Suomen kristillisen rauhanliikkeen Rauhanpalkinto Erätauko-säätiölle
SKR tahtoo rauhanpalkinnollaan tunnustaa Erätauko-säätiön merkityksen suomalaisen keskustelukulttuurin uudistajana.
Suomen kristillinen rauhanliike (SKR) on päättänyt antaa vuoden 2023 rauhanpalkintonsa Erätauko-säätiölle.
SKR tahtoo rauhanpalkinnollaan tunnustaa Erätauko-säätiön merkityksen suomalaisen keskustelukulttuurin uudistajana. Mielipiteiden moninaisuus on yhteiskunnallinen voimavara, mutta valitettavan usein eri mieltä olevien väliltä puuttuu aito keskusteluyhteys. Tällöin riskinä on klikkiytyminen, poteroista huutaminen, yhteiskunnan jakautuminen ja pahimmillaan väkivalta.
– Erätauko menetelmänä tukee hienosti suomalaisten kykyä keskustella, mutta rauhantyön kannalta erityisen merkityksellistä on, miten se auttaa meitä kuuntelemaan, sanoo SKR:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Ojala.
SKR painottaa Erätauon kykyä puuttua rauhan ja vakauden juurisyihin.
– Erätauko on poikkeuksellisen hieno ja laaja-alainen yhteiskunnallinen rauhanprojekti. Rakentava dialogi on vakaan yhteiskunnan perusta. Säätiö on työllään osoittanut, että dialogin ei tule olla vain rauhanvälityksen työkalu konfliktialueilla, vaan sillä tulee olla keskeinen rooli jokapäiväisen yhteisymmärryksen luomisessa yhteiskunnassamme, toteaa Ojala.
Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka iloitsee tunnustuksesta.
– Erätaukoa käytetään laajasti ja sen vaikuttavuus on yhteistyön ja erilaisten, aktiivisten toimijoiden ansiota. Demokratiaa ja rauhaa voi tässä ajassa tukea eri tavoin, dialogi on yksi sellainen tapa.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.