ohjaamoissa.

Outi Airolan mielestä elämä on kuin ryhmämatka; samassa bussissa ollaan. Matkalla on monenmoista kulkijaa. On vain yritettävä ymmärtää vieruskaveria, joustettavakin, että yhteinen matka sujuisi. Eikä sitäkään soisi, että tällä matkalla kovin moni jäisi pysäkille onnikan pysähtymättä.