Kolumni: Kaketsulainen alttaritaulu

Ajastin hälyttää. On aika laittaa eteenpäin piirros, jonka otsikkona on Yhteinen olohuone. Kuvassa on pyöreä pöytä ja tuolit, roikkuva valaisin sekä kirjahylly, viherkasvi ja räsymatto.

Mutta nyt edessäni on paperi, jonka otsikkona on Kaketsulainen alttaritaulu. Aikaa 40 sekuntia tuottaa kontekstuaalisen teologian taidonnäyte. Miltä näyttäisi alttaritaulu, jossa kristinuskon ydinsanoma ja 2020-luvun kaukovainiolaisuus kohtaavat?

Olisiko siinä lintuja alueen teiden nimistöä mukaillen: varpushaukka ja merikotka ainakin. Lupaus huolenpidosta ”Katsokaa taivaan lintuja…” Vai olisiko alttaritaulussa Jeesus istumassa kaupan edessä ympärillään värikäs joukko Kaketsun lapsia, sylissään naurava tummaihoinen pikkupoika. Vai olisiko kaketsulaiseen alttaritauluun sittenkin kuvattu Jeesus keskustelemassa pölkkybaarin väen kanssa metsän reunassa.

Katson muiden työpajaan osallistujien piirtämiä hahmotelmia. Monessa alttaritaulussa on mänty, Kaukovainion oma puu. Jeesus ja syntinen nainen mäntymetsässä, on joku kirjoittanut. Yhdessä kuvassa on korkea mänty ja ihminen istumassa puun juurella, nojaamassa runkoon. Kuvassa on levollisuutta, nojautumista johonkin itseään suurempaan, pysyvään ja vahvaan.

Turvaa ja toivoa, niitä haluaisin kaketsulaisen alttaritaulun välittävän. Välittävän viestin elävästä Jumalasta, joka näkee juuri sinut, ymmärtää ja voi auttaa. Alttaritaulu välittäisi viestin Jumalasta, joka tuli ihmiseksi. Hän olisi voinut tulla juuri Kaukovainiolle, jos olisi niin halunnut asian järjestää. Jeesus Kaukovainiolainen. Voiko Kaukovainiolta tulla mitään hyvää, olisi silloin kyselty.

Ketkähän Jeesus olisi kutsunut opetuslapsikseen? Ehkäpä joukossa olisivat olleet puolalainen vierastyöläinen Tuulihaukantieltä, sudanilainen perheenisä Ampuhaukantieltä, kirjastonhoitaja sekä Hopeatiellä asuva personal trainer. Olisinkohan minä lähtenyt Jeesus Kaukovainiolaista seuraamaan? Entä sinä?

***

Kolumnisti omin sanoin

Olen Lapista kotoisin oleva maailmanmatkaaja, joka on löytänyt Oulusta onnellisen kotipesänsä. Pappina olen vasta kaksivuotias taapero. Aiemmin olen tehnyt seurakuntatyön lisäksi töitä sielunhoitoterapeuttina sekä kulttuurialalla tuottajana ja opettajana. Työskentelen Karjasillan seurakunnassa yhteisönrakentajana Kaukovainion alueella ja iloitsen suuresti, kun saan tehdä työtä luovassa tiimissä. Omimmat taiteenlajini ovat teatteri, tanssi ja kuvataide. Myös vuoret, rytmit ja syvälliset keskustelut sytyttävät sydämeni. Kolumneissani haluan raottaa yhteisönrakentajan arjen helmiä ja haasteita.