Kolumni: Nämä eivät ole jäähyväiset

Olen johtanut seurakuntien viestintää syksystä 2022 saakka ja nyt ovi on avautumassa Oulun kaupungin viestintäjohtajaksi, jonne siirryn nöyrin ja kiitollisin mielin.

Joka kerta, kun kävelen kaupungintalolle, näen Oulun tuomiokirkon, joka seisoo kauniina ja ylväänä keskellä kylää.

Siinä se on seissyt, vaikka ihmiset ympärillä ovat vaihtuneet.

Kun katson taaksepäin työhöni seurakuntien viestinnässä, näen ennen kaikkea ihmisiä. Kohtaamisia, jotka ovat opettaneet minulle paljon.

Olen saanut olla mukana rakentamassa viestintää, joka ei ole vain tiedottamista vaan kutsumista, lohduttamista, toivon viestin välittämistä.

Seurakuntien viestintä on jotakin ainutlaatuista. Se ei tähtää vain näkyvyyteen vaan merkityksellisyyteen.

Tätä työtä ei kukaan tee yksin, sillä jokainen työntekijä viestii, halusipa hän tai ei.

Maine syntyy jokaisesta teosta ja jokaisesta viestistä, jonka jätämme.

Uuden edessä kiitän luottamuksesta, ideoista, rukouksista ja yhteisestä tahdosta tavoittaa niitäkin, jotka eivät vielä tunne kirkkoa kodikseen.

Nyt jatkan matkaa kaupungin viestintäjohtajana, mutta en lähde pois kirkon piiristä. Uskon, että kirkolla on kaupungeissa yhä tärkeämpi rooli yhteisöllisyyden, kulttuurin ja toivon rakentajana.

Erityisesti kulttuuri-pääkaupunkivuoden kynnyksellä on syytä nähdä, kuinka vahva rooli kirkolla kaupungissa on.

Kirkot eivät ole vain kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia – ne ovat tiloja, joissa kaikuu kaupungin musiikki, muisti ja merkitykset.

Kirkon musiikkielämä on rikas ja avoin kaikille, ei vain niille, jotka kuuluvat jäsenrekisteriin. Kirkon tarjoama apu, tilaisuudet, taide, hiljaisuus – kaikki nämä ovat tarjolla oululaisille.

Nämä eivät siis ole jäähyväiset. Pikemminkin ne ovat kiitos – ja lupaus jatkaa työtä yhteisen hyvän eteen, hieman toisesta suunnasta.