Kolumni: Kesä, kärpäset ja tienraivaajat

Kesän saapuminen Oulun leveyksille tulee tällaiselle Etelä-Suomen kasvatille aina pienenä yllätyksenä, vaikka sitä onkin osannut odottaa.

Vuodenaikojen vaihtumiseen teoriassa tottunut ihminen saa jälleen ihmetellä alkukesän vehreyttä, värejä ja uuden elämän tuoksua – ikään kuin luomakunnan valtias, itse Elämän lähde, tekisi jo pitkään kaivatun intervention talven kangistamaan ja kuolettamaan todellisuuteen.

Johan tätä oli odotettu!

Juhannus on täynnä rakkaita perinteitä saunomisesta kukkaseppeleisiin.

Kirkkovuoden ajankohtana se vie meidät tienraivaajien jalanjäljille, Johannes ”Juhannus” Kastajasta lähtien.

Tienraivaaja on sellainen, joka tahtoo ja uskaltaa kulkea tuntemattomille teille ja kutsua muitakin mukaansa.

Johannes K oli sellainen, samoin hänen juhannuspäivän evankeliumissa tavattava isänsä Sakarias, joka rohkeni nimetä lapsensa vastoin perinteitä.

Paikalla olevat hätkähtivät, kun nimi annettiinkin enkeliltä saadun viestin perusteella, eikä isän oman nimen mukaan.

Vastavirtaan kulkeminen on rohkeaa!

Tienraivaajan osan saaneilla on kuitenkin myös valtava vastuu.

Aina ei ole järkevää poiketa jo hyviksi havaituilta poluilta, ei aina viisasta purkaa menneiden sukupolvien rakennelmia.

Tälläkin hetkellä maailmalla raivataan väkivalloin tietä sinne, minne ei pitäisi tai nakerretaan rikki vaivalla viljeltyjä demokraattisia yhteiskuntia.

Tienraivaajia tarvitaan, mutta kunpa heillä olisi sydän paikallaan ja tahtoa sekä viisautta luoda uutta yhteiseksi hyväksi, eikä vaikkapa omaksi kunniaksi tai huviksi.

Keitä ovat tienraivaajat meidän lähellämme?

Mieleen nousevat väistämättä rippikoulut, jotka ovat varma kesän merkki siinä missä kärpäset ja grillimakkaratkin.

Luojan kiitos, ripari on voimissaan ja osallistujia riittää.

Mitä nuoret riparilla kuulevat ja millä mielellä sieltä palaavat, on ensiarvoisen tärkeää.

Moni heistä on huomispäivän tienraivaaja – annettakoon heille matkakumppaniksi itse Elämän lähde.