Pääkirjoitus: Edistäkäämme ihmisten välistä yhteyttä

Jaakko Tuisku kirjoittaa pääkirjotuksessaan Yhdysvaltojen uskonnollisesta ajattelusta.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin toinen kausi on alkanut vauhdikkaasti. Trumpin politiikka on jakanut mielipiteitä ympäri maailmaa – myös kristittyjen keskuudessa.

Yhdysvaltain politiikka on maan perustamisesta lähtien liittynyt läheisesti kristillisyyteen. Yhdysvaltojen presidenttiä on usein verrattu uskonnolliseen johtajaan. Yhdysvaltojen uskonnollisen ajattelun taustalla on vaikuttanut vahvasti niin kutsuttu angloisraelismi, aatesuuntaus, joka opetti, että Israelin kadonneet heimot kulkeutuivat Yhdysvaltoihin ja loivat pohjan maan erityisasemasta Jumalan silmissä.

Nykytilanteesta kertoo laajemmin tietokirjailija ja professori Atte Korholan kirja ”Kristillinen äärioikeisto ja Trump”. Korhola taustoittaa viimeistä presidentinvaalia, jossa yksi keskeisimpiä äänestäjäryhmiä oli Yhdysvaltain kristillinen oikeisto ja heistä erityisesti evankelikaalit eli valkoiset herätyskristilliset protestantit.

 

 

Suureen johtajuuteen liittyy suuri vastuu. ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä” sopii myös kunnioittavan keskustelukulttuurin luomiseen.

 

 

Korholan mukaan suuri osa evankelikaalisuudesta on tämän päivän Yhdysvalloissa enemmänkin poliittinen hurmosliike. Se tähtää liikettä johtavien apostolien ja profeettojen välityksellä kristittyjen hallintavaltaan kaikkialla amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Trumpin taustalla vaikuttaa lisäksi erityinen liike NAR (New Apostolic Reformation). Trump on heille eräänlainen uskonsoturi.

Suureen johtajuuteen liittyy suuri vastuu. ”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä” sopii myös kunnioittavan keskustelukulttuurin luomiseen. Nyt Yhdysvaltojen voimistuva polarisaatio herättää huolta.

Polarisaatio kulkeutuu monia reittejä pitkin myös kirkkoihin. Me vastaan ne -asettelussa on kiusaus ehdottomuudelle. Meillä on vastuu, minkälaista ilmapiiriä luomme ympärillemme.

Kirjoittaja on Karjasillan seurakunnan kirkkoherra


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää