Kolumni | Joonas Vapaavuori: Loppua odotellessa

Tulisit, Jeesus jo, huokaisi tuttavani vuosia sitten, kun puhuttiin porukassa maailmalla jylläävistä kriiseistä. Eikä tuolloin ollut vielä tietoakaan koronasta tai Ukrainan sodasta.

Ymmärsin hyvin tarpeen huokaukselle, mutta samalla huomasin vaivaantuneet mietteeni; en osannut toivoa Jeesuksen pikaista paluuta. Aihe oli itselleni liian epämääräinen.

Jeesuksen toista tulemista on kuitenkin odotettu yhtä kauan kuin kristillinen kirkko on ollut olemassa.

Jeesuksen toista tulemista on kuitenkin odotettu yhtä kauan kuin kristillinen kirkko on ollut olemassa. Ensimmäisten Jeesukseen uskovien on tiedetty vartoneen pian koittavaa Jumalan valtakunnan tuloa tai uskovien ylös tempaamista. Onpa Jeesuksen itsensäkin arvioitu julistaneen lopun aikojen olevan käsillä.

Viimeisen 2000 vuoden aikana on syntynyt useita kristittyjä ryhmiä, joiden opetuksen keskiössä on ollut Jeesuksen paluu jo uskovien elinaikana. Ja kuuluupa lopunajallisuus kiinteänä osana myös kirkkomme opetukseen – tosin puhe aiheesta tiivistyy ennen kaikkea kirkkovuoden loppuun, tuomiosunnuntaihin.

Näen tässä odotuksessa hyvin inhimillisen kaipuun siihen, että joku ratkaisisi ongelmamme ja siivoaisi sotkun. Eikä tämä kaipuu liity vain uskontoon. Odotamme usein pelastusta myös toisilta ihmisiltä.

Odotamme usein pelastusta myös toisilta ihmisiltä.

Vahvoihin johtajiin kohdistetut odotukset ovat lisääntyneet, ja autoritarismi on maailmalla nousussa.

Kenties yhä sotkuisemmalta näyttävä maailma saa meidät toivomaan, että joku käärisi hihat ja sanoisi kaikille, mitä pitää tehdä. Historiaan katsoen itsevaltius vain on jättänyt melko rumat jäljet ihmiskuntaan.

Omalla kohdallani Jeesuksen paluun odotusta on hillinnyt usko siihen, että Kristus on jo kanssamme, meidän keskellämme.

Mutta kristinusko on paradoksien uskontoa. Ehkäpä siinä on tuomiosunnuntain viesti: Jeesus kulkee kanssamme jo nyt, sotkujen keskellä, ja hän on läsnä myös yhdennellätoista hetkellä – milloin se koittaakaan.

Kolumnisti omin sanoin

Olen varhaiskeski-ikää lähestyvä, kahdeksan vuotta sitten ruuhka-Suomesta Ouluun ajautunut pappi, muusikko ja perheenisä. Oulujoen seurakunnassa olen työskennellyt vuodesta 2018, tätä nykyä lähetyksen ja diakonian pappina.

Asioita, joista en – ilmiselvien lisäksi – luopuisi: sellonsoitto, lumisateessa kävely, joulu, konsolipelit, Raamattu, saunasta järveen siirtyminen sekä BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo -sarja. Kolumneissani haluan jakaa mietteitäni kristillisen uskon ja tradition aarteista, ajankohtaisesta kirkollisen ja arkisen elämän leikkauspisteistä, miksei kipukohdistakin.