Pääkirjoitus: Kirkko keskelle kylää

”Kevään aikana seurakuntayhtymässä on tehty päätös, että saamme alueellemme uuden seurakuntatalon. Talo tulee keskeiselle paikalle Hiukkavaaran koulun viereen”, iloitsee Oulujoen seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Juha Alanko pääkirjoituksessaan.

 

Hiukkavaaran metsiin on noussut yksi Oulun kaupungin eniten kasvavista asuinalueista.

Monet meistä muistavat alueen varusmiesajaltaan, pyssyjen paukkeesta ja metsissä ryömimisestä.

Nyt alue on täyttynyt taloista, joissa asuu eri-ikäisiä ihmisiä, mutta erityisen paljon lapsia ja nuoria. Lähimetsät tarjoavat virkistystä ulkoilun, hiihdon ja marjastuksen merkeissä.

Rakennustyömaat ovat päivittäinen näkymä Hiukkavaaran alueella kulkiessa.

Kevään aikana seurakuntayhtymässä on tehty päätös, että saamme alueellemme uuden seurakuntatalon.

Voimme sanoa, että saamme ”kirkon” keskelle kylää!

Seurakuntatalo tulee keskeiselle paikalle Hiukkavaaran koulun viereen.

Mikäli kaikki etenee suunnitelmien mukaan, rakennustyöt alkavat ensi kesän aikana, ja talo valmistuu elokuussa 2026.

Tulevan talon suunnitelmissa on huomioitu monenlaiset tarpeet. Lapsille ja nuorille on omat tilansa. Juhlatilaan voidaan kokoontua muistotilaisuuteen, viettämään vaikkapa hääjuhlaa tai syntymäpäiviä.

Toivomme, että tämä talo saisi olla kutsumassa alueen asukkaita seurakunnan toimintaan, ja että kirkon keskeisin sanoma tavoittaa tämän ajan ihmisiä.

Rauhattoman ajan keskellä sanoma uskosta ja sen antamasta toivosta antaa kestävän perustan lasten, nuorten ja meidän kaikkien elämään.

Ensi sunnuntaina vietämme äitienpäivää. Muistamme äitiä kukkasin ja kortein tai muistelemme edesmennyttä äitiämme kiitollisuudella.

Jumala siunatkoon kaikkia äitejä ja heidän läheisiään niin nyt äitienpäivänä kuin vuoden kaikkina päivinä.

Kirjoittaja on Oulujoen seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää